Joonatan Tola kirjoitti kirjan suvussa vaietuista asioista – hänen setänsä Olli Tolan mielestä se oli rakkauden teko

Esikoiskirjailija Joonatan Tola kirjoitti romaanin perheensä tragedioista. Hänen sedässään, tv-tuottaja Olli Tolassa romaanin lukeminen käynnisti paranemisprosessin.

Joonatan Tolan tammikuussa ilmestynyt kirja Punainen planeetta on romaani isästä, joka oli psyykkisesti sairas. Hän vei perhettään 1980-luvulla ympäri Suomen päätyen lopulta Joensuuhun. Lapsia oli neljä. Rahaa ei juuri ollut, ja kun sitä oli, Mikko käytti sen taksilla ajamiseen, baariin tai taiteilijan tarvikkeisiin. Niillä hän maalasi tauluja, joita yritti vaihtaa milloin mihinkin perheen tarvitsemaan tavaraan tai ruokaan. Lapset söivät usein riisiä ja vedellä jatkettua ketsuppia.

Hieman ennen Joonatanin kuusivuotispäivää vuonna 1989 Mikko tappoi itsensä 35-vuotiaana. MS-tautia sairastanut äiti menehtyi noin viisi vuotta myöhemmin. Lapset sijoitettiin pohjoiskarjalaiseen perhekotiin.

Olli Tola muistaa, että suvussa kyllä keskusteltiin tuolloin, pitäisikö jonkun perheestä adoptoida lapset.

– Olisihan se ollut luontevaa. Kaikki suhteet oli kuitenkin lyöty rikki. Mikko oli ne katkaissut. Meillä ei ollut normaalia tapaa toimia.

Joonatan Tola: ”Olen tuntenut isää kohtaan vihaa ja olen tuntenut surua”

Ollin mielestä Mikon sairastuminen oli pitkä prosessi.

– Mikko oli 12–13-vuotias, kun äiti lähti pitkälle kuoromatkalle Amerikkaan. Mikko oli pitkään kuumeessa ja makasi hallin sohvalla aina, kun tulin koulusta. Häntä tutkittiin, mitään ei löytynyt, mutta siitä lähtien Mikko oli jotenkin erilainen.

Kun Mikko myöhemmin alkoi oireilla vakavasti, Olli ei halunnut uskoa, että pikkuveli olisi sairas.

– Kun Mikko yritti itsemurhaa vaatteisiini pukeutuneena, seurasin hänen elvytystään ajatellen, että antakaa hänen kuolla, kun hän kerran sitä niin kovasti haluaa. Hän virkosi ja oli kauhean onnellinen, ettei kuollut. Silloin tajusin, etten tajua mitään. Olen koko elämäni pelännyt sairastuvani mielisairauteen ja pelkäsin silloinkin. Kaikki kävi liian ylivoimaiseksi. Jätin Mikon, suljin kaikki kanavat ja pelastin itseni, Olli sanoo.

Pian isä kuoli. Olli pääsi Teatterikorkeakouluun ja sulki komeroon kaikki muistonsa. Ne murtautuivat esiin, kun hän luki Joonatanin kirjan.

– Sen lukeminen oli kauhistuttava kokemus, mutta myös helpottava, sellainen healing process. Vasta nyt uskallan sanoa, että kukaan ei olisi voinut auttaa Mikkoa. Hän oli poissa meidän muiden vaikutuspiiristä.

Jäljelle jää tietysti kysymys, mitä vanhemman itsemurha merkitsee lapselle.

Joonatanin mielestä se on lapsen näkökulmasta anteeksiantamaton teko, jota lapsen ei tarvitse ymmärtää tai hyväksyä. Muut voivat nähdä sille selityksiä.

– Olen tuntenut isää kohtaan vihaa ja olen tuntenut surua, mutta surun ja vihan olen yrittänyt pitää toisistaan erillään. Yhdessä ne ovat katkeruutta, ja sitä en suosittele kenellekään, sillä katkeruus syö ihmisestä elinvoiman. Lopulta pitää löytää myös myötätuntoa, vaikka rankan lapsuuden jälkeen sen kohtaaminen voi olla hyvin pelottavaa, Joonatan sanoo.

Ollin mielestä kirjan kirjoittaminen oli Joonatanilta rakkauden teko.

– Vaikka se kuvaa Mikon kaikessa raadollisuudessaan, se antaa hänelle myös inhimilliset piirteet, Olli sanoo.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Minna Juti. Jutussa Joonatan ja Olli Tola kertovat muun muassa siitä, miten heidän välilleen rakentui yhteys Joonatanin aikuistuttua. Ja siitä, miten menneisyyden tapahtumista selviytyminen ei vielä riitä.  Lue koko juttu Annasta 13-14/2021 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!