Julkkikset

Juuri avioitunut näyttelijä Krista Kosonen: ”Olen oppinut, ettei kumppania kannata yrittää muuttaa”

Näyttelijä Krista Kosonen ei koskaan unelmoinut menevänsä naimisiin, mutta niin vain hän astui avioon ohjaaja Antti J. Jokisen kanssa toukokuussa. – Nyt avioliitto tuntuu todella ihanalta ja merkitykselliseltä, Krista sanoo.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

– Minua on kannustettu ja tuettu, Krista kertoo parisuhteestaan.

Näyttelijä Krista Kosonen ei koskaan unelmoinut menevänsä naimisiin, mutta niin vain hän astui avioon ohjaaja Antti J. Jokisen kanssa toukokuussa. – Nyt avioliitto tuntuu todella ihanalta ja merkitykselliseltä, Krista sanoo.

”Oli ihanaa, ihanaa, ihanaa! Itkua ja naurua ja mahtavia ihmisiä.” Näin näyttelijä Krista Kosonen, 35, kiitti hääjuhlissaan mukana olleita ystäviään Instagram-päivityksessään toukokuun lopussa ja jakoi tilillään ihania kuvia hänen ja ohjaaja Antti J. Jokisen häistä:

Kun häistä on kulunut muutamia viikkoja, Krista istuutuu kesäravintolan pöytään, valitsee kasvislounaan ja sanoo olevansa tosi onnellinen.

– Toisaalta avioliitto ei ole muuttanut mitään, mutta toisaalta on. En koskaan unelmoinut meneväni naimisiin, mutta nyt tämä tuntuu todella ihanalta ja merkitykselliseltä. Olemme sentään olleet yhdessä jo seitsemän vuotta, ja kun Antti kosi ja vastasin myöntävästi, niin tuntui oikealta saada paketti kasaan, hän kertoo.

Krista naurahtaa omaa ilmaisuaan ja sanoo olevansa epäromanttisempi kuin miehensä. Sitoutumista hän ei sinänsä ole koskaan pelännyt. Tätä haluttiin ja näin kävi.

– Mitään polttareita ei ollut, en tahtonut sellaista. Häät olivat yllätys ystävillemme, mikä nosti fiilistä entisestään. Rakastan juhlia, ja parasta näissä pirskeissä oli ystävien ilo ja koko mahtava tunnelma, hän kertoo.

Nyt pariskunta on ehtinyt jo tehdä lyhyen häämatkan Euroopassa – ilman pikkutytärtään – ja edessä on arki, vielä muutamia töitä ja juhannuksen jälkeen odotettu kesäloma.

– Minulla oli tiukka kevät. Kuvasimme syksyllä alkavaa kansainvälistä Bullets-sarjaa joulukuusta huhtikuuhun enimmäkseen öisin. Se oli hieno työ, ja herätti jo kiinnostusta Cannesin tv-festivaaleilla, mutta kieltämättä sen jälkeen väsytti, Krista sanoo.

Hän esittää uutuussarjassa rikollisen pariksi soluttautuvaa naispoliisia ja kertoo oppineensa kuvausten aikana ainakin ampumaan, tappelemaan ja työskentelemään väsyneenä.

– Roolihenkilöni on paljon epäsosiaalisempi kuin minä, eikä hän todellakaan välitä, mitä muut hänestä ajattelevat. En ole koskaan tavannut sellaista ihmistä. Kyllä useimmille meistä – ainakin minulle – on tärkeää saada edes välillä hyväksyntää ja kehuja.

”Saan olla oma itseni”

”Olen saanut elää aika turvallisesti, ja elämäni voi vaikuttaa säröttömältä. Toisaalta se on myös ollut yksi selviytymiskeinoni: syvimmistä alhoista ei kannata julkisesti huudella, täytyy olla ihan omia asioita.

Jos jotain ikävää sattuu, murehdin asioita yksikseni ja sulattelen niitä. En halua vaivata huolillani edes läheisiäni. Tosin kokemukseni on, että kun olen pyytänyt apua, reaktiot ovat olleet ymmärtäviä. Ihmiset haluavat auttaa.

Nykyisen parisuhteeni tärkein oppi on ollut, että kumppania ei kannata yrittää muuttaa.

Olen iloinen, että Antti ei ole ikinä yrittänyt muuttaa minua mitenkään, vaan olen aina saanut olla oma itseni. Olemme samalla alalla, joten hän ymmärtää minua, enkä ole joutunut luopumaan mistään. Minua on kannustettu ja tuettu, meillä on vahva keskinäinen tuki.”

”Mitä kehoni tänään kaipaa?”

”Olen sinut itseni kanssa ja tykkään siitä, miltä näytän, mutta ulkonäkö ei mitenkään määritä minua.

Vähän alle kolmivuotias tyttäreni on nyt keksinyt mekot ja haluaa vaihtaa niitä monta kertaa päivässä. Hän haluaa olla nätti, ja hänen mielestään myös äiti on kovin kaunis.

Totta kai sanon hänelle, että hän on nätti, mutta yritän opettaa, että kauneus ei kasvata itsetuntoa, vaan tekeminen. Onnistumisen tunteet tulevat tekemisestä. Kehun häntä myös kaikesta muusta: hän on rohkea, viisas ja kekseliäs.

Olen nyt onnellinen, ja hetkittäin onni miltei pelottaa. Entä jos tapahtuu jotain kamalaa, entä jos elämä ei jatkukaan näin hyvin?

Aion kuitenkin nauttia onnestani. Tapahtuu mitä tapahtuu, voi itse valita, miten asioihin suhtautuu. Uskon tekemiseen ja toimintaan.

Hyvien valintojeni vastapainoksi tasapainotan elämääni nautinnoilla, esimerkiksi juomalla viiniä. Juhannuksen jälkeen minulla on lomaa, ja silloin lepään ja lataan hyvää energiaa.

Yritän kuunnella itseäni ja miettiä, että mikä tekee minut onnelliseksi juuri tänään. Kaipaisiko kehoni hikilenkkiä vai lasillisen proseccoa?”

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa Krista kertoo, mitä hän ajattelee iästään ja ikääntymisestä, vartalostaan ja äitiydestä. Mitä Krista on oppinut omalta äidiltään? Millaisiin elämänarvoihin Krista nojaa elämänsä ja millaisia valintoja hän tekee arjessaan? Miksi Krista liittyi juuri kantasolurekisteriin? Lue juttu Annasta 25-26/2018. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X