Julkkikset

Krista Kosonen: ”Herkkäkin voi olla päämäärätietoinen”

Näyttelijä Krista Kososen mukaan herkkyys on sitä, että tuntosarvet ovat pystyssä. Mutta se ei poissulje niin sanottuja vahvoja piirteitä. – Itsekin olen tosi herkkä, mutten ollenkaan herkkä vaikkapa loukkaantumaan.
Teksti: Rosanna Marila Kuvat: Jouni Harala, Ari Heinonen

Maailma ei ole mustavalkoinen, se tulee monin tavoin selväksi näyttelijä Krista Kososen puheista. Kristaa voisi kuvailla hyvällä tavalla kovikseksi: hän vaikuttaa paitsi kunnianhimoiselta ja määrätietoiselta mutta uskaltaa myös puhua suoraan yhteiskunnallisista asioista, esimerkiksi tasa-arvosta.

Kristasta itsestään ajatus kovuudesta tuntuu kuitenkin vähän tylsältä. Hän on huomannut, että tällä hetkellä niin sanotut vahvat naiset ovat nosteessa, erityisesti elokuva- ja tv-rooleissa. Se on kuitenkin alkanut tuntua Kristasta kapeakatseiselta.

– Miksi naisen pitää olla aina vahva? Miksei saa olla heikko? Itseäni pelkkä vahvuus on alkanut kyllästyttää. Ajattelen, että elokuvien vahvat naishahmot ovat vasta ensimmäinen aalto naiskuvan laajenemisessa. Eihän meistä kukaan ole vain yhtä asiaa kerrallaan, Krista muistuttaa.

Krista sanoo olevansa erilainen ihminen eri tilanteissa. Äitinsä kanssa hän toimii yhdellä tavalla, aviopuolisonsa, ohjaaja Antti J. Jokisen kanssa toisella.

– Joskus olen vahva, joskus herkkä, joskus törppö ja heikko. Heikkonakin hetkenä tiedän silti oman arvoni – ja muiden. Siihen ainakin pyrin.

Tuntosarvet pystyssä

Krista uskoo, että hyvän itsetunnon juuret ovat perua hänen lapsuudenkodistaan. Vanhemmat ovat aina kannustaneet Kristaa, eivätkä he ole ikinä kyseenalaistaneet tyttärensä elämänvalintoja.

– Vaikka vanhempani olivat varmasti sisimmässään kauhistuneita urasuunnitelmistani, he eivät koskaan epäilleet minua ääneen tai väheksyneet valintojani. Heiltä olen saanut elämälleni vahvan pohjan. En ole joutunut rakentamaan itseäni kokonaiseksi, vaan olen ollut sitä aina.

Krista kiertää kouluissa puhumassa Lasten ja nuorten säätiön Dreams-projektissa. Hän on huomannut, kuinka nuorilla on tapana väheksyä itseään, koska kasvaessa itsetunto vielä kehittyy.

– Heille huomautan, että oman itsensä arvostelu ja lyttääminen on yksinkertaisesti hyödytöntä.

Moni taiteilija ammentaa silti inspiraatiota rikkinäisestä lapsuudesta tai muista ikävistä kokemuksista. Krista uskoo, että taide auttaa selviytymään ja että se hoitaa mielenterveyttä, mutta hänellä on sitä kohtaan myös maanläheisempi suhtautuminen.

– En mystifioi taiteen tekemistä, vaan ajattelen olevani duunari. Ei ihmisellä tarvitse olla rankkaa taustaa ollakseen taiteilija. Kyse on siitä, miten näkee maailman.

Taiteilijoita yhdistää Kristan mielestä herkkyys, mutta sekin ymmärretään hänestä helposti väärin.

– Minulle herkkyys ei tarkoita itkuherkkyyttä vaan tapaa aistia ympäröivää maailmaa ja muita ihmisiä. Herkkyys on sitä, että tuntosarvet ovat pystyssä. Mutta se ei poissulje niin sanottuja vahvoja piirteitä. Herkkäkin voi esimerkiksi olla päämäärätietoinen. Itsekin olen tosi herkkä, mutten ollenkaan herkkä vaikkapa loukkaantumaan.

– Olen monesti kuullut, että minulla on hyvin suoraviivainen tapa käsitellä asioita. Olen epäromanttinen luonne, mutten silti ajattele olevani kova. Olen sekä vahva että herkkä ja lisäksi vielä paljon enemmän.

– Rakastan näyttelemistä, koska se on leikkimistä. Saan olla utelias ja lapsenmielinen, ja joku vielä maksaa siitä, Krista Kosonen kuvailee.

– Rakastan näyttelemistä, koska se on leikkimistä. Saan olla utelias ja lapsenmielinen, ja joku vielä maksaa siitä, Krista Kosonen kuvailee.

”Rakastan haasteita”

Krista on kiistatta yksi Suomen tämän hetken menestyneimmistä näyttelijöistä sekä kotimaassa että kansainvälisissä rooleissa mitattuna. Jokin hänessä erottaa hänet joukosta. Krista itse ei usko erityislahjakkuuteen vaan kovaan työhön – ja hieman myös onneen.

– Jokainen työ pitää tehdä niin hyvin, että saan sen avulla seuraavankin työn. Kyynärpäätaktiikalla ei pärjää vaan aidolla taidolla. Yritän myös olla rehellinen ja ystävällinen kaikille. Minulla on ollut matkassa sekä onnea että ahkeruutta.

Tästä esimerkkinä toimii Kristan uusin työ, päärooli kansainvälisessä norjalaistuotannossa, HBO Nordicilla pian julkaistavassa Beforeigners-sarjassa. Siinä Krista esittää Alfhildriä, muinaisnorjaa puhuvaa viikinkiä, joka löytää itsensä nykyajasta ja alkaa työskennellä poliisina.

Rooli oli kiertänyt jo pidemmän aikaa eri näyttelijöillä, mutta siihen ei ollut löytynyt sopivaa esittäjää. Krista – joka ei puhunut sanaakaan norjaa – päätti yrittää sitä koekuvausvideon avulla, koska roolihahmo oli niin kiinnostava.

Krista huhuili Facebookissa, osaisiko joku hänen tutuistaan norjaa. Ystävän norjalainen mies äänitti materiaalin nauhalle, jonka Krista opetteli ulkoa ”kuin papukaija”. Kristan Actors in Scandinavia -agentuuri käänsi tekstin, jotta hän ymmärtäisi, mitä esitti. Se kannatti.

– Rakastan haasteita. Lähdin sarjaan mielelläni mukaan, vaikka koko kuvio oli aivan älytön. Kuuntelin omaa intuitiotani ja provosoin itseni lapsellisella uhmalla ottamaan haasteen vastaan. Toisaalta minulla oli kokemusta näyttelemisestä ruotsiksi, joten tiesin, että selviän roolista vieraalla kielellä.

Krista noudatti myös ohjetta, jota hän itse kertoo koululaisille: sano ensin kyllä ja mieti vasta sitten, miten ratkaisu.

– Jännitys kasaantuu helposti, mutta jos on jo suostunut projektiin, ei pelon vuoksi ole enää mahdollista perääntyä.

Kuvauksissa Krista oli hetkittäin aivan pihalla. Ympärillä kaikki puhuivat norjaa, eikä Krista ymmärtänyt mitään. Hän päätti vain luottaa siihen, että jos asia koskee häntä, joku kertoo sen hänelle englanniksi.

Muinaisnorjan puhuminen tuntui yhtä vaikealta kuin kiina. Kuvauspäivien jälkeen väsymys ja pinnistely tuntuivat takaraivon ylikuumenemisena. Krista muisti kuitenkin oman ohjeensa: tee äläkä marmata.

– Jos huomaan surkuttelevani tilannettani, tekee mieli antaa itselleni henkinen litsari. Silloin muistutan itseäni: hei, saat tehdä unelmatyötäsi, älä unohda sitä.

– En siedä itseltäni valittamista. Jos eteen tulee ongelma, se ratkaistaan. Ei ketään kiinnosta, miten vaikeaa tai rankkaa minulla on, vaan se, että hoidan hommani. Tämä on mielestäni ammattitaitoa, ei kovuutta. Jos tilaisin putkimiehen kotiini ja hän päivittelisi koko ajan työnsä vaikeutta, se olisi outoa. Omat, henkilökohtaiset ongelmat pitää selvittää työajan ulkopuolella.

Tärkeä oppi

On tärkeää opetella sanomaan ei, Krista uskoo. Se, että voi tehdä haluamiaan asioita, vaatii sen, että niille on elämässä tilaa.

Krista tietää silti, miten vaikeaa ein sanominen on.

– Kieltäytyminen on kuumottavaa varsinkin freelancer-ammatissa ja naisena. Naiset, minä itsekin, pyytelevät anteeksi kieltäytymistään. Jos minua pyydetään vaikkapa juontajaksi tapahtumaan, johon en pääse, alan selitellä ja pitkitän kieltäytymistä ’selvittelemällä asiaa’.

Krista ihmettelee, miksi onkin niin vaikeaa tehdä kuten tuttu mieskollega, joka selittelyn sijaan sanoo aina ’ei, en pääse, olen muualla’. Toisaalta tämäkään asia ei ole näin yksinkertainen: Krista tuntee sellaisiakin miehiä, jotka kahmivat liikaa töitä, vaikka olisivat levon tarpeessa.

– Minun on ollut pakko opetella ein sanomista äitiyden myötä. Ennen pystyin tekemään töitä miten paljon vain, mutta nyt punnitsen tilannetta tarkemmin, koska haluan myös viettää aikaa lapseni kanssa.

Krista epäilee, että ein sanomisen vaikeus on suomalainen piirre. Ajattelemme, että kaikki työ, jota tarjotaan, on tehtävä, koska ei ole tarpeeksi hyvää syytä kieltäytyä.

– Se voi liittyä myös kiltteyteen, vaikken toisaalta tykkää siitä sanasta. Se on ihan typerä määre, jota käytetään lapsistakin muka kehuna. Ihmisten temperamentit ovat erilaisia.

– Jokainen työ pitää tehdä niin hyvin, että saan sen avulla seuraavankin työn. Kyynärpäätaktiikalla ei pärjää vaan aidolla taidolla, Krista Kosonen sanoo.

– Jokainen työ pitää tehdä niin hyvin, että saan sen avulla seuraavankin työn. Kyynärpäätaktiikalla ei pärjää vaan aidolla taidolla, Krista Kosonen sanoo.

”Suhtaudun itseeni armollisesti”

Sekä Krista että Antti suhtautuvat töihinsä intohimoisesti. Kun työt kasaantuvat, pitää sumplia, kuka hoitaa parin pian nelivuotiasta tytärtä.

Krista ajattelee, että jos Antille tarjoutuu huikea työmahdollisuus samaan aikaan kuin hänelle, se on vain mahtavaa. Sitten järjestellään arkea niin, että työt onnistuvat molemmilta.

– Minulle töissä olo on lepoa. Osaan ottaa omaa aikaa, ja lapsenvahdit on keksitty. Myös työ on tehnyt persoonastani sopeutuvaisen. Tässä ammatissa ei ole mitään pysyvää, joten asioiden jatkuva muuttuminen on vain pakko oppia hyväksymään.

Entä mitä Krista tekee silloin, kun kaikki ei menekään putkeen? Välillä takana on huonosti nukuttu yö tai elämässä saattaa olla suruja, joiden takia työn jäljessä olisi parantamisen varaa. Silloin Krista toivoo, että kohtaus leikataan lopullisesta versiosta pois.

– Suhtaudun itseeni armollisesti. Ei maailma siihen kaadu, vaikka minulla olisi töissä huono päivä. Silloin minua ketuttaa hetken, minkä jälkeen mietin, miksi asiat menivät näin.

– En määrittele itseäni tulosten mukaan, vaan tiedostan, että tein siinä hetkessä parhaani. Yritän sitten seuraavalla kerralla paremmin.

Kun asiat menevät hyvin, Krista pitää itsestään ääntä ylpeästi.

– Jos tietää tehneensä valtavasti töitä jonkin asian eteen, ei hemmetissä pidä ainakaan anteeksipyydellä. Silloin pitää juhlia!

”Uskon uteliaisuuteen”

Samaan aikaan Beforeignersin kuvausten kanssa Krista teki myös Cannesissa nähtyä J-P Valkeapään elokuvaa Koirat eivät käytä housuja. Viime syksynä hän lensi Norjan, Latvian ja Liettuan väliä lukemattomia kertoja, jotta sai molemmat projektit valmiiksi.

Elokuva oli Kristan ensimmäinen Cannes-elokuva ja ensimmäinen suomalainen elokuva Cannesissa omassa sarjassaan 25 vuoteen.

Kristasta Cannesin hulinassa oli ihanaa. Varsinkin, kun hän sai vielä sanoa kysyjille: Minulla on täällä elokuva.

Krista myöntää tunteneensa välillä perhosia vatsassaan elokuvatähtien keskellä. Hänestä oli erityisen mahtavaa nähdä vilaukselta näyttelijä Helen Mirren sekä ohjaajat Quentin Tarantino ja Alejandro Iñárritu. Silloin Krista ei ollut yhtään ”coolina” vaan innoissaan.

– Toisaalta nuo isot starat ovat pääosin omissa oloissaan, ei heitä juurikaan näe.

Valkeapään elokuvassa Krista esittää Mona-dominaa. Kehuttua roolia luodessaan Krista sai kysyä oikealta dominalta ihan mitä tahansa. Ja hänhän kysyi: muun muassa sellaisista alapään asioista, joita ei ole sopivaa kuvailla tässä jutussa.

– Uskon uteliaisuuteen. En osaa kaikkea, mutta haluan ymmärtää ja oppia. Haluan pysyä intuitiivisena ja lapsenmielisenä.

– Asioita ei kannata jättää selvittämättä. Pitää avata suunsa sekä hyvässä että pahassa: kannattaa aina kertoa eteenpäin kiitokset ja selvittää mahdolliset loukkaantumiset, Krista Kosonen uskoo.

– Asioita ei kannata jättää selvittämättä. Pitää avata suunsa sekä hyvässä että pahassa: kannattaa aina kertoa eteenpäin kiitokset ja selvittää mahdolliset loukkaantumiset, Krista Kosonen uskoo.

Muuttuva maailma

Krista kuvailee itseään feministiksi ja puhuu aihepiiristä suorasukaisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Krista alkaisi uppiniskaisesti inttää vastaan, jos hän törmää eriävään mielipiteeseen.

Krista ymmärtää silti vanhemman polven miehiä, joilla on välillä vaikeuksia pysyä perässä jatkuvasti muuttuvassa ihmiskuvassa. Hän huomaa toisinaan sortuvansa jumittuneeseen ajatteluun itsekin.

– Vaikka olen avarakatseinen taidekoulujen kasvatti, minäkin huomaan välillä, että omat tietoni ovat homehtuneet. Ei siis ole mikään ihme, jos kuusikymppisillä miehillä on nykyaikana pasmat aivan sekaisin. Mutta maailma muuttuu, Eskoseni, ja se on mahtavaa.

Toisaalta Krista on myös monella tavalla etuoikeutetussa asemassa nyky-yhteiskunnassa: hän on vaaleaihoinen, kolmekymppinen heteronainen, jolla riittää päärooleja. Jäävätkö esimerkiksi vähemmistöjen edustajat työelämässä hänen varjoonsa?

– En minä voi näyttelijänä olla yksin vastuussa isosta kuvasta. On kyse siitä, millaisia rooleja kirjoitetaan ja mitkä menevät tuotantoon. Mutta selvää on, ettei tarjonta vastaa sitä, millainen yhteiskunta oikeasti on. Onneksi ihmiskuva on hiljalleen muuttumassa ja laajenemassa.

Juttu on julkaistu Annassa 33-34.

X