Kun Pirkko Lahti, 80, menetti puolisonsa, hän teki tarkan toiveen kukista, joita Kaukon arkulle laskettaisiin

Lokakuussa menehtynyt, Alzheimerin tautia sairastanut Kauko-puoliso oli loppuun saakka Pirkko Lahdelle rakas, hellyttävä ja hyväntahtoinen aviomies.

Valtakunnan psykologiksi tituleerattu Pirkko Lahti täytti viime kesänä 80. Hän jäi yli kymmenen vuotta sitten eläkkeelle Suomen Mielenterveysseurasta ja on yrittänyt vähentää hommia. Silti hän on yhä kysytty luennoitsija, kirjoittaa blogia ja tapaa myös joitakin ihmisiä vastaanotollaan sekä tekee hyväntekeväisyystyötä ja auttaa monia ystäviä epävirallisesti.

Viime aikoina hänen elämäänsä on kuulunut vahvasti myös suru, joka on tullut aaltoina. Pirkon puoliso Kauko Piipari kuoli viime lokakuussa.

Pelonsekainen aavistus

”Olin viime lokakuussa pitämässä juhlapuhetta. Puheen jälkeen huomasin, että hoitokodista oli tullut kaksi puhelua. Pelkäsin pahinta.

Edellisenä päivänä tavatessamme Kauko vaikutti pirteältä, ja minulle tuli pelonsekainen aavistus. Olin kuullut, että jotkut tervehtyvät viimeisenä elinpäivänään, ja ajattelin, että ehkä tämä oli se kirkas hetki. Kun lähdin, hänen viimeiset sanansa olivat: Mä tykkään susta, nähdään.

Yhdessä olimme yli 40 vuotta.

Vaistoni osui oikeaan, Kauko oli kuollut. Hän ehti olla hoitokodissa vähän yli vuoden. Yhdessä olimme yli 40 vuotta.

Tapasin Kaukon ensimmäisen kerran vuonna 1979, kun olin myymässä vanhaa autoani. Harmitti, kun en saanut kunnon palvelua autoliikkeessä, ja osastopäällikkö tuli rauhoittelemaan minua. Pitkä, komea ja urheilullinen mies oli kohtelias ja vieläpä hauska. Kaikki hoitui, ja sain autorämästä hyvän hinnan. Pian tämä Kauko pyysi minut elokuviin ja sitten purjehtimaan.”

Diagnoosi: Alzheimerin tauti

”Kaukon sairastuminen kahdeksan vuotta sitten alkoi dramaattisesti. Tulimme eri autoilla kotiin Lohjalta, mutta yllättäen Kaukoa ei kuulunut. Kävi ilmi, että hänet oli nähty ajamassa hurjaa vauhtia Lohjanharjulla. Minäkin syyllistyin ylinopeuteen, kun lähdin etsimään häntä hädissäni.

Mies löytyi, mutta ajokortti meni ja tuli diagnoosi, Alzheimerin tauti.

Kaukon oli ensin vaikea hyväksyä tilannetta, ja hän syytti minua, mutta pian hän rauhoittui, eikä ajokortista enää puhuttu.

Elämä muistisairaan ihmisen kanssa on ajoittain raskasta. Välillä hävettää puhua koko asiasta, ei suorastaan kehtaa kertoa kaikkia likaisia lakanoita ja kaoottisia hetkiä. Jaksoin kuitenkin hoitaa häntä kotona monta vuotta.

Kauko ei ollut aggressiivinen, hän tunnisti minut ja päällimmäisenä oli tunne, että hän on rakas mieheni. Vieraitamme hän ei aina tuntenut, mutta toivotti kaikki tervetulleiksi ja sanoi, että onpa kiva nähdä. Minulle hän oli hellyttävä, hyväntahtoinen, huumorintajuinen ja kohtelias, sydämellinen ihminen.”

Pirkko Lahti: ”Olin toivonut, että hautajaisiin ei tuotaisi kukkia”

”Kuoleman jälkeen ensimmäiset kuukaudet menivät puuhatessa. Olin toivonut, että hautajaisiin ei tuotaisi kukkia. Sen sijaan ostimme 60 tummanpunaista ruusua, ja jokainen siunaustilaisuuteen tuleva sai ohjelman lisäksi ruusun, jonka voi jättää arkulle.

Kirjoitin Kaukosta muistokirjoituksen, jonka tulostin kääröksi, ja jokainen sai lukea sen vasta kotona. Pöydällä oli myös valokuvia Kaukosta, joista kukin voi ottaa omansa. Tarjoilin yksityisen muisteluhetken Kaukon kanssa.”

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Sanna Wirtavuori. Jutussa Pirkko Lahti kertoo muun muassa ikääntymisestä, suhtautumisestaan terveyteen sekä siitä, mitä hän nyt vanhemmiten ajattelee lapsettomuudestaan. Lue koko juttu Annasta 24/2022 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!