Marita Taavitsaiselle on outoa, että Pasi-puoliso tienaa häntä enemmän: ”Se en olekaan aina minä, joka liidaa”

Kampaamoalan yrittäjänä Marita Taavitsaisen tie loppui lyhyeen, mutta harmittelemaan hän ei jäänyt. – Olen kokemusta rikkaampi, laulaja sanoo. Totuttelua on vaatinut se, että puoliso tienaa nyt paremmin kuin Marita.

Ajatuksena oli pyörittää kauneussalonkia eikä varsinaisesti tehdä töitä kampaajana. Marita Taavitsainen, 53, istahtaa yhteen neljästä kampaamotuolista ja nostaa jalkansa toiselle.

– Olisin pyörittänyt tätä paikkaa sillä, että olisin ottanut vuokratuolilaisia. He olisivat maksaneet vuokraa tai ehkä 10 prosenttia tuloistaan. Sillä tavalla olisin voinut tienatakin tästä jotain.

Salongin ikkunan takana tihkuu vettä, alkuiltapäivästä autoja ajelehtii ohi harvakseltaan. Olemme vain korttelin päässä Hyvinkään keskustan pääväylästä, mutta juuri sen verran sivussa, että ohikulkijoita on vähän. Viereisissä liikehuoneistoissa tarjolla on tatuointeja, thai-hierontoja ja viiden euron pizzoja.

Rujossa ympäristössä Maritan sisustama liiketila erottuu kuin hohtava helmi. Näyteikkunassa tutkittavaa riittää: hyvällä maulla valitut kirppislöydöt henkivät menneiden aikojen glamouria. On hopeinen siro lankapuhelin, suloisia pupuja ja mustavalkoisia lehtileikkeitä 1960-luvulta. Kuvissa naiset istuvat kampaajalla papiljotit päässään. Vieressä kuningatar Elisabetia kuvastava pienoispatsas tervehtii arvokkaasti. Ikkunan ihmemaata tähdittävät kultaa hohtavat koristepallot.

Salongissa rivi tuoleja nököttää seinän vierustalla pyöreiden peilien edessä, kuin asiakkaita odottamassa. Niitä ei kuitenkaan tule, koska Maritan yritys on lopettanut toimintansa. Ja jos rehellisiä ollaan, ei se oikein koskaan päässyt vauhtiinkaan.

Kampaamotyöstä jäi kytemään painajainen

Pitkään kytenyt haave omasta kampaamosta muistui Maritan mieleen syksyllä 2019, kun hänen ystävättärensä mainitsi omistavansa liikehuoneiston Hyvinkäällä, Maritan kotikaupungissa. Tila oli tyhjillään, aiemmin siinä oli ollut kampaamo.

– Sanoin, että no hitto, kyllähän minä sen vuokraan. Ajattelin, että vain kerran elämässä tämä mahdollisuus tulee vastaan näin tarjottimella, Marita muistelee.

Ystävä kehotti miettimään tarkkaan. Maritan poikaystäväkin kyseli, onko tuossa mitään järkeä.

– En pystynyt enää irrottautumaan ideas­ta. Kun olen päättänyt jotain, siihen on kenenkään turha sanoa mitään.

Hänellä oli visio. Salongissa voisi järjestää erilaisia teemailtoja ja sinne voisi kutsua kauneusalan ammattilaisia kertomaan trendeistä. Samalla voisi tarjoilla jotain pientä hyvää osallistujille. Tilaa olisi ollut vaikka joogailloillekin.

Toki Marita tiedosti, että ala oli muuttunut niiden lähes 30 vuoden aikana, jolloin hän oli tehnyt uraa laulajana. Siksi hän aikoikin jättää varsinaisen kampaamotyön muille. Hän oli työskennellyt kampaajana 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa kotikaupungissaan Kotkassa.

– Kampaaja oli haaveammattini. Halusin myös laulaa ja tehdä musiikkiteatteria, mutta olin järkevä nuori. Ajattelin, että musiikin lisäksi pitää olla oikeakin ammatti, Marita sanoo.

– Yhdeksännellä luokalla piti etsiä työharjoittelupaikka, ja minä halusin kampaamoon. Kampaajan työssä oli taikaa, hiuksistahan pystyi tekemään ihan mitä vain!

Marita sai oppisopimuspaikan samasta kampaamosta, jossa hän oli työharjoittelussa, ja valmistui kolmen vuoden opintojen jälkeen. Myöhemmin hän työskenteli risteilyaluksella, jonka kotisatama oli Kööpenhaminassa. Siellä hän teki kampauksia amerikkalaisille turisteille ja lauloi iltaisin tanssiravintolassa. Kampaamotyöstä Maritan matkaan jäi eräs painajainen.

– Unessa olen kampaajana ja tuollaisella ikkunalaudalla istuu asiakkaita odottamassa, Marita viittoo liikkeen ikkunan suuntaan.

– Minulla on hirveä hiki päässä. Yritän laittaa yhtä pesutuoliin, yhdelle vien kahvikuppia, yhdelle lehteä… Näen aina sitä samaa painajaista, edelleen.

– En kestä sitä, että joku huohottaa niskaan ja toistelee, että on kiire, seuraava asiakas odottaa. Kampaamotyö oli raskasta, kun ei ollut omaa liikettä ja oli toisella töissä. Päätin, että jos jollain tavalla siinä työssä jatkan, minulla pitää olla oma liike.

Hullu keikkatahti jatkui 15 vuotta

Laulajan ura vei kuitenkin mennessään, kun Marita valittiin tangokuningattareksi vuonna 1995. Kampaamounelman toteuttamiselle ei jäänyt sijaa. Keikkoja saattoi olla sovittuna puoleksitoista vuodeksi eteenpäin. Sitä jatkui 15 vuotta.

– Hullua kalenterin täyttöä en kaipaa. En muista mitään niistä 15 vuodesta. Tuli rahaa, oli keikkaa ja varmaan ihan kivaa. Mitään ei jäänyt mieleen. Jos minun pitää tietää, mitä jonain vuonna tapahtui, soitan äidille, Marita kertoo.

– Onhan se kaikki elämänkokemusta, mutta onko mitään järkeä tehdä töitä niin paljon, ettei jää muistikuvia? hän pohtii.

Marita tuli äidiksi nelikymppisenä. Kaksi vuotta esikoisen jälkeen syntyi kuopus. Neljä vuotta meni sumussa, koska pikkulasten äidillä keikkatahti jatkui entisellään. Välillä Marita oli niin väsynyt, ettei olisi jaksanut kohdata muita ihmisiä. Hänen ulkonäköään saattoi kommentoida kuka tahansa.

– Haaveilin siitä, että olisin voinut laulaa verhon takaa suojassa katseilta.

– Olin vain liian väsynyt. Nyt tuntuu, ettei ilman yleisöä olisi edes syytä laulaa.

Jos lapset nykyään haluavat kuulla muistoja vauva-ajastaan, soitetaan mummille Kotkaan. Vauvakirjoja Marita ei ehtinyt koskaan täyttää, neuvolakortitkin ovat hukassa.

– Olen siitä todella pahoillani. Tiedän, että lapset rakastavat muistelua.

Ero lasten isästä Tomi Natrista tuli joitakin vuosia sitten. Perheen omakotitalo Hyvinkäällä myytiin, ja Marita muutti tyttöjen kanssa rivitaloasuntoon. Tomi lähti kotiseudulleen Pohjanmaalle, mutta palasi tänä syksynä Hyvinkäälle lähemmäs lapsiaan. Nyt tytöillä on kaksi kotia vain puolen kilometrin päässä toisistaan.

Se on helpottanut koko perheen arkea. Lapsilla on tukenaan muitakin kuin äiti, eivätkä kaikki vaateet kasaannu Maritalle. Tytöillä on paljon harrastuksia, menoja riittää jokaiselle päivälle. Ja jos hyvin käy, turvaverkko laajenee pian yhdellä. Tytöt saattavat saada mummolan samaan kaupunkiin, koska Maritan kotiväki on myymässä taloaan Kotkassa. Heidän suunnitelmissaan on muutto Hyvinkäälle.

Marita Taavitsainen: ”Minulla ei ole minkäänlaista bisnessilmää”

Marita seurustelee Pasi Männistön kanssa, joka asuu myös Hyvinkäällä, samassa rivitaloyhtiössä kuin Marita. Vaikka kummallakin on oma huusholli, vastuu toimeentulosta on yhteinen. Ratatyövastaavana työskentelevä Pasi tienaa nyt enemmän kuin Marita, jonka tuloihin korona-aika tanssikieltoineen ja peruttuine keikkoineen on tehnyt ison loven. Ja onhan rahaa uponnut myös kampaamon perustamiseen.

Kauneussalongin avajaisia ehdittiin viettää helmikuussa 2020 ennen koronasulkua. Vuokralaisia oli löytynyt yksi, mikä auttoi maksamaan vuokran kuukausittain muttei tuonut tuloja.

Salongin sisustaminen oli alkanut jo marraskuussa 2019. Juuri tuota ”rakenteluvaihetta” Marita rakastaa. Sisustaminen on hänelle intohimo. On ihanaa, kun hän pystyy tuomaan visionsa kaikkien nähtäville. Mutta sitten… Kun tila oli valmis, olisi pitänyt alkaa tehdä myyntiä, rummuttaa firman olemassaoloa. Hankkia asiakkaita, lähettää uutiskirjeitä.

Toimintasuunnitelma oli, mutta se jäi toteuttamatta.

– Arvostukseni yrittäjiä kohtaan on moninkertaistunut. Minulla ei ole minkäänlaista bisnessilmää eikä -korvaa, Marita sanoo ja purskahtaa nauruun.

Niiltä asiakkailta, joita kampaamossa on käynyt, Marita on pyytänyt saada vapaat kädet ja laskuttanut vain muotoilutuotteista ja väriaineista.

– Kunhan vaan on kivaa ja tulee nättii!

Aiemmin Marita on muun muassa sisustanut torniolaisen Mustaparta-hotellin, ihan vain työnäytteenä. Hän on myös tehnyt lavastuksia tv-ohjelmiin, viimeksi tangokuninkaallisten konserttiin. Lavastuksen Marita teki talkootyönä.

– Bisnesnainen en ole millään muotoa, Marita tiivistää huvittuneena.

Silti hänellä on kaksi yritystä: Toinen liittyy hänen työhönsä laulajana ja on ollut olemassa yli 20 vuotta. Paperityöt hoitaa kirjanpitäjä. Toinen taas on kauneussalonkia varten perustettu osakeyhtiö, johon hän ei palkannut kirjanpitäjää. Siihen firman vaikeudet kärjistyivätkin. Olisi kuitenkin pitänyt olla ammattilainen hoitamassa paperitöitä.

– Kuinka vaikeaksi se on tehty! Marita hämmästelee.

Hän harmittelee sitä, että laskuja arvonlisäverosta tuli, vaikkei ollut mitään, mistä alvia olisi maksanut.

– Tuollahan nuo pinot on vieläkin, hän sanoo vilkaisten takahuoneeseen.

– Paperityöt ovat minulle täysi mahdottomuus. Niin ärsyttävää!

Marita on selvittänyt asiaa muun muassa soittamalla verovirastoon.

– Itkin puhelimessa, ettei tämä ole totta. Minulla oli muutenkin heikko hetki, ei yhtään keikkaa ikiaikoihin. Mietin, onnistunko mokaamaan tämänkin homman niin, että minulle jää vain lasku käteen.

Parempi oli lopettaa koko yritys.

– En halunnut elämääni mitään sellaista, jonka takia minun olisi pitänyt muistaa joka kuukausi hoitaa jokin asia. Se on minulle ylitsepääsemättömän vaikeaa.

”Se en olekaan aina minä, joka liidaa”

Sama tila, johon Marita rakenteli kampaamoaan pari vuotta sitten, on saanut toimia terapiatilana, ”leikkihuoneena”. Ikkunan Marita on somistanut useasti – milloin on ollut halloweenia, milloin pääsiäistä. Joinakin päivinä Marita tulee salongille heti, kun on vienyt lapset kouluun.

– Siirtelen kalusteita pää hiessä, luuttuan lattiat moneen kertaan, konttaan ja jynssään. Se on minulle terapiaa.

Ajatteletko, että teit virheen, kun lähdit yrittämään?

– Enhän mie tunnusta sitä. Ajattelen, että olen kokemusta rikkaampi.

Entä mietitkö, paljonko rahaa on mennyt?

– En yhtään. Sittenhän sitä sekoaisi, jos sellaisia rupeaisi miettimään.

Rahankäyttäjänä Marita kuvailee itseään tuhlariksi. Yleensä kaikki menee, mikä tuleekin. Hänellä on ollut tapana palkita itseään ostamalla jotain kivaa, vaikka sitten kirpputorilta jos ei muualta.

Nyt Maritan tulot ovat satunnaisia, mutta hänen seurustelukumppaninsa saa säännöllistä palkkaa.

– Mennään sen mukaan mitä on, kun tilanne on tämä. Yhteistyöllä ja avunannolla tässä pärjätään.

Marita kuvailee tilannetta oppimisen paikaksi.

– Se en olekaan aina minä, joka liidaa.

Miltä tuntuu, kun mies tienaa enemmän?

– On siinä tietty outous. Ajattelen kuitenkin, ettei tämä ole lopullista. Kyllä minä tästä jaloilleni pääsen. On mahtavaa, että Pasi on kanssani samoilla linjoilla: toista autetaan silloin kun apua tarvitaan. Ja sitten taas toisin päin.

Kampaamon Marita perusti ketään kuulematta, mutta joutui lopulta myöntämään, että mies oli oikeassa.

– Pasi sanoi monta kertaa, että lopeta jo se vouhotus. Tajusin, että kyllä se vaan näin on. Turha lyödä päätä seinään tässä asiassa ihan loputtomiin. Kaksi vuotta on riittävä aika.

Mutta ei häntä harmita.

– Jos olisin jättänyt yrittämättä, mitä se olisi auttanut? Nyt ainakin tiedän. Olen tyytyväinen siihen, mitä sain kokea. Olen todennut tilanteen mahdottomaksi ja laittanut ovet kiinni.

Marita Taavitsainen: ”Jonain päivänä muutan vielä ulkomaille”

Paljon hyvää on silti tässäkin oudossa ajassa, jossa pieniä firmoja kaatuu ja keikkoja perutaan. Maritalla on vihdoin aikaa lapsilleen. Se ikuinen koti-ikävä, joka vaivasi hulluina keikkavuosina, on nyt poissa. Eikä hänellä nytkään ole kiire minnekään. Ikkunan takana hämärä on jo laskeutunut.

Edellisenä iltana Marita on käynyt rautakaupasta hakemassa lisää jouluvaloja. Kaikenlaisia teemajuhlia rakastavana ihmisenä hän koristelee kotinsa jouluun hyvissä ajoin. Ja näyttää siltä, että perinteinen laivakeikka on toteutumassa. Jouluaattona Marita pääsee laivalle ja lapset lähtevät isänsä kanssa Pohjanmaalle mammalaan. Perheen koira, Pommi, jää Pasin luo. Se ei tule toimeen juuri muiden kuin oman perheen jäsenten kanssa.

Entäpä tulevaisuus? Mistä Marita haaveilee nyt, kun yksi unelma on kuopattu?

– Jonain päivänä vielä tulee se hetki, kun muutan ulkomaille. Minulle ruoho on aina vihreämpää toisella puolella.

Se hetki ei ole vielä, vaan vasta sitten joskus, kun lapset ovat omillaan. Eikä kohdemaakaan ole selvillä. Mutta unelmointi, se on ihanaa.

Juttu on julkaistu Annassa 49/2021.