Julkkikset

Maryam Razavi aavisti tulevansa myöhään äidiksi: ”Olen kaikissa asioissa elämässäni late bloomer”

Malli ja stylisti Maryam Razavi, 38, oli jo hakeutumassa lapsettomuustutkimuksiin puolisonsa Leo Stillmanin kanssa, kun parin esikoislapsi ilmoitti tulostaan. Maryam oli jo käsitellyt mielessään mahdollista lapsettomaksi jäämistä, mutta häntä rohkaisi mystinen näky, joka hänellä oli aina ollut mielessään.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Kristiina Kurronen

Maryam Razavi synnytti esikoistyttärensä Celestian toukokuun lopulla.

Malli ja stylisti Maryam Razavi, 38, oli jo hakeutumassa lapsettomuustutkimuksiin puolisonsa Leo Stillmanin kanssa, kun parin esikoislapsi ilmoitti tulostaan. Maryam oli jo käsitellyt mielessään mahdollista lapsettomaksi jäämistä, mutta häntä rohkaisi mystinen näky, joka hänellä oli aina ollut mielessään.

Kuvittele se suloinen, onnellisuutta ja ylpeyttä huokuva hetki, kun tapaat juuri äidiksi tulleen, vauvaa vaunuissa työntävän naisen ja hän vetäytyy yhden askeleen sivummalle, jotta näkisit paremmin vaunuihin.

– Minun mielestäni hän näyttää aivan Leolta, mutta Leo sanoo, että hän näyttää minulta! Maryam Razavi esittelee vauvaansa.

Vaunuissa pötköttää toukokuun lopulla syntynyt ihana pieni tyttö, Celestia Razavi Stillman. Vaavilla on yllään Maryamin äidin, Kaijamamanbozorgin (isoäiti farsin kielellä) kutoma soma villatakki. Sen liikuttavan pieneen taskuun on neulottu sydän.

Maryam Razavi ja hänen puolisonsa Leo Stillman tiesivät jo ensitreffeillä haluavansa yhdessä lapsen.
Maryam ja hänen puolisonsa Leo tiesivät jo ensitreffeillä haluavansa yhdessä lapsen.

”Olimme jo hakeutumassa lapsettomuustutkimuksiin”

– Se oli ihmeellistä, Maryam muistelee tutustumista puolisoonsa, muusikko Leo Stillmaniin, 29.

– Alusta asti olemme ajatelleet lähes kaikista asioista samalla tavalla. Välillämme ei ole ollut mitään turhaa. Jo ensimmäisillä treffeillä meille molemmille oli selvää, että haluamme yhdessä lapsen.

Kului kuitenkin puolitoista vuotta ennen kuin Maryam tuli raskaaksi.

– Olimme jo hakeutumassa lapsettomuustutkimuksiin, kun vauvamme ilmoitti tulostaan, Maryam kertoo.

Vaikka raskaaksi tuleminen ei onnistunut heti, Maryam yritti olla hermostumatta. Siitä huolimatta tunteet kulkivat vuoristoradalla. Kuukautisten alkaminen joka kuukausi kertoi toisaalta, että hänen elimistönsä toimi, toisaalta se oli pettymys.

Jossakin mielensä sopukoissa Maryamilla oli kuitenkin hieman mystinen mutta toivoa antava näky itsestään.

– Olin aina tuntenut sisimmässäni, että tulen äidiksi myöhään ja saan ensimmäiseksi juuri tyttövauvan. En luopunut ajatuksesta, vaan jaksoin pitää sitä yllä.

Maryam Razavi: ”Yritin olla sinut kaikkien mahdollisuuksien kanssa”

Toki häntä myös mietitytti ajatus, ettei raskaaksi tulo onnistuisikaan.

– Yritin olla sinut kaikkien mahdollisuuksien kanssa. Koska en tiennyt, suodaanko minulle koskaan omaa lasta, pyrin ajattelemaan, että minulla on ympärilläni jo nyt ihania kummilapsia ja ystävieni lapsia. Saan nauttia heistä. Kun minusta sitten tuntui, että pystyn elämään kaikkien mahdollisuuk­sien kanssa, huomasin olevani raskaana.

Maryam sanoo olevansa kaikissa asioissa elämässään hieman late bloomer.

– Olen tehnyt asioita hitaammin ja myöhemmin kuin muut ikäiseni. Nuorena kehityin hitaasti ja olin pitkään aivan lapsi. Vielä 13-vuotiaana juoksentelin metsässä ja leikin keijukaista, kun kavereilla olivat jo aivan muut asiat mielessään. En ole koskaan myöskään kiinnittänyt huomiota yhdeksän vuoden ikäeroomme Leon kanssa.

Luit juuri lyhennelmän Annan 35/2020 kansijutusta, jonka on kirjoittanut Minna Juti. Millainen kokemus synnytys oli Maryamille ja miten korona-aika vaikutti siihen? Miten Maryamin ja Leon perheet ovat ottaneet vastaan ensimmäisen lapsenlapsen? Miten Maryamin syöpää sairastava Kaija-äiti voi nyt? Millaisia urahaaveita Maryamilla on seuraavaksi ja miten hän aikoo äitinä niitä toteuttaa? Lue Maryamin koko haastattelu numerosta 35/2020 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!

X