Julkkikset

Matleena Kuusniemestä olisi mukavaa olla vähän kepeämpi ihminen: ”Jotkut tulkitsevat kriittisyyteni negatii­visuudeksi”

Näyttelijä Matleena Kuusniemi oli nuorena pelokas ja ujo. Oman perheen saatuaan hänestä tuli rohkeampi. Nyt Matleena toivoo, että hänestä tulisi iän karttuessa kärsivällinen ja lempeä.
Teksti: Anneli Juutilainen Kuvat: Mirva Kakko

Olin 30-vuotiaaksi asti hiljainen ja varovainen puheissani. Mutta sitten tapasin mieheni Antin. Yhtäkkiä löytyi ihminen, jolle saattoi puhua mistä tahansa. Meitä yhdistävät samanlaiset arvot. Molemmille työ on tärkeää, mutta se ei mene perheen edelle.

Kun poikani Leo, 11, ja Tyko, 8, olivat pieniä, olin heidän kanssaan viisi vuotta kotona. Silloin parisuhdetta tuli laiminlyötyä, koska energiaa ei riittänyt kaikkeen eikä kahdenkeskistä aikaa ollut. Nyt pojat ovat jo koululaisia ja meillä on aikaa satsata toisimme. Haluan välillä laittaa mieheni etusijalle ja keskittyä huomioimaan häntä. Olemme yleensä reissanneet aina yhdessä perheenä, mutta nyt voisi olla aika aikuisten lomille. Mielestäni on tärkeää näyttää lapsille, että myös vanhem­pien välinen kahdenkeskinen suhde on merkittävä.

Perheeni on vaikuttanut valtavasti siihen, minkälainen olen nyt. Poikien syntymän jälkeen sain lisää itsevarmuutta. Kai se on jokin hormonaalinen kummallinen herätys siihen, että muiden ihmisten mielipiteillä ei ole merkitystä, koska oma perhe on kaikkein tärkein.

Olen aina sanonut ääneen, mitä ajattelen, mutta nuorempana en ollut samalla tavalla suuna päänä kommentoimassa kaikkea kuten nyt. Ihan pikkytyttönä olin äärimmäisen ujo, mutta nyt saatan puhua röyhkeästi muiden ihmisten päälle ja lörpöttelen aivan turhan paljon. Siitä piirteestä on tullut läheisilleni ehkä riesa ja lapseni häpeävät minua, koska puhun liikaa. Viimeksi tällainen tilanne tuli vastaan, kun taloyhtiömme saunatilassa pidettiin yhtiökokousta. Minun piti päästä sinne suihkuun, koska meillä tehdään kylpyhuoneremonttia. Lapsista oli maailman nolointa, että keskeytin kokouksen peseytymiseni vuoksi.

Pari vuotta sitten otin esille Aku Louhimiehen nöyryyttävät ohjausmetodit esille A-studion lähetyksessä. Samaan aikaan sek­suaalisen häirinnän esille nostanut Me too -kampanja paljasti valtavasti alamme ongelmia ja muidenkin kollegoideni kohtaamia epäkohtia. Minusta asian esiin tuominen oli velvollisuuteni, enkä voinut olla hiljaa. Minulla on aina ollut vahva oikeudentunto, enkä pelkää konflikteja.”

”Nuorempana yökuvaukset eivät tuntuneet missään”

Pyrin luottamaan tulevaisuuteen, vaikka freelancer-näyttelijänä joudun välillä kipuilemaan sen ajatuksen kanssa, saanko leipäni tässä ammatissa lopun ikäni. Riittääkö minulle tarpeeksi töitä? Vai pitäisikö minun hankkia toinenkin ammatti? Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että ryhtyisin museo-oppaaksi. Luin nuorempana vähän aikaa yliopistolla estetiikkaa ja olen aina ollut kiinnostunut kuvataiteesta. Olisi ihanaa kertoa yleisölle tarinoita teoksista.

Haluaisin silti olla näyttelijä loppuelämäni, ja se on aina ollut minulle ykkösvaihtoehto. Tiedostan kuitenkin, että ideaalitilanteessa olisi hyvä olla muitakin kortteja hihassa, erilaisia taitoja ja kykyjä. Olen onnekas, että olen saanut tehdä tätä työtä kutsumuksestani ja ainakin tähän asti hommia on riittänyt. Minulle on usein soitettu kotiin ja pyydetty koekuvauksiin.

Ikääntyminen on näyttelijän työn kannalta hyvä asia, koska vuosien varrella olen saanut runsaasti kokemusta paitsi työstäni, myös elämästä ja ihmisyydestä. Minulle on kertynyt ammattitaitoa, ja voin luottaa siihen, että handlaan hommani.

Vanhenemisessa on myös huonoja puolia. Nuorempana yökuvaukset eivät tuntuneet missään, mutta nyt väsyn helpommin. Jos valvon ja juhlin, se tosiaankin näkyy seuraavana aamuna peilistä.

Nuorena minun ei tarvinnut miettiä kasvojen ryppyjä tai harmaita hiuksia, painelin vain iloisena menemään. En haluaisi ajatella vanhenemiseen ja ulkoiseen olemukseeni liittyviä asioita, mutta ulkonäkö on työssäni keskeisessä osassa. Silti toivon, että en stressaisi vanhenemista liiaksi. Ryppyjä tulee, mutta niiden ajatteleminen ei saa vallata elämää.”

Matleena Kuusniemi seisoo rannalla.

Matleena Kuusniemi ei ole lainkaan sosiaalisessa mediassa. – Siihen ei liity mitään ylevää periaatetta, mutta ajatus somesta ei tunnu minusta luontevalta.

”Jotkut kokevat minut raskaaksi tyypiksi”

”Olen usein turhan kriittinen sekä itseäni että muita ihmisiä kohtaan. Vien helposti huomioni epäkohtiin niin kotona kuin työympäristössäkin. Pidän siitä, että asiat ovat hoidossa ja kontrollissa: laskut maksettu, kotiaskareet hoidettu. Viihdyn siistissä kodissa. Lapset saavat syödä sohvalla, jos korjaavat jälkensä. Hermostun, jos joudun noukkimaan sukkia ja kalsareita lattialta.

Työelämässä hommat tehdään kunnolla tai tosissaan. En kestä laiskuutta.

Jotkut tulkitsevat kriittisyyteni negatii­visuudeksi, mutta minusta ne ovat kaksi eri asiaa. Olen vaativa, koska haluan, että asiat tehdään hyvin ja niiden eteen ponnistellaan. Mietin lähes kaikkea liikaa, vaikka vähän vähemmälläkin selviäisi. Analysoin ja tarkastelen asioita turhan syvällisesti.

Nyt haluaisin päästää tästä piirteestäni irti. Jotkut ihmiset kokevat minut tämän vuoksi raskaaksi tyypiksi ja olisi mukavaa olla vähän kepeämpi ihminen.”

Matleena Kuusniemi kiihtyy, kimpaantuu ja kiroilee helposti

”Kärsivällisyys ei ole hyveeni, mutta yritän jatkuvasti kehittää sitä. Huomaan tarvitsevani kärsivällisyyttä kaupan kassalla ja liikenteessä, sillä molemmissa hermoni saattaa palaa helposti, jos meno on liian hidasta. Kiihdyn valtavan helposti. Kimpaannun ja kiroan.

Viime aikoina oma kärsimättömyyteni on ruvennut ärsyttämään minua. Ehkä se liittyy ikääntymiseen. Se on typerä piirre, jolle ha­luaisin tehdä jotain. Toivoisin, että en menettäisi malttiani niin helposti. Ammatillisesti tämänlainen tunteikkuus on tietysti erinomainen asia, mutta arkielämässä se ei ole aina mukavaa.

Oman käytökseni muuttaminen vaatii minulta itseltäni tilanteen tiedostamista ja sitä, että osaan oikeissa tilanteissa itse kiinnittää huomiota huonoon tapaani.”

”Voin pahoin, jos en pääse urheilemaan”

”Harrastuksissani kaipaan yksinoloa ja rauhaa. Olen harrastanut astangajoogaa 20 vuoden ajan, ja se on suuri intohimoni. Se on ainoa laji, jota olen jaksanut harrastaa niin pitkään. Se on fyysisesti vaativaa, ja siinä voi kehittyä ja edetä loputtomasti. Joogan kautta voin löytää koko ajan jotain uutta kehostani, esimerkiksi hengityksestäni. Se vaatii samalla malttia.

Liikunta on aina ollut minulle tärkeää, ja tunnen helposti itseni pahoinvoivaksi, jos en pääse urheilemaan. Pyrin liikkumaan kolmesta neljään kertaan viikossa. Joogan lisäksi liikun ulkona ja käyn uimassa. Joskus tunnin kävelykin riittää, ja se rentouttaa stressaantuneena paremmin kuin väkisin pingottu juoksulenkki.

Olen suosinut aina liikunnassa yksilölajeja. Siihen liittyy myös jotain meditatiivista – silloin pystyn keskittymään itseeni ja kuuntelemaan omaa kroppaani herkästi.

Nyt 46-vuotiaana olen huomannut, että koko ajan pitäisi liikkua ja pitää itsestään hyvää huolta terveydellisistä syistä. Tässä iässä kehonhuollolle ja palautumiselle täytyy antaa runsaammin aikaa kuin ennen, jotta ei tule rasitusvammoja. Vähän aikaa sitten siirsin äitini kirjahyllyn kirjat alakerrasta yläkertaan ja sain portaiden edestakaisesta kulkemisesta rasitusvamman polveeni, vaikka minulla ei ole aiemmin ollut mitään ongelmia polvieni kanssa.”

”Näyttelijä ei saisi valittaa mistään”

”Äidilläni on ollut tapana sanoa minulle haastavissa tilanteissa, että ”kyllä sinä selviät”. Se ajatus on kulkenut mukanani läpi elämäni. Parhain vahvuuteni onkin hyvä pettymysten sietokyky.

Hyvänä esimerkkinä on se, että pyrin Teatterikorkeakouluun kuusi kertaa, ennen kun pääsin sisään. Haluni päästä opiskelemaan oli niin voimakas, että nielin aina pettymyksen ja keräsin itseni.

Näyttelijän työssä on aina läsnä julkisen epäonnistumisen riski. Minullakin on useita kokemuksia siitä, että olen mielestäni näytellyt huonosti. Opiskeluaikana häpäisin itseni laulamalla esityksessä aivan pieleen. Sen jälkeen piti päättää, keskitynkö häpeämään vai pääsenkö sen yli. Menin laulutunneille ja olen sen jälkeen laulanut paljonkin.

Pyrin aina asettamaan asiat ja vastoinkäymiset oikeaan mittakaavaan. Jos jotain kurjaa tapahtuu, ajattelen, että nyt lusin tämän ja ikävä asia loppuu joskus.

Samalla tiedostan, että joskus eteen voi tulla aika, jolloin en enää siihen kykene. Joskus eteen tulee niin kova paikka, että sen yli meneminen voi tuntua mahdottomalta.

Omalla alallani meitä näyttelijöitä kannustetaan olemaan vahvoja. Heikkous ei ole hyvä asia, eikä mistään saisi valittaa. Pitäisi vain sisukkaasti painaa eteenpäin, tehdä täysillä ja kestää mitä vain. Sen kulttuurin muuttaminen ei ole ihan helppoa, ja minusta on hienoa, että asioista on ruvettu vihdoin puhumaan vuosien vaikenemisen jälkeen. Tiedän ihmisiä, jotka ovat vaihtaneet alaa, koska eivät ole kestäneet työmme paineita.”

”Harkitsevaisuus on kadonnut minusta”

”Nuorempana harkitsin kaikkea pitkään ja hartaasti. Teatterikoulussa kuitenkin ihailin tyyppejä, jotka nostivat ensimmäisenä kätensä pystyyn, kun pyydettiin vapaaehtoisia osallistujia. Ihmettelin, miten he uskaltavat lähteä mukaan tietämättä, mihin ryhtyivät. Olin ujo ja pelokas ja minua arvelutti tarttua uusiin ja tuntemattomiin asioihin.

Nyt huomaan, että harkitsevaisuus on kadonnut minusta kokonaan. Elämä insinöörimiehen kanssa on opettanut myös minut suoraviivaisemmaksi.

Luotan lähtökohtaisesti kaikessa omaan intuitiooni. Lasten syntymän jälkeen spontaanius lisääntyi valtavasti, kun ymmärsin, että asiat kannattaa hoitaa silloin, kun pystyy. Nykyään esimerkiksi ostopäätökset syntyvät hyvin vikkelästi enkä jää funtsimaan. Myös kärsimätön luonteeni saa minut tekemään nopeita ratkaisuja.

‘Ei’ tulee suustani aika helposti, mutta yritän nykyään tarttua rohkeammin tuntemattomaan ja sanoa lähtökohtaisesti kaikkeen ‘kyllä’. En pelkää juuri mitään. Tietysti äitiyteen kuuluu luontainen pelko siitä, että jotakin pahaa tapahtuisi lapsilleni. Muuten suhtaudun elämään rohkeasti.”

”Toivon, että minusta kasvaisi äitini kaltainen”

”Ystävällisyys ja toisten huomioon ottaminen ovat elämän tärkeimpiä asioita. Aina en muista sitä itse ja olen saanut kotona asiasta joskus palautetta. Minulla on huono tapa purkaa omaa väsymystäni ja stressiä kaatamalla se muiden niskaan kotona. Se on turhaa ja kummallista: miksi olen rakkaimmilleni töykeä, vaikka vain heillä on merkitystä?

Yritän skarpata asiassa ja parantaa tapani. Olen opettanut lapsilleni, että elämässä pärjää aika pitkälle, jos käyttäytyy hyvin ja on muille ihmisille ystävällinen.

Eläkkeellä oleva sairaanhoitajaäitini on maailman ystävällisin ihminen, ja hänellä on lehmän hermot. Toivon, että jossain syvällä minussakin olisi sitä samaa geeniperimää ja iän karttuessa minusta kasvaisi hänen kaltaisensa lempeä nainen.”

Matleena Kuusniemi, 46

Työ: Näyttelijä.

Perhe: Puoliso Antti Mansikkamäki, lapset Leo, 11, ja Tyko, 8.

Koti: Helsingissä.

Juttu on julkaistu Annassa 11/2020.

X