Julkkikset

Miksi Jukka Kuoppamäki ei koskaan muuttanut takaisin Suomeen? Kertoo Seurassa: ”Päätös ei ollut meidän”

Sinivalkoisen musiikin suuri mies Jukka Kuoppamäki ja hänen Sirpa-vaimonsa ovat asuneet Saksassa 1970-luvulta saakka, vaikka ajatus oli palata Suomeen ehkä muutaman työvuoden jälkeen.

Teksti:
Tiina Torikka
Kuvat:
Matti Matikainen

Jukka Kuoppamäki.

Sinivalkoisen musiikin suuri mies Jukka Kuoppamäki ja hänen Sirpa-vaimonsa ovat asuneet Saksassa 1970-luvulta saakka, vaikka ajatus oli palata Suomeen ehkä muutaman työvuoden jälkeen.

Laulaja ja lauluntekijä Jukka Kuoppamäki täyttää syksyllä 80 vuotta, ja 50-vuotista taivalta juhlii samalla yksi kaikkien aikojen suomalaisimmista kappaleista, Sininen ja valkoinen Kuoppamäen kynästä.

Suomen maisemat jäivät miehellä kuitenkin taakse jo vuonna 1975. Tuolloin hän lähti Sirpa-rakkaansa kanssa Stuttgartiin ja aloitti opiskelut Kristiyhteisön pappisseminaarissa.

”Ystävämme tulivat keikalleni kertomaan löytäneensä jotain, joka poikkeaa kaikista muista. Kirkkoon voisi mennä tutustumaan aamulla kello 10. Oli jo puoliyö ja minulla oli vielä yksi setti laulettavana. Herätys ei houkutellut”, Jukka muistelee Seurassa muuttoa edeltäneitä tapahtumia.

Nämä ystävät kuuluivat siihen harvaan joukkoon, joka osasi tulkita, mistä Jukan laulu Valtatie kertoi: jälleensyntymästä. He tutustuivat Kuoppamäkiin soittamalla eräänä päivänä ovikelloa, Seuran haastattelussa kerrotaan.

Sirpa kannusti, että Kristiyhteisön kirkkovierailu voisi olla aikaisen aamuherätyksen arvoinen. ”Siitä se alkoi”, Jukka Kuoppamäki toteaa.

Tavoite oli palata Saksasta Suomeen valmistumisen ja ehkä muutaman työvuoden jälkeen.

”Lähdimme ajatellen, että palaamme. Päätös ei ollut meidän”, Jukka sanoo Seurassa.

Kävi niin, että Jukka palveli Saksassa pappina eläkeikäänsä, vuoteen 2012 asti, mutta hän ei halua ruotia menneitä. Nyt elämä on asettunut Kölniin, sillä Saksaan ovat jääneet myös viisi Jukan ja Sirpan seitsemästä lapsesta.

Seura on myöntänyt Jukalle vuoden 2022 Elävä legenda -palkinnon. Arvioiden mukaan Jukka on kirjoittanut uransa aikana yli 2 000 kappaletta, joita yhdistää syvä suomalaisuuden pohjavire. Jukan itselleen tai muille artisteille luomista kappaleista tunnetuimpiin kuuluvat Paljon sanomatta jää, Satulinna, Anna mulle tähtitaivas sekä Tämä taivas, tämä maa.

Jukka ja Sirpa Kuoppamäen yhteishaastattelu on kokonaisuudessaan Seuran numerossa 30/2022.

X