Niklas Hagman puhuu Annassa Pirtta Hagmanista
– Minun olisi pitänyt tukea enemmän Pirittaa.
Julkkikset

Yhteiset lomat ja perheen yhteinen aika eivät loppuneet avioeroon – Niklas Hagman: ”Nyt osaan käyttäytyä Pirittaa kohtaan sillä kunnioituksella, jonka hän ansaitsee”

Perhe eli vuosia Niklas Hagmanin, 40, työn ehdoilla. Vasta uran loppuminen, ero, masennuksesta selviytyminen ja terapia havahduttivat hänet. – Teemme myös edelleen paljon asioita yhdessä koko perheenä, minä, Piritta ja lapset.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Mirva Kakko

”Isi, sinä tulet kuolemaan.” Ex-jääkiekkoilija Niklas Hagmanin 11-vuotiaan Lila-tyttären reaktio oli vilpitön, kun isä kertoi lapsilleen osallistuvansa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Vaikka Lila, Lukas, 13, ja Eliana, 8, olivat isin suunnitelmista vaikuttuneita, he tiedostivat samat haasteet kuin Niklas. NHL-konkari ei osannut tanssia – korkeintaan jammailla hassusti tai liikehtiä musiikin mukana konserteissa tai festareilla. Aluksi tanssiharjoitukset peilin edessä tuntuivat Niklaksesta kiusallisilta. Vielä enemmän hävetti, jos joku katsoi.

– Se että uskallan antaa palaa ja keinuttaa lanteitani välittämättä siitä, miltä omasta mielestäni näytän, on ollut minulle suurin haaste. Pikkuhiljaa olen saanut itseluottamusta eläytymiseen ja sulavaan esiintymiseen.

Se on aikamoinen muutos miehelle, joka on tottunut taistelemaan kaukalossa räkä poskella. Muutos onkin sana, joka kuvailee Niklaksen elämäntilannetta parhaiten juuri nyt.

Niklas Hagman: ”Minun olisi pitänyt tukea enemmän Pirittaa”

”Piritta ja minä erosimme virallisesti joulukuussa 2018. Kaksitoista vuotta kestänyt avioliittomme päättyi kuitenkin jo edellisenä keväänä. Asuimme pitkään saman katon alla lasten vuoksi ja etsimme sopivia ratkaisuja eroperheen arjen toimivuuden takaamiseksi. Nyt olemme löytäneet toimivan mallin. Lapset jäivät asumaan Lauttasaareen vanhaan kotiimme, ja asumme siellä Piritan kanssa vuoroviikoin. Meillä on molemmilla myös omat kotimme, mutta kuskailemme lapsia harrastuksiin tai touhuamme heidän kanssaan myös silloin kun ei ole ’oma viikkomme’.

Koko perheemme eli minun urani ehdoilla monen vuoden ajan. Jos voisin, tekisin monet asiat nyt toisin. Minun olisi pitänyt tukea enemmän Pirittaa, joka pyöritti perheemme arkea uusissa kaupungeissa ilman tukiverkostoa.

Nuorempana ajattelin vain sitä, että pääsimme asumaan hienoihin paikkoihin: Floridaan, Dallasiin, Torontoon, Calgaryyn ja Anaheimiin. Minä sain aina uudessa jengissä 20 uutta kaveria, mutta Piritta oli vieraassa maassa kotona lasten kanssa ja varmasti yksinäinen. Eihän se reilua ollut, enkä silloin osannut arvostaa hänen panostaan tarpeeksi. Nyt tuntuu pahalta ajatella hänen uhrauksiaan. Jos olisin jo tuolloin osannut puhua asioista, olisin voinut olla enemmän hänen tukenaan. Olin aiemmin vaikea elinkumppani. Nyt osaan käyttäytyä Pirittaa kohtaan sillä kunnioituksella, jonka hän ansaitsee. Haluan lastenikin näkevän, että kohtelen heidän äitiään kauniisti. Olemme todella hyviä ystäviä ja pystymme jakamaan asioita toisillemme – mutta myös elämään erillämme.”

”Nykyisin osaan olla perheelleni enemmän läsnä kuin aiem­min”

”Isänä olen aika rento hassuttelija, jos ehkä vähän liiankin lepsu. Erityisesti tytöille huomaan antavani turhan helposti periksi, jos he pyytävät jotain tavaraa tai vaatetta.

Olin itse todella villi lapsi ja jossain vaiheessa huomasin olevani sen vuoksi liian ankara myös omalle pojalleni, koska pelkäsin hänestä tulevan kaltaiseni hölmöilijä. Se huoli oli turha, ja nyt olen katunut sitä, että olin joskus hänelle liian tiukka. Jotkin asiat pitää oppia kantapään kautta. Nykyisin osaan olla perheelleni enemmän läsnä kuin aiem­min. Kun ennen menimme yhdessä puistoon, katsoin kellosta, kauanko siellä ollaan suorittamassa leikkimistä ja istuin penkillä näpläämässä puhelintani. Asenteeni on muuttunut ja nautin siitä, että heittelemme korista tai touhuamme jotain muuta yhdessä.

Teemme myös edelleen paljon asioita yhdessä koko perheenä, minä, Piritta ja lapset. Alussa eron jälkeen se ei ollut helppoa, mutta nyt se tuntuu luonnolliselta osalta arkea. Viime kesänä teimme matkailuautolla yhteisen roadtripin Suomessa ja välillä käymme syömässä tai ulkoilemassa kimpassa. Tiedämme, että se on lapsille todella tärkeää.”

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Anneli Juutilainen. Jutussa Niklas Hagman kertoo muun muassa masennuksestaan ja terapiastaan sekä siitä, miksi hän ryhtynyt sekä absolutistiksi että lähestulkoon kasvissyöjäksi. Lue koko juttu Annasta 39/2020 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Niklas Hagman, 40

Työ: Entinen NHL-jääkiekkoilija.

Asuu: Helsingin Lauttasaaressa. Lapset Lukas, 13, Lila, 11, ja Eliana, 8, asuvat isänsä kanssa vuoroviikoin.

Harrastukset: Kuntosali, lenkkeily, sulkapallo, tennis ja padel.

Ajankohtaista: Mukana MTV3-kanavalla Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa tanssiparinaan Kia Lehmuskoski.

X