Julkkikset

Nina Mikkonen ihmettelee, miksi hänen sinkkuutensa vaivaa ihmisiä: ”Seuraa olisi kyllä tarjolla, mutta minulla on oma aikatauluni”

Kun Nina Mikkosen masennus uusiutui, laihdutetut kilot ja vanhat pelot palasivat. Nyt hän on saanut niistä niskaotteen. Nina nauttii elämästä sinkkuna, vaikka muilla on kova tarve nähdä hänet uudessa suhteessa.

Teksti:
Rosanna Marila
Kuvat:
Liisa Valonen, Nina Mikkosen Kotialbumi

Nina Mikkonen nauttii jälleen elämästä, muttei ole vielä valmis uuteen parisuhteeseen.

Kun Nina Mikkosen masennus uusiutui, laihdutetut kilot ja vanhat pelot palasivat. Nyt hän on saanut niistä niskaotteen. Nina nauttii elämästä sinkkuna, vaikka muilla on kova tarve nähdä hänet uudessa suhteessa.

Tänään yrittäjä Nina Mikkosen, 56, mieliala on mitä mainioin. Ilma on lämmin ja aurinkoinen, taivas on sininen, puut hehkuvat vehreinä ja Ninalla on olo, että kaikki on mahdollista.

– Olen aina ollut kesän lapsi, olenhan syntynyt heinäkuussa. Kesä on niin ihanaa aikaa. Aamuisin pomppaan energisenä sängystä ylös ja alan heti suunnitella, mitä kaikkea kivaa tänään tekisin!

Hyvälle ololle on antanut pontta myös hetken kadoksissa ollut liikunnan ilo. Nina innostui toden teolla terveellisistä elämäntavoista vuonna 2019 Suurin pudottaja -ohjelmassa, jonka hän voitti. Sen jälkeen elämässä on kuitenkin tapahtunut käänteitä, joiden takia itsestä huolehtiminen on jäänyt hetkeksi sivurooliin.

Viime syksynä Nina huomasi muuttuneensa itkuiseksi ja epätoivoiseksi. Häntä väsytti koko ajan, mutta öisin uni ei tullut. Ninasta alkoi tuntua, ettei elämällä ollut tarjota hänelle mitään hyvää.

– Olen perusvaloisa luonne, mutta yhtäkkiä kaikki alkoi näyttää vaikealta ja näköalattomalta. Vanhat pelot ja demonit alkoivat kurkkia olkapäiltäni. Putosin samaan kuiluun, jossa olin ollut ennenkin. Lopulta pelkäsin omaa varjoanikin.

Nina ymmärsi hakea apua lääkäristä. Siellä todettiin, että hänen masennuksensa oli uusiutunut. Edellisestä hän oli ehtinyt toipua muutama vuosi sitten.

”Tummuus vaanii taustalla koko ajan”

Alun perin Nina sairastui, koska oli käynyt elämässään lyhyessä ajassa läpi monta raskasta kriisiä: aviomies Timo T.A. Mikkosen aivoinfarktin ja kuoleman, erityislasten yksinhuoltajuuden, talousvai­keudet. Samana vuonna Timon kanssa kuolivat myös Ninan syöpää sairastanut äiti sekä lasten isotäti.

Siinä on enemmän, kuin moni jaksaisi kantaa. Mutta Nina ei ajattele asiaa niin.

– Vaikeuksien kohdalla joku saattaa pohtia: miksi minä? Itse ajattelen, että miksipä en minä? Tuntuu, että minut on luotu kantamaan juuri nämä taakat. Tiedän, että lopulta kestän ne.

”Tuntuu, että minut on luotu kantamaan juuri nämä taakat. Tiedän, että lopulta kestän ne.”

Tällä hetkellä Nina on saanut masennuksesta niskaotteen mielialalääkkeiden ja psykiatrisen hoitajan kanssa käytyjen keskustelujen avulla. Todennäköisesti hän joutuu syömään lääkkeitä loppuelämänsä.

– Minun kohdallani se lienee oikea ratkaisu, koska tummuus vaanii taustalla koko ajan. Vaikka järkeni sanoo, että elämässäni on nyt kaikki hyvin, menee aikaa, että tuo tieto asettuu tunteena minuun. Ajattelen, että demonini ovat nyt menossa lepotilaan ja minä olen taas niitten herra.

Nina Mikkonen potee parhaillaan pientä ikäkriisiä. – Täytän 57 vuotta, mikä tarkoittaa, että elämää on enemmän takana kuin edessä.
Nina potee parhaillaan pientä ikäkriisiä. – Täytän 57 vuotta, mikä tarkoittaa, että elämää on enemmän takana kuin edessä.

”Pohdin, kuka olen, kun lapseni ovat aikuisia”

”Olen käynyt itseni kanssa läpi kriisiä siitä, kuka olen ja mikä on minun tarkoitukseni maailmassa. Molemmat poikani Mikael ja Matias asuvat vielä kotona, mutta he ovat täysi-ikäisiä ja loittonevat minusta koko ajan. Pohdin parhaillani ajatusta siitä, kuka olen sitten, kun he ovat lentäneet pesästä. Vielä minulla ei ole vastauksia.

Olen ollut perheemme ainoa huolenpitäjä viimeiset yksitoista vuotta, kun minusta tuli Timon aivoinfarktin jälkeen hänen omaishoitajansa. Kun hän kuoli, minun oli kohdattava, kuka olin ilman häntä. Nyt minun pitää kohdata se, kuka olen, kun lapseni ovat aikuisia.

Molemmat poikani ovat erityislapsia, mikä aiheuttaa heille ylimääräistä stressiä. Heidän asetuksensa ovat vähän toisenlaiset kuin muilla. Sen lisäksi he ovat muutenkin joutuneet kokemaan elämässään paljon. Ajattelen silti, että nuo kokemukset ovat tehneet heistä henkisesti vahvoja.

Pojillani on muun muassa ADHD, joka on periytyvä ominaisuus. Olen alkanut epäillä, että minullakin on se, vaikkei sitä olekaan tutkittu.

En silti näe mahdollista ADHD:ta pelkästään huonona piirteenä. Äitini sanoi aikanaan minulle, että et ollut ilkeä lapsi, mutta ehdit joka paikkaan. Sellainen minä olen: energisenä saan paljon aikaan, ja minulla riittää voimavaroja vaikka mihin.”

”Tunnen Timon läsnäolon välillä hyvinkin voimakkaana”

”Timon kuolemasta on nyt neljä vuotta, enkä mieti häntä enää joka päivä. Tunnen silti hänen läsnäolonsa hyvinkin voimakkaana. Välillä juttelen hänelle oman pääni sisällä, pyydän häntä esimerkiksi katsomaan poikien perään.

Olen Timosta ja yhteisestä elämästämme äärimmäisen kiitollinen. On hienoa, että sain elää hänen kanssaan suuren rakkauden. Vaikkemme saaneet kokea yhteisiä eläkepäiviä, saimme paljon. Tunnen kiitollisuutta, en katkeruutta.

En pyri pyhittämään loppuelämääni suhteellemme, mutta en myöskään aio pyydellä anteeksi sitä, etten ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Suhtaudun tulevaisuuteen uteliaasti, mutta elän sitä omaan tahtiini.

”En aio pyydellä anteeksi sitä, etten ole vielä valmis uuteen suhteeseen.”

Saan somen kautta yksityisviestejä, joissa ihmiset kyseenalaistavat, miksei minulla ole jo uutta miestä. Välillä viestit ovat sitä tasoa, että minua hävettää kirjoittajan puolesta: hän ei raukka näe, mitä päälleni viskelee.

Tuntuu omituiselta, että muut ihmiset haluavat käsikirjoittaa tulevaisuuttani. Moni on kehottanut minua liittymään Tinderiin, mutta mitä minä siellä nyt tekisin? Tällä hetkellä itselleni on saavutus jo se, että pääsen aamuisin sängystä ylös.

Miesseuraa olisi minulle kyllä tarjolla, helpostikin. Minulla on kuitenkin oma aikatauluni, eikä se etene lineaarisesti kuten romanttisissa tv-sarjoissa.

On muilta ihmisiltä holhoavaa ajatella, etten itse osaisi tehdä parisuhteisiini liittyviä päätöksiä. Olenkin vitsaillut, että kun on uuden suhteen aika, ostan asialle ilmoitustilaa Hesarin etusivulta, jotta kaikki voivat rauhoittua.”

Liikunnan ilo on palannut Nina Mikkosen elämään vaikean talven jälkeen.
Liikunnan ilo on palannut Ninan elämään vaikean talven jälkeen.

”Masentuneena en jaksanut välittää yhtään siitä, mitä pistin suuhuni”

”Tällä hetkellä pyrin liikkumaan joka päivä, mieluiten luonnossa. Käyn ystävien kanssa yhdessä lenkillä, pyöräilemässä ja kuntosalilla. Kävelylenkin yhteydessä teen muun muassa punnerruksia, lihaskuntoliikkeitä ja ylämäkijuoksua lonkan teko­nivelen sallimissa rajoissa.

Marraskuussa uusiutuneen masennukseni myötä kehooni alkoi kertyä lisää kiloja. Pian olikin joulu, johon kuului herkuttelu. Söin paljon suklaata ja vihreitä kuulia, tai sitten en syönyt mitään. En jaksanut välittää yhtään siitä, mitä pistin suuhuni, yritin vain selviytyä päivästä toiseen.

Nyt, kun oloni on taas parempi, liikunnan ilo on palannut elämääni. En pakota itseäni liikkumaan tavalla, josta en pidä.

Olen palannut Suurimman pudottajan aikana oppimaani ruokavalioon. Siellä opin, että ihmisen pitää syödä hyvin, jotta hän jaksaa ja jotta makeanhimo pysyy loitolla. Syön kasvispainotteisesti lautasmallin mukaan. En välttele hiilareita, koska ne ovat aivojen tärkein energianlähde.

Tässä iässä painonhallinta ei ole enää samanlaista kuin nuorempana. Vaikka mieleni on 18-vuotias, fyysinen tomumajani täyttää pian 57. Tässä iässä pitää ottaa huomioon muun muassa vaihdevuosien vaikutus aineenvaihduntaan, joka väistämättä hidastuu.

Vaikka elämäntapamuutokseeni tuli masennuksen vuoksi takapakkia, en voinut itse valita, että sairastuin. Ilman masennusta terveelliset elämäntavat pysyivät minulla päällä ikään kuin itsestään, mutta nyt joudun hetken aikaa taas tietoisesti keskittymään niihin.

Suurimman pudottajan jälkeen sain kuulla kommentteja, joissa todettiin, että ’läskihän se on vieläkin’. Minua se lähinnä hymyilyttää. Jos ihminen on noin pieni, suon hänelle sen.

En silti halua menettää kaikkea Suurimman pudottajan aikana keräämääni pääomaa. Haluan takaisin tulleet liikakiloni pois, koska haluan siihen olotilaan, joka minulla oli aiemmin. Nyt olenkin taas tiellä kohti terveempää minää.”

”Silloin, kun merellä myrskyää, sitä yrittää vain selvitä hengissä”

”Minulla on paljon tuttavia, mutta vain kourallinen ystäviä. He antavat minulle tukea ja turvaa vaikeinakin hetkinä. Olen kiitollinen heistä jokaisesta. Kaikki eivät osaa antaa toisille sellaista pyyteetöntä empatiaa, jota itse olen saanut osakseni.

Minun tukenani on aina oltu. Toki olen silti joutunut tekemään useita isoja ratkaisuja yksin ja kantamaan vastuun niiden seurauksista. Kaikki ei ole aina mennyt kympin arvoisesti.

Silloin, kun merellä myrskyää, sitä yrittää vain selvitä hengissä. Rannalla seisovista sivullisista se voi näyttää räpiköinniltä, mutta kukaan muu ei voi tietää ja tajuta laajempaa kokonaisuutta kuin minä itse.

Olen saanut viime aikoina myös uusia ystäviä. Se kertoo siitä, että jotain olen kai tehnyt oikeinkin.

Ystävieni kanssa hengailen, urheilen, kyläilemme toisillamme tai teemme pieniä matkoja.”

Kesällä Nina Mikkonen viihtyy erityisen hyvin luonnossa. 
Kesällä Nina viihtyy erityisen hyvin luonnossa. Liikunta maistuu parhaiten pitkinä kävelylenkkeinä.

Nina Mikkonen: ”Kolmen aikuisen elättäminen yksin on välillä raskasta”

”Pidän työkseni Energisempi elämä -hyvinvointiluentoja sekä luentoja erilaisten kriisien, kuten masennuksen ja omaishoitajuuden kokemusasiantuntijana. Olen saanut niistä paljon kiitosta. Olen kuulemma karismaattinen ja osaan kertoa asiani selvästi ja samaistuttavasti. Tiedän itsekin, että kun energiani ovat oikeilla kohdillaan, pystyn antamaan itsestäni muille valtavasti.

Toki kolmen aikuisen elättäminen yksin on välillä raskasta. Talousvaikeudet ovat minulle tuttuja, ja ne osittain vaikuttivat uusiutuneen masennukseni taustalla. Kun sain Timon kanssa hankkimamme omakotitalon myytyä, sen kustannukset eivät kattaneet kaikkia jäljelle jääneitä yritysvelkoja.

Viime syksynä minulla oli paljon kalenteriin buukattuja luentoja, mutta ne peruuntuivat koronan takia. Minut olisi haluttu paikan päälle, eikä etänä tietokoneen ruudulta. Silloin tuli epätoivoinen olo: tätäkö elämä on? Että pyörittelen peukaloita ja odottelen, milloin rajoitukset helpottavat. Rahahuolet hiipivät myös yöuniini.

Niinpä päätin alkaa rakennustyömaasiivoojaksi. Ajattelin, että saan sen kautta sekä työn että huvin – siis liikunnan – hoidettua samalla kertaa. Pidin työstä ja opin paljon uutta. Rakennussiivous on kuitenkin hyvin fyysistä työtä, joka osoittautui lopulta minulle liian rankaksi. Nostan hattua kaikille, jotka sitä tekevät.”

”Pojat saavat asua kotona, kunnes armeija ja koulut on käyty”

”Tänä kesänä meillä on edessä muutto. Asumme Itä-Helsingissä ja löysimme läheltä samankokoisen asunnon kuin nykyisemme on, mutta vuokra on edullisempi. Pojat saavat isommat huoneet.

Olen sanonut pojille, että he saavat asua kotona niin pitkään, kunnes armeija ja koulut on käyty. Nyt 19-vuotias Mikael opiskelee Sibelius-lukiossa ja 18-vuotias Matias Perhon liiketalousopistossa.

Tiedän, että pojat tulevat pärjäämään elämässä. Heistä on kasvanut hienoja nuoria miehiä. Kuten kaikki vanhemmat, minäkin toivon, että he löytäisivät paikkansa maailmassa. Ennen kaikkea toivon, että he saisivat tehdä työkseen sitä, mitä kohtaan he tuntevat paloa.

Toivon myös itselleni hyvää. Minulle antaa merkityksellisyyttä elämä itse. Se, että olen selvinnyt vaikeimmista ajoista ja että elämä voi tuoda eteeni myös hyviä asioita.”

– Vanheneminen ei itsessään pelota, vaan se, kelpaanko enää mihinkään tässä nuoruutta ihannoivassa maailmassa, Nina Mikkonen sanoo.
– Vanheneminen ei itsessään pelota, vaan se, kelpaanko enää mihinkään tässä nuoruutta ihannoivassa maailmassa, Nina sanoo.

Hyvinvoinnin avaimet -sarjan juttu on julkaistu Annassa 27/2021.

X