Olga Temonen aisti miehestään Tuukasta heti peruskallio-tyypin.
Olga Temonen aisti miehestään Tuukasta heti peruskallio-tyypin.
Julkkikset

Olga Temosen 18-vuotinen parisuhde alkoi Tuukan vastustelulla: ”Jouduin tekemään paljon työtä vakuuttaakseni hänet suhteestamme”

Olga Temosen, 44, Tuukka-puoliso ei ollut aluksi innoissaan parisuhteeseesta, lapsista eikä eläimistä. Nyt suhdetta on takana 18 vuotta, ja parilla on neljä lasta ja oma kotieläinpiha.
Teksti: Emilia Saloranta Kuvat: Sampo Korhonen, Olga Temosen kotialbumi ja OM-arkisto

En halua mennä nukkumaan, mulle tulee sua ikävä, Olga Temosen, 44, poika Torsti, 9, totesi äidilleen, kun tämä peitteli poikaa sänkyyn.

Olga vastasi, kuten vastasi aikanaan Helgalle, 13, ja Hilmalle, 12, että myöhemmin voi tulla viereen. Yöllä Olga havahtui pojan jalkojen hipsutukseen, pian lapsen vartalo painautui vasten hänen omaansa.

– Tätä ei ole tapahtunut moneen vuoteen. Niin paljon kun tykkäänkin näistä isoista lapsista, haikailen välillä pikkulapsiaikaa. Kipuilen etukäteen sitä, että lapset ovat jo isoja, aika juoksee ja kohta tämä elämänvaihe on ohi.

Vielä parikymppisenä Olgan identiteetti pohjasi näyttelijyyteen, lapsuuden unelma-ammattiin. Esikoisen synnyttyä rinnalle tuli uusia identiteetin rakennuspalikoita. Tärkein oli äitiys, jonka takia Olga halusi jäädä kahdeksaksi vuodeksi hänen ja ohjaaja-tuottajapuoliso Tuukka Temosen, 46, maaseudulla Iitissä sijaitsevaan kotiin. Kotiäitiys toi mukanaan uusia töitä ja titteleitä, kuten tuottaja, sijoitetun lapsen äiti, kotieläintilan omistaja, kolumnisti, kirjailija, kahvilayrittäjä ja viimeisimpänä pizzerian pitäjä.

– Ilman kotiäitivuosia en varmasti olisi toteuttanut kaikkea tätä, Olga sanoo.

– Mutta kävin läpi myös kotiäidin paradoksin. Halusin olla lasten kanssa kotona ja nautin siitä, mutta samalla koin, että tavoittelemani työelämä jää elämättä. Siinä voi tulla ajatuksia, että kuka minä sitten olen?

Olga Temonen kotipihassaan Nurmeksessa Osku-koiran ja Lovi-varsan kanssa vuonna 1983.

Olga kotipihassaan Nurmeksessa Osku-koiran ja Lovi-varsan kanssa vuonna 1983.

”Tuukan nöyryys ja totisuus alkoivat kiinnostaa”

Olga kasvoi viisilapsisessa perheessä Nurmeksessa. Hän uskoo, että on sisäistänyt rohkeutensa ja positiivisen elämänasenteen isältään.

– Vaikka on ollut vaikeitakin aikoja, hän on onnistunut luomaan hyväntuulisen ilmapiirin. Isä on aina hyvää seuraa. Kun on saanut nauttia sellaisen ihmisen seurasta koko elämänsä, siihen haluaa pyrkiä myös itse.

19-vuotiaana Olga muutti Helsinkiin opiskelemaan elokuvanäyttelemistä.

– Koska olin maalta, olin erilainen. Olin se hullu pohjoiskarjalainen, joka tervehti bussikuskia. Siskoni sanoi, että sinun kanssa on kiva mennä baariin, kun puhut aina kaikille.

Valmistumisen jälkeen, ensimmäisessä kameraroolissaan, Olga tapasi kuvaajana tuotannossa työskennelleen Tuukan. Miehen, joka tiedettiin Apulanta-yhtyeen basistina.

– Tutustuin koko kuvaus­ryhmään, mutta Tuukka jäi minulle etäisimmäksi. En uskaltanut jutella hänelle samalla tavalla. Vuoden aikana hänen nöyryytensä, tietynlainen totisuus, alkoi kiinnostaa. Tuukasta aisti sellaisen peruskallio-tyypin.

Kun kuvaukset loppuivat, Olga paljasti tunteensa Tuukalle. Tuukka ei ollut aluksi yhtään samaa mieltä parisuhteeseen ryhtymisestä. He olivat eri maailmoista: Olga oli ulospäinsuuntautunut, rakasti eläimiä ja halusi lapsia sekä muuttaa maaseudulle. Tuukka oli introvertimpi ja kasvanut ainoa­na lapsena.

Moni oli katsonut Tuukkaa ihaillen, mutta Olga näki rokkarin sijasta ihmisen.

– Kai minulla on hyvä itsetunto, kun en osannut nähdä hänen statustaan. Ymmärsin, miksi Tuukka oli epäileväinen, sillä hankalat suhteet olivat kolhineet ja varmaan asemakin tehnyt epäluuloiseksi. Jouduin tekemään työtä vakuuttaakseni hänet.

Muutaman kuukauden tapailun jälkeen kaksikosta tuli pari. Olgalla oli ollut hyviä parisuhteita aikaisemminkin, mutta Tuukan kanssa kaikki tuntui heti lopulliselta.

– Tuukka ei katsele muihin suuntiin, häneen oli helppo sitoutua täysillä.

Temosten suhde tuli alkuvuonna täysi-ikäiseksi. – Kun tapasimme, Tuukka sanoi, että hän ei pidä lapsista tai eläimistä. Nyt hänellä on neljä lasta ja oma kotieläinpiha.

Temosten suhde tuli alkuvuonna täysi-ikäiseksi. – Kun tapasimme, Tuukka sanoi, että hän ei pidä lapsista tai eläimistä. Nyt hänellä on neljä lasta ja oma kotieläinpiha.

Kotiäidin unelmaelämässä oli vain yksi varjo

Pari alkoi etsiä taloa maaseudulta. Se löytyi Iitistä, puolentoista tunnin ajomatkan päästä Helsingistä. Se tarkoitti talouteen kahta autoa, mutta myös mahdollisuutta omiin hevosiin ja myöhemmin muihin eläimiin. Perheen esikoinen Helga syntyi vuonna 2008. Pari oli tehnyt lastensuojelutyötä, ja he toimivat viikonloppuisin tukiperheenä vanhemmille lapsille.

– Helgan syntymän jälkeen, vanhemmuushöyryissä, Tuukka luki lehdestä kotia tarvitsevista lapsista, rivistä lastenvaunuja, joita kukaan ei hakenut. Mietimme, että samalla tässä menisi toinen. Olin salaa myös aina haaveillut kaksosista.

Kun Hilma syntyi vuonna 2010, parilla oli kahden vuoden välein syntyneet omat tytöt ja Helgan ikäinen sijoitettu tyttö. Olgasta elämä kolmen alle kolmevuotiaan kanssa ei tuntunut rankalta.

– Nukuin hyvin, vaikka heräilin vauvojen kanssa. Tunsin eläväni unelmaelämää. Olin saanut lähistöltä kaksi hyvää ystävää, oli hevoset ja kakarat sekä Tuukka. Anoppi auttoi käytännön töissä ja sain omaa aikaa ratsastamalla. En kaivannut muuta.

Unelmaelämään loi varjon ainoastaan pelko työelämässä ulkopuolelle jäämisestä.

– Se on uraa tehneen kotiäidin tragedia. Täällä minä olen lasten kanssa ja ammattini menee hukkaan. En ikinä pelännyt, että jään työttömäksi, vaan että joudun luopumaan unelmatyöstäni.

– Vaikeimpia olivat ehkä puhelut näyttelijäkavereilta, jotka kertoivat uusista rooleista. Tuntui laimealta vastata, että no mutta meidän Hilmalla on huomenna synttärit!

Vuonna 2009 Olgalla oli työnnettävänään Helga-vauva ja samanikäinen sijoitettu tyttö.

Vuonna 2009 Olgalla oli työnnettävänään Helga-vauva ja samanikäinen sijoitettu tyttö.

Olga Temonen: ”Paine saada rooleja katosi lopulta”

Kotiäitivuosina Olgalle tuli vahva halu katsoa myös ulospäin. Hän alkoi tehdä töitä, joita saattoi tehdä kotoa; kirjoittaa blogia, kolumnia ja keittokirjoja ja työskennellä tuottajana Tuukan tuotantoyhtiössä.

– Jokaisen uuden työn kohdalla tunsin luopuvani näyttelijäidentiteetistä. Ehkä sitä leimasi opiskeluaikojen näkemys siitä, millainen on oikea näyttelijä. Oikea näyttelijä ei esiinny mainoksissa, vaan ainoastaan teatterissa ja korkealaatuisissa elokuvissa. Eikä todellakaan tuota tai tee keittokirjoja.

Kun Olga alkoi saada rooleja Tuukan elokuvissa, hän ei osannut antaa niille sisimmässään samanlaista painoarvoa kuin muille rooleille.

– Ikään kuin itse tuotetut työt eivät olisi oikeita töitä. Kun sain Tuukalta elokuvaroolin, ajattelin, ettei se ole sama, kun se ei vaadi jonkun ulkopuolisen hyväksyntää.

– Tuukka taas arveli, että en saa muualta rooleja, koska hän on alalla niin ristiriitainen hahmo. Minä en jaksa uskoa, että ihmiset olisivat niin pikkumaisia. Mutta on totta, että moni näki minut alalla Tuukan kautta tuottajana. Kun jossain gaalassa menin sanomaan, että hei minäkin olen nykyään taas käytettävissä rooleihin, oli kommentti, että ai etkö sä olekaan siirtynyt tuotantopuolelle?

Tilanne helpottui vasta Aika jonka sain -elokuvan jälkeen, jossa Olga näyttelee vammaisratsastajaa.

– Roolissa täyttyi niin moni haave. Tiesin, että tämä on minun roolini. Ja että teen tämän niin hyvin, ettei minun ei tarvitse näytellä enää ikinä.

Kun Olga päästi haaveestaan irti, roolitarjouksia alkoi tulla. Tällä hetkellä Olga nähdään naispääroolissa Harjunpää-sarjassa. Tuukan elokuva Pohjolan satoa saa ensi-iltansa tällä viikolla. Syksyllä Olga tähdittää taas toisen tuotantoyhtiön elokuvaa.

– Enää en arvota rooleja sen mukaan, mitä kautta ne ovat tulleet. Samalla katosi suorituspaine, että minun pitäisi saada rooleja. Arvotin näyttelijyyden päässäni pitkään kaiken yläpuolelle, aivan kuin kaikki muut työt olisivat olleet sille sijaistoimintoja. Se on ymmärrettävää, sillä se oli lapsuuden unelmani. Olen yhä näyttelijä, mutta tasa-arvoisesti kaikkea muutakin, eikä se vähennä minkään tekemiseni arvoa.

Olga Temonen Annan kansikuvassa.

– Iän huomaan, kun joudun aamuisin venyttelemään ennen kuin pääsen liikkeelle. Minulla on tapana harrastaa arkiliikuntaa. Jos vaikka piipahdan illalla ravintolalla, en kävele vaan juoksen. Olemme satsanneet myös terveellisempään ruokaan viime vuosina.

”Yrittäjyys kuulosti lapsuudenkodin peruina rahanhimoiselta riistolta”

Yrittäjän identiteetin Olga arvelee omaksuneensa vasta viime vuosina.

– Äitini oli vasemmistolainen, ja lapsuudenkodin peruina yrittäjyys kuulosti rahanhimoiselta riistolta. Vasta viime vuosina olen tuntenut ylpeyttä siitä, että pystyn luomaan itselleni ja kymmenille ihmisille työtä.

Ensimmäisen työntekijän Olga palkkasi kahdeksan vuotta sitten kotieläintilalle, joka sijaitsee Temosten pihapiirissä. Olgan Farmilla on myös kahvila, jossa Olga pääsee välillä palaamaan opiskeluajan kahvilatyöhön.

– Tuukka oli alkuun kotieläinpihaa vastaan, sanoi että, jos kolme autoa käy päivässä, niin hyvä. Viime kesänä kävijöitä oli kahden kuukauden aikana 12 000. Kun ehdotin pizzerian perustamista lähikoululle, hän sanoi, että ovathan nämä ennenkin onnistuneet. Anna mennä!

Viime keväänä Olga osti vanhan kyläkoulun, joka sijaitsee kolmensadan metrin päässä kotoa.

– Saattaa kuulostaa, että olisin hullun rohkea, mutta vaikka otan riskejä, teen aina laskelmat. Mutta silloin vähän kuumotti, kun irrotin puukolla ostamastani kyläkoulun muovimatoista asbestinäytteitä. Kun ajoin niitä tutkittavaksi, radiossa juontajat nauroivat, että Olga Temonen on hullu, kun on ostanut jonkun syrjäisen koulun jostain korvesta.

Asbestia ei löytynyt, ja pizzeria on ollut toiminnassa marraskuusta asti. Olga uskoo, että aikoo toteuttaa ideoitaan myös jatkossa.

– Meillä on yhteiset rahat ja tili, joten kaikki päätökset hyväksytetään aina toisella. Sillä tavalla luotan Tuukan viimeiseen sanaan, että jos keksisin aivan idioottimaisen idean, kyllä hän sen ampuisi alas.

Olga Temonen kokee, että asiakkaiden kanssa höpötellessään hän on yhä sama maalaistyttö kuin nuorena. 

Olga kokee, että asiakkaiden kanssa höpötellessään hän on yhä sama maalaistyttö kuin nuorena. – Vieläkin, jos vaikka hammaslääkärin odotushuoneessa istuu lähelläni ihmisiä, en osaa olla puhumatta.

Olga Temonen: ”Meille riittää yksi hotelliyö vuodessa kaksin”

Olga arvelee, että pitkä parisuhde on muokannut molempia lähemmäksi toista.

– Alussa Tuukka oli etäisempi ja coolimpi, minä todella spontaani. Tuukka on oikeuttanut minua näyttämään myös negatiivisia tunteita. Minulla on lupa olla myös huonolla tuulella, eikä sitä tarvitse pyydellä anteeksi. Hänestä on tullut rennompi.

Kahdeksantoistavuotisen parisuhteen aikana on ehtinyt tapahtua. Välillä Tuukan valintoja on julkisesti arvosteltu. Olgan äiti menehtyi vuonna 2014 sairastettuaan vaskulaarista dementiaa ja Parkinsonin tautia.

– Meidän suhde on aina ollut vakaa. Jos olen itkenyt äitiä tai Tuukalla on ollut työhuolia, olemme aina voineet luottaa siihen, että toinen hoitaa silloin lapset, ruoka tulee pöytään ja eskariin on pakattu oikeat urheiluvälineet mukaan.

Kasvattajina Temoset ovat tiukkoja. Esimerkiksi nukkumaanmenoajoista ei arkena tingitä.

– Osaamme ottaa arjen keskellä hetket kahdestaan. Käymme kävelyllä ja hakeudumme toistemme seuraan. Meille riittää yksi hotelliyö vuodessa kaksin kodin ulkopuolella. Emme tarvitse romanttisia Berliinin-matkoja. Äitinä en ole reissuilla onnellisimmillani ilman lapsia. Aina on mahdollista vuokrata isompi asunto, että on omaa tilaa illalla vähän pussaillakin.

Olga ja Tuukka Temosen perheen joulunviettoa Iitissä viime vuonna.

Joulunviettoa Iitissä viime vuonna.

”Koen edelleen olevani myös sijoitetun lapseni äiti”

Temoset tekevät yhä paljon yhdessä. Alkuviikosta Olga hakee lapset aikaisemmin koulusta.

– Haluan kompensoida viikonloppuja, jotka menevät nyt pizzeriassa. Olemme olleet sillä tavalla itsekkäitä, että lapset eivät harrasta viikonloppuisin, vaan silloin ollaan yhdessä. Tuukka skeittaa lasten kanssa, minä ratsastan. Meillä myös katsotaan yhdessä lasten kanssa paljon elokuvia.

Sijoitettu tyttö asui Temosilla kuusivuotiaaksi. Tällä hetkellä hän käy heillä joka toinen viikonloppu.

– En menettänyt häntä, vaan asiat muuttuivat. Nyt elämme vähän kuin avioeroperheessä, jossa lasta näkee vain joka toinen viikonloppu. Hänestä on kasvanut upea nuori ihminen ja hän elää rakastettua elämää. Koen edelleen olevani myös hänen äitinsä, se on iso kunnia.

Olga on huomannut olevansa nostalginen kipuillessaan lasten kasvua.

– Hilmassa on samanlaista nostalgikkoa, näen hänessä saman tuskan ja ymmärryksen siitä, miten ohimenevää tämä kaikki on. Helgan ajatukset ovat jo maailmalla, hän on toinen jalka oven välissä lähdössä kotoa. Heillä alkaa olla pointtinsa, ja he ovat meitä viisaampia monissa asioissa.

– Ehkä pizzerian perustaminen oli minulta alitajuisesti keino varmistaa, että minulla on tekemistä, kun he ovat muuttaneet kotoa. Tällä hetkellä näen, että se on yksi eläkeikäni töistä.

Elämä on täysi juuri näin

Täysi elämä on pakottanut rajaamaan sosiaalisia suhteita. Lapsuuden- ja opiskelukavereihin Olga pitää yhteyttä, mutta lähipiiri on hyvä juuri näin.

– Vaikka olen tosi sosiaalinen, päästän ihmisiä lähelle tiettyyn rajaan asti. En kaipaa enempää ystäviä, sillä tiedän ettei niille ole aikaa. Lähipiiri, joka istuu pääsiäis­pöydässä on aika pieni, vanhempamme ja sisarukseni perheineen sekä kaksi Iitin ystävää perheineen. Silloin on sellainen tunne kuin kotiäitivuosina, että en kaipaa tähän mitään muuta.

Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 11/2022.

X