Julkkikset

Omasta lapsesta yhä haaveileva Satu Taiveaho: ”Pieni toivonkipinä, etäinen kaipuu elää jossain taustalla”

Satu Taiveaho, 42, ja Antti Kaikkonen, 44, ovat puhuneet avoimesti lapsettomuudestaan. Nyt eron jälkeen Satu myöntää, että hänessä elää yhä haave omasta lapsesta.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Mirva Kakko/Otavamedia

Työ ja lapset täyttävät eron jälkeisen elämän, ja niistä molemmista Satu Taiveaho on kiitollinen.

Satu Taiveaho, 42, ja Antti Kaikkonen, 44, ovat puhuneet avoimesti lapsettomuudestaan. Nyt eron jälkeen Satu myöntää, että hänessä elää yhä haave omasta lapsesta.

Satu Taiveaho, 42, ja kansanedustaja Antti Kaikkonen, 44, erosivat syyskuussa 12 vuoden yhteiselon jälkeen, mutta asuivat yhdessä vielä viime päiviin asti. Satu muutti joulun alla lastensa kanssa Riihimäelle, jossa yksinhuoltajaa odottavat hyvät tukijoukot.

– Vanhempani ja veljeni asuvat siellä, ja minulla on myös useampi äskettäin eronnut ystävä. Meitä on siellä sellainen nelikymppinen sinkkuyhteisö, joilta saan vertaistukea, Satu kertoo.

Satu on nyt kahden lapsen virallinen sijaisvanhempi. Hän on tähänkin asti kantanut päävastuun lapsista, joten sikäli ero ei muuta elämää niin paljon kuin luulisi. Lapset ovat enimmäkseen Satun luona.

– Antti on lapsille tärkeä isä, ja hän tulee olemaan lasten elämässä edelleen. Emme ole vielä sopineet tapaamisten tarkoista järjestelyistä, mutta en usko, että meille tulee niistä kiistaa, Satu sanoo.

Arki lapsien kanssa vaatii melkoista säätämistä, mutta Satun mielestä lapset myös lievittävät eroa. Asioista on pakko huolehtia, eikä omia juttuja ehdi murehtia.

– Lapsia voi myös halia ja helliä. He ovat lähellä ja rakastavat minua, ja ennen kaikkea minä saan rakastaa heitä.

Toivonkipinä elää

Satu sanoo olevansa parisuhdeihminen, ja toki hän miettii myös mahdollisuutta saada oma lapsi, sillä hän on kokenut yhden keskenmenon.

– Pieni toivonkipinä, etäinen kaipuu elää jossain taustalla, vaikka nyt keskitynkin näihin lapsiin, hän myöntää.

Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen ovat puhuneet avoimesti lapsettomuudestaan. Toiveistaan huolimatta he eivät saaneet biologisia lapsia, ja pitkällä olevat adoptiojärjestelyt kariutuivat Antin vaalirahaepäselvyyksiin.

– Lapsettomuus on yleinen ongelma. Puhumalla halusin selättää vaikenemisen kulttuurin, Satu sanoo.

Jossain vaiheessa Satu jopa mietti, valitsisiko Antin vai lapsen. Hän valitsi Antin, eikä parin onnella ollut rajaa, kun perheeseen vihdoin saatiin vuoden vanha lapsi reilut neljä vuotta sitten. ”Emme olisi itse osanneet tehdä näin hienoa poikaa”, Satu sanoi silloin. Pari vuotta myöhemmin perheeseen tuli pieni tyttö, joka on nyt kuuden.

– Lapset ovat minun maailmani paras asia. Olen onnellinen ja kiitollinen heistä, Satu sanoo.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 51-52/2018, jossa Satu Taiveaho kertoo uudesta elämänvaiheestaan avioeron jälkeen. Mitkä asiat ovat auttaneet Satua ja Anttia avioerossa? Lue lisää numerosta 51-52/18 tai tilaa lehden lukuoikeus täältä!

X