Julkkikset

Vakava onnettomuus oli viedä näyttelijä Oona Airolalta jalan: ”Olen monesti miettinyt, että missä olisin, jos asiat olisivat menneet toisin”

Näyttelijä Oona Airola juoksee teatterin lavalla kilometritolkulla, mutta oli vähästä kiinni, ettei hän juoksisi enää lainkaan.

Teksti:
Iina Alanko
Kuvat:
Niclas Mäkelä

Näyttelijä Oona Airola uskoo ryhmätyön voimaan. – Kun ryhmässä korostetaan kaikkea hyvää, ihmiset viihtyvät työssään, pitävät sitä hauskana ja ajattelevat, että minähän itsekin olen ihan hyvä, hän sanoo.

Näyttelijä Oona Airola juoksee teatterin lavalla kilometritolkulla, mutta oli vähästä kiinni, ettei hän juoksisi enää lainkaan.

Aika jännän paikan näyttelijä Oona Airola valitsi: itäpasilalaisen kävelysillan alla olevan pikkuruisen take away – thairavintolan, jossa ruokailijoille on vain yksi vahakankaalla peitetty kahden hengen pöytä ja muutama muovinen baarituoli ja tiski.

– Täällä on kivan kaurismäkeläinen tunnelma. Rahaa ei ole pantu mihinkään turhaan, Oona sanoo ja katsoo hymyillen tuskin 10 neliömetrin kokoisen ravintolan paljaita seiniä.

– Olen pienen puolella ja tykkään tukea tällaisia toimijoita mieluummin kuin suurten ketjujen ravintoloita. Jokainen tehköön oman valintansa, mutta minun kukkarostani ei sellaisille lähde euroakaan.

Oonan kasvoihin ei tänä keväänä voi olla törmäämättä. Televisiossa hän näyttelee pappia rikossarja Paratiisissa ja salaperäistä naista Hotel Swan Helsingissä. Teatterin puolella hän esittää Cathya Lauri Maijalan Helsingin kaupunginteatteriin ohjaamassa Humisevassa harjussa.

Jokaisessa Humisevan harjun esityksessä Oona juoksee kilometritolkulla pitkin kaupunginteatterin suurta näyttämöä ja sille rakennettuja ramppeja.

– Kerran näyttämömestari kertoi minulle kävelleensä yhden päivän aikana 22 kilometriä. Harmitti, kun en ollut hankkinut itselleni askelmittaria. Olisi voinut tulla hyvät lukemat, varsinkin kahdeksantuntisten harjoittelupäivien aikana.

Valmis esitys kestää kolme tuntia ja on Oonan mielestä vain ”sprinttisuoritus”.

– Se ei enää edellytä maratonkestävyyttä. Nyt haasteena on se, että jaksan olla syke korkealla todella pitkään ja sen jälkeen tulla vielä seuraavaankin kohtaukseen, joskus laulamaankin, Oona Airola sanoo.

Rooli on silti yhä fyysisesti niin vaativa, että se ohjaa Oonan olemista koko esityskauden ajan.

– Prioriteettini ovat nyt selkeät. Minun pitää pysyä terveenä, syödä tiettyihin aikoihin, levätä ja nukkua tarpeeksi, liikkua ja mennä taas esittämään. Esityksen jälkeen ehdin toipua parin päivän ajan ennen seuraavaa esitystä. Silloin vedän magnesiumia, syön palauttavaa ruokaa ja juon kookosvettä.

Oona Airola joutui vakavaan onnettomuuteen

Oli vähästä kiinni, että Oona ei enää juoksisi lainkaan. Kahdeksanvuotiaana hän oli ratsastusonnettomuudessa, jossa hevosen hokkikengän piikki katkaisi hänen reisivaltimonsa. Elettiin lankapuhelinten aikaa, eivätkä Oonan vanhemmat olleet kotona. Oona vähätteli vammaa, ja sisarukset luulivat, että jalka paranee kylmäpusseilla.

Parin onnekkaan sattuman kautta Oonan jalka pelastui amputoinnilta. Äiti palasi kotiin hakemaan unohtuneita avaimiaan ja tajusi tilanteen vakavuuden, ja Kokkolan sairaalan vapaalla ollut kirurgi saatiin sattumalta hälytettyä päivällispöydästä leikkaussaliin.

Tapahtumasta muistuttaa enää leikkausarpi.

– Olen monesti miettinyt, että jos asiat olisivat menneet vähänkin toisin, missäköhän olisin ja minne tieni olisi vienyt… Ainakaan en juoksisi suurella näyttämöllä tällä tavoin kuin nyt, se on päivänselvää, Oona Airola kertoo.

Oona on huomannut, että jokaisen onnistumisen takana monta epäonnistumista

Oonan tie tähteyteen vaikuttaa suoralta putkelta. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta viisi vuotta sitten, mutta on näytellyt jo viidessä kokopitkässä elokuvassa. Niistä kaksi – Hymyilevä mies ja Oma maa – toivat Oonalle arvostetut Jussi-palkinnot. Teatterissakin hän on tehnyt isoja rooleja.

– Urani näyttää ehkä yhdeltä lentävältä hypyltä, mutta ei sitä todellakaan ole. Jokaisen onnistumisen takana on monta epäonnistumista. Etenkin tämä vuosi on ollut vaikea, ja tuntuu, että lunta tulee tupaan koko ajan erilaisten suunniteltujen projektien kanssa. Mutta sitä kai freelancerin elämän kuuluukin olla, ylä- ja alamäkeä.

Oona miettii äsken penkkareitaan juhlineita abeja, jotka suunnittelevat tulevaisuuttaan.

– Siinä iässä, kun kaikki on vielä kesken eikä kokemusta oikeasta elämästä vielä oikein ole, pitäisi tietää, mitä haluaa tehdä. Se on ihan kamalaa, Oona Airola sanoo.

Oona itse pääsi Teatterikorkeakouluun vasta neljännellä yrittämällä, 22-vuotiaana. Sitä ennen hän ehti muun muassa opiskella kansanlaulua, tehdä töitä sataman ahtaajana, käydä Lahden kansanopiston teatterilinjan ja liittyä Helsingin Kellariteatteriin.

– Ovet aukenivat vasta, kun ymmärsin, että voin luottaa vain omiin havaintoihini, ja aloin toimia niiden pohjalta. On vaatinut uskoa ja rohkeutta valita suunta, jota kohti menee.

Tämäniltainen esitys tuntuu jo Oonan kropassa.

– Sykkeeni alkaa nousta paria tuntia aiemmin. Yritän pitää sen tietoisesti alhaalla mahdollisimman pitkään. Mutta tunnen sen jo.

X