Renttuihin rakastunut Riitta Havukainen: ”Minulla ei kuitenkaan ole sitä syndroomaa, että olisin yrittänyt rakastaa rentun kuntoon”

Sinkkuna eron jälkeen viihtynyt näyttelijä Riitta Havukainen on huomannut, että kuusikymppisenä uuden parisuhteen solmiminen on vaikeaa. – Monet ikäiseni miehet hakevat nelikymppisiä.

Riitta Havukainen, 62, pohtii Annan Totta vai tarua? -juttusarjassa, pitävätkö naiseuteen liittyvät kliseet paikkansa.

Naiset eivät halua leimautua feministeiksi. Totta vai tarua?

Tarua. Jokainen fiksu nainen haluaa olla feministi. Olen aina ajanut samapalkkaisuutta ja ärsyyntynyt, jos naisia ei kuunnella. Olen feministi, mutta nuoret naiset, kuten 27-vuotias tyttäreni Katariina, ovat vielä vahvemmin tasa-arvon asialla kuin omat ikätoverini.

Esimerkiksi seksuaalista häirintää oli minunkin nuoruudessani, ja se oli vastenmielistä, mutta me vain yritimme sietää. Ajattelimme, että tämmöistä tämä on. Onneksi nyt asioista puhutaan.

Uskon, että monet puntit tutisevat jo elokuva- ja teatterialallakin. On vain ajan kysymys, milloin nimet tulevat esille, sillä uhreilla on jo toistensa ja monien muidenkin tuki.

Miehet pelkäävät liian itsenäistä naista.

Höpönlöpö, eivät pelkää. Olen aina ollut täysin itsenäinen, mutta ei minua ole kukaan pelännyt. Jos joku nainen noin väittää, hän pettää itseään. Ehkä hän luulee, että kaikki johtuu siitä, että hän on itsenäinen, mutta hän onkin vain hankala tai rasittava. Ja jos kyseinen ajatus on mieheltä peräisin, niin aika heikko itsetunto sellaisella miehellä on.

Naiset rakastuvat renttuihin.

Totta. Olen itsekin rakastunut. Ja rentuthan ovat usein hurmaavia, heidän kanssaan on ollut hauskaa.

Minulla ei kuitenkaan ole sitä syndroomaa, että olisin yrittänyt rakastaa rentun kuntoon, vaan pikemminkin olen pyörinyt aikani siinä mukana. Valitettavasti sellainen suhde ei pitkässä juoksussa oikein toimi. Olin nuorena naimisissa sekä näytelmäkirjailija Jussi Parviaisen että edesmenneen muusikko Jukka Hakokönkään kanssa – ja melkoista renttuilua niihin lyhyisiin liittoihin mahtui.

Äitipuolelle on uusperheessä varattu pahiksen rooli.

Miksi ihmeessä olisi? Minulla on pelkästään hyviä kokemuksia uusperheestä. Tyttäreni Katariina oli kolmevuotias, kun tutustuin näyttelijä Eppu Salmiseen, jolla oli vuotta vanhempi poika Roope. Meistä tuli hyvin kiinteä perhe, enkä koe olleeni lainkaan pahis.

Ajattelen Roopea poikanani, sillä olen ollut läsnä hänen elämässään hänen lapsuudestaan asti. Saimme Epun kanssa vielä yhteisen pojan Santun, jolle molemmat sisarukset ovat yhtä tärkeitä.

En ollut naimisissa Katariinan isän fysioterapeutti Jukka Viitasaaren enkä Epunkaan kanssa. Ei vain tullut mentyä, vaikka olimme Epun kanssa yhdessä 17 vuotta. Rakkaus on ollut minulle tärkeämpää kuin suhteen virallinen muoto.

Erosimme Epun kanssa kuusi ja puoli vuotta sitten, ja ensimmäiset vuodet eron jälkeen olivat raskaita. Hyvä käänne tapahtui Santun ylioppilasjuhlien aikaan, kolme vuotta sitten. Yhteisten juhlien jälkeen olen ollut läheinen myös Epun uuden perheen kanssa.

Roopen kanssa meillä on ollut oikein hyvät välit koko ajan. Pidämme säännöllisesti yhteyttä. Soittelemme, hän käy luonani ja saattaa jäädä yöksikin.

Avioero on helpompi naiselle kuin miehelle.

Miksi olisi? Liittyykö se siihen, että mies ei muka pärjää yksin, kun nainen ei ole silittämässä paitoja tai laittamassa ruokaa? Tai ajatellaanko, että nainen pystyy paremmin puhumaan surunsa ja pettymyksensä julki? Sen olen kyllä havainnut, että miehet löytävät eron jälkeen helpommin uuden kumppanin, mikä tietysti voi olla myös asioiden käsittelyn pakenemista, en tiedä.

Ero ei ole helppoa kenellekään, mutta siitä olen iloinen, että en ole katkera – se ei hyödyttäisi ketään.

Naisella pitää olla oma huone.

Ehdottomasti. En tarkoita, että pitäisi olla työhuone tai erillinen asunto, mutta oma tila ja omat rahat kyllä. Olen aina ollut itsellinen, ja kaikissa parisuhteissani minulla on ollut oma pankkitili ja omat rahat.

Muutin nykyiseen asuntooni vuonna 2000 Epun ja lasten kanssa. Eron ja lasten poismuuton jälkeen asuin muutaman vuoden yksin, ja ehdin jo tottua siihen. Vaikka ihan yksin en ole oikeastaan koskaan asunut, sillä minulla on kaksi kania, Hannu ja Anita. Tällä hetkellä elokuva-alaa opiskeleva Santtu asuu paluumuuttajana luonani, ja sekin on kiva juttu.

Todennäköisesti pitäisin oman asunnon, vaikka alkaisinkin seurustella jonkun kanssa. Mutta mistä sitä tietää, kuinka sekaisin sitä menisi!

Pariskunnan ikäero on helpompi hyväksyä, jos mies on vanhempi kuin nainen.

Perinteisesti kyllä. Mies voi tulla isäksi vaikka kasikymppisenä, mutta naisella tulee biologia vastaan, joten tavallaan sen voi ymmärtää. Toisaalta olin avoliitossa itseäni kymmenen vuotta nuoremman Epun kanssa, enkä miettinyt ikäeroa koskaan.

Eron jälkeen olen ollut sinkkuna, sillä kumppanin löytäminen tässä iässä ei ole yksinkertaista. En suunnittele eläväni loppuikääni ilman parisuhdetta, mutta monet ikäiseni miehet katsovat nelikymppisten suuntaan, joten tarjontaa on vähemmän. Myös työaikani ovat haasteellisia enkä oikein liiku sellaisissa porukoissa, joissa tapaisin vapaita miehiä.

Mihinkään deittipalveluun en halua mennä. Jonkun mielestä Tinder on kuin nykyajan lavatanssit. Tuskin jäisin niissä iltamissa seinäruusuksi, mutta silti ne eivät kiinnosta.

Jo pelkkä ajatus oman profiilin rakentamisesta tuntuu vastenmieliseltä ja hankalalta. Sen jälkeen pitäisi odottaa hyviä mätsejä, ja kaikkein kauheinta olisi mennä treffeille kuin työhaastatteluun. En osaa kuvitella itseäni tilanteessa, jossa netistä löytyneen miehen kanssa skannailisimme toisiamme oletusarvolla, että voisimmeko mennä sänkyyn ja tulisiko meistä pari.

Ehkä olen vanhanaikainen, mutta uskon luomukohtaamiseen. Haluan solmia suhteen perinteisesti tutustuen. Ja jos löydän sielunkumppanin, ikäero tai samanikäisyys ei ole päällimmäisin asia.

Miehet hakevat suhteessaan seksiä, naiset rakkautta.

Tarua. Uskon, että kaikki hakevat rakkautta, mutta myös seksiä – ehkä miehet hiukan enemmän seksiä. Minun elämässäni kaikkiin lyhyisiinkin suhteisiin on aina liittynyt myös jonkinlainen muu yhteys kuin vain pelkästään seksi.

Nainen haluaa itseään menestyneemmän miehen.

Ei halua, tai en ainakaan minä. Toki kunnianhimo on miehelle plussaa, ja on seksikästä, jos hän on jossain asiassa hyvä. Status ei kuitenkaan ole tärkeintä, eikä varsinkaan korostettu valta. Jos esimerkiksi vaistoan, että mies luulee olevansa kiinnostava asemansa takia, se suorastaan tappaa seksin.

Naiset tekevät päätökset tunteella, miehet järjellä.

Tämäkään ei ole sukupuolikysymys. Olen tehnyt kaikki ratkaisut elämässäni aika paljon fiiliksellä, ja totta kai rakastun tunteella, mutta jos pitää hankkia kunnon ulkoilujalkineet, käytän harkintaa. Olen varmaankin sekoitus tunne- ja järki-ihmistä, kuten useimmat miehet ja naiset.

Hormonit vievät naista teini-iästä lähtien.

Kyllä ne vievät, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Minulla oli aikoinaan PMS-oireita ja myös hyvin vahva vietti hankkia lapsi. Samoin synnytyksestä toipuminen otti molemmilla kerroilla aikansa.

Ikä tasoittaa hormonien vaikutusta, ja onneksi vaihdevuosioireeni ovat olleet hyvin minimaalisia enkä ole tarvinnut lisähormoneja. Elän melko terveellisesti, en ole koskaan polttanut, liikun paljon ja syön aika harkiten.

Yli viisikymppisenä nainen muuttuu näkymättömäksi.

Tunnistan tuon siinä mielessä, että kun kävelen tyttäreni Katariinan kanssa kadulla, miesten katseet usein ohittavat minut ja kiinnittyvät häneen. Ei se minua haittaa, aikansa kutakin.

Työssäni näyttelijänä en ole huomannut, että minua olisi kohdeltu vanhempana eri tavoin. Olen saanut hyviä rooleja enkä tunne olevani vanha tai näkymätön.

Ruma nainen on uskottavampi kuin kaunis.

Tuossa väitteessä on menneisyyden kaikuja. Joskus on tutkittu, että esimerkiksi kaunis naispuolinen uutistenlukija ei olisi yhtä uskottava kuin tavallisen näköinen nainen tai mies, mutta eiköhän uskottavuus ole nykyään kiinni muista asioista, kuten ammattitaidosta.

Olen ollut nuorenakin melko tyytyväinen ulkonäkööni, en olisi esimerkiksi halunnut paksumpia hiuksia tai isompia tissejä. Näin on ollut hyvä, eikä vanheneminenkaan minua pelota.

Äitini kuoli melko nuorena jo vuonna 1986, eikä vuonna 2002 kuollut isänikään ehtinyt olla mikään vanhus, joten minulla ei oikein ole lähikokemusta ihmisen hiipumisesta. On luonnollista, että ihminen rapistuu, mutta tietysti toivon, että pää pelaa mahdollisimman pitkään ja terveys säilyy. Ikääntymisessä on se hyvä puoli, että olo on jotenkin rennompi, kuusikymppisenä ei jaksa kamalasti hermoilla.

Nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana.

Ei pidä paikkaansa. Nuoruus on kaunista, mutta myös elämänilo kaunistaa. Jos nainen on sovussa itsensä kanssa eikä ole katkera, hän on kaunis minkä ikäisenä tahansa. En suostu siihen, että ikä olisi jotenkin miinusta tai että vuodet eivät saisi näkyä. En ole edes harkinnut mitään kiristyksiä tai kauneusleikkauksia.

Nainen vertaa itseään koko ajan toisiin naisiin.

Eikä vertaa, ei ainakaan koko ajan. Liiallinen vertailu liittyy varmasti heikkoon itsetuntoon, eikä sillä ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Minulla on vuotta nuorempi sisko Leena, mutta emme ole erityisesti vertailleet toisiamme edes nuorina.

Miehet sanovat asiat suoraan, naiset puhuvat selän takana.

Ei ole totta. Kyllä miehetkin osaavat olla juorupöllöjä, ja tunnen monia suoraan puhuvia naisia, ei selän takana puhuminen ole mitenkään mies-naisjuttu. Myös solidaarisuutta on yhtä lailla naisten kuin miestenkin kesken. Itse pyrin olemaan suorapuheinen mutta välttämään raivorehellistä täräyttelyä.

Naiset analysoivat tunteitaan koko ajan.

Melko totta. Ainakin naiset puhuvat tunteistaan keskimäärin enemmän kuin miehet.

Mietin usein, miltä minusta tuntuu, mutta en mitenkään vello menneisyyden traumoissa. En ole koskaan käynyt terapeutilla, vaan olen puhunut huolistani ystävien kanssa ja käynyt asioita läpi itsekseni. Minulla on useitakin läheisiä naisystäviä, mutta viihdyn sosiaalisen työn vastapainoksi myös itsekseni. Paras keino pään selvittelyyn on juoksu: siitä vain tallaan menemään ja monotonisuus jyskyttää ajatukset irti ongelmista. Juoksu kirkastaa mieltä ja vie asioita eteenpäin.

Nainen etsii isän hyväksyntää koko elämänsä ajan.

Eikä etsi. Minulla oli mutkaton suhde isään, vaikka olinkin tavallaan enemmän äidin tyttö. En etsinyt kenenkään hyväksyntää esimerkiksi ammatinvalinnassani. Minulla oli kova palo olla näyttelijä, ja pyrin teatterikouluun kuusi kertaa, kunnes lopulta pääsin.

Äidin ja tyttären suhde on haastava kehdosta hautaan.

Tarua. Äiti oli minulle läheinen, eikä murrosikäkään rikkonut välejä pahasti. Samoin minulla on oikein lämpimät välit omaan tyttäreeni, enkä näe eroja tyttöni tai poikieni äitisuhteessa. Jokaisen lapsen kanssa on joskus paiskottu ovia, mutta aina asiat on sovittu.

Parisuhteessa nainen on hoivaaja ja mies hoivattava.

Ei ole. Lapsiani olen kyllä passannut, mutta parisuhteessa olen osannut olla myös hoivattava. Esimerkiksi Katariinan isä oli fysioterapeutti, ja kun tulin näytöksistä kotiin, saatoin heittäytyä sohvalle ja hän hieroi ja hoivasi minua. Hyvässä parisuhteessa molemmat ovat sopivasti hoivaajia ja hoivattavia.

Miehet tarvitsevat enemmän ihailua kuin naiset.

Tunnen paljon näyttelijämiehiä, ja ainakin he tuntuvat tarvitsevan pohjattomasti ihailua. Silti kyseessä saattaa olla enemmän yksilö- kuin sukupuolikysymys.

Miehet ovat hauskempia kuin naiset.

Eivät ole. Historiallisesti on tietenkin puhuttu naisten naurattajista ja mieskoomikoita on ollut enemmän. En kuitenkaan itse hakeutunut koomisiin rooleihin, emmekä esimerkiksi rakentaneet Eija Vilppaan kanssa aikoinaan Hansu- ja Pirre-hahmoja ajatuksella, että tehdään vastapainoa mieshuumorille.

Nauran paljon, mutta en ole mitenkään suuna päänä puhumassa. Huumori on aina ollut luonteva osa karjalaista luonnettani, se on tapani katsoa maailmaa. En ole mikään vitsien kertoja, vaan teen huomioita ja yhdistelen asioita, aika absurdisti ja järjettömästikin.

Minkä naiseuteen liittyvän kliseen haluaisit kumota?

Ainakin sanonnan, että pojat on poikia. Tuolla ärsyttävällä lauseella selitellään vaikka mitä ja sallitaan pojille ja miehille sellaisia asioita, jotka eivät muka sovi tytöille ja naisille.

Julkaistu Annassa 51-52/2017.