Julkkikset

Sara Parikka kertoo ensimmäistä kertaa isänsä poismenosta: ”Olen kasvanut ydinperheessä ja siitä palanen lähti aivan liian varhain”

Suositun näyttelijän ja bloggaajan Sara Parikan fanit ovat monesti ihmetelleet, miksei hänen isänsä ole mukana perhejuhlissa tai yhteisillä lomamatkoilla. Sara kertoo nyt blogissaan ensimmäistä kertaa isänsä poismenosta. – En ole vielä ollut valmis.

Teksti:
Anniina Nirhamo
Kuvat:
Pekka Holmström/Otavamedia

Saran isä ehti kuulla Saran ensimmäisestä raskaudesta muutama päivä ennen kuin hän nukkui pois.

Suositun näyttelijän ja bloggaajan Sara Parikan fanit ovat monesti ihmetelleet, miksei hänen isänsä ole mukana perhejuhlissa tai yhteisillä lomamatkoilla. Sara kertoo nyt blogissaan ensimmäistä kertaa isänsä poismenosta. – En ole vielä ollut valmis.

Annan bloggaaja ja Salatut elämät -näyttelijä Sara Parikka, 27, puhuu ensimmäistä kertaa isästään tuoreessa blogikirjoituksessaan. Sara julkaisi koskettavan blogipostauksen isänsä poismenon vuosipäivänä 21. heinäkuuta.

Sara kirjoittaa, että häneltä on vuosien varrella useaan otteeseen kyselty, miksei hän koskaan mainitse isäänsä suositussa blogissaan tai sosiaalisessa mediassa.

– En ole vain pystynyt vastaamaan. En ole vielä ollut valmis. Olen kasvanut ydinperheessä ja siitä palanen lähti aivan liian varhain, Sara kirjoittaa.

Postauksessa Sara kertoo, että hänen isänsä nukkui pois viisi vuotta sitten vakavan sairauden myötä. Sara oli tuolloin 22-vuotias.

Poismenon vuosipäivänä Sara ja perhe vierailivat hautausmaalla muistamassa poisnukkunutta perheenjäsentä.

– Tänään laskimme haudalle kukkia ja kävimme moikkaamassa Ukkia, jota tytöt eivät ehtineet tavata.

Saralla ja hänen miehellään Mikko Parikalla on kaksi tytärtä. Matilda on syntynyt vuonna 2014 ja Mimosa vuonna 2015.

Muutama päivä ennen kuolemaansa Saran isä ehti kuitenkin kuulla ilouutiset siitä, että Sara on raskaana.

– Se toi hänelle ja minulle iloa. Elämä jatkuu…, Sara kirjoittaa.

Sara myös kiittää postauksessa fanejaan ymmärryksestä ja siitä, ettei kukaan ole sen kummemmin vaatimalla vaatinut saada tietää, miksei Saran isä ole mukana esimerkiksi perhejuhlissa tai lomamatkoilla.

Lue Saran blogia osoitteessa anna.fi/sara-parikka.

X