Sikke ja Hanna Sumarin suhteeseen on tullut rentoutta, kun heidän välillään ollut solmu saatiin avattua puhumalla.
Ravintoloitsija Sikke Sumari, 70, ei kadu, että on puhunut pikkusiskonsa Hanna Sumarin, 63, kanssa julkisesti vaikeasta sisarussuhteestaan. Kaksikon etäiset välit johtuivat lopulta yhdestä asiasta, joka oli kasvanut vuosien aikana isoihin mittasuhteisiin ja etäännyttänyt sisarukset toisistaan.
– Hanna koki, että äiti oli rakastanut minua enemmän. Se aiheutti meille molemmille ulkopuolisuutta, emmekä löytäneet luontevasti toistemme luo.
Sikestä tuntuu hurjalta, että asia oli vuosikymmeniä siskosten välillä.
– Olemmehan molemmat Hannan kanssa suorapuheisia ihmisiä. Mutta kun tämä solmu saatiin avattua, olemme olleet mutkattomasti tekemisissä. Puhumme paljon puhelimessa, ja sellainen rentous, joka on puuttunut väliltämme, on nyt olemassa.
Äiti ei voi enää oikaista asioita
Sumarien äiti kuoli neljä vuotta sitten, joten hän ei ole ollut täällä vastaamassa tai oikaisemassa asioita. Sikke on kolmen lapsen äiti itsekin, ja ajatus puolueellisuudesta omien lasten suhteen tuntuu mahdottomalta.
– Tasapuolisuuteen ei ole tarvinnut pyrkiä, vaan sellainen olen äitinä automaattisesti ollut. Ei sitä ole tarvinnut edes ajatella.
Sikke kertoo, että ihmiset ovat viime aikoina kertoneet hänelle omia kokemuksiaan kompleksisista sisarussuhteistaan.
– Sisarusparvissa on paljon erilaisia jännitteitä, ja monista on tuntunut helpottavalta, kun he ovat saaneet kuulla, että muillakin on ongelmia. Tässä on tullut vähän keittiöpsykologiksi, kun on käynyt ihmisten kanssa heidän kokemuksiaan läpi. Kaikille olen antanut saman neuvon: puhukaa, Sikke totesi Mirva Saukkolan uuden seikkailuromaanin julkistusjuhlissa.
Kommentit
Suomi on pullollaan tulehtuneita ja jännittyneitä sisarussuhteita. Osassa niistä tässä jutussa mainittu rentous ei löydy koskaan. On vaikea olla äiti. Kun olin nuori ja kokematon äiti esikoiseni saapuessa maailmaan, ja olin stressaantunut, kiireinen ja epäkypsempi. Se on monen nuoren äidin osa. Kun olin huomattavasti vanhempi kuopukseni syntyessä, olin tasapainoisempi, kypsempi ja kokeneempi äitinä. Koen tehneeni virheitä epäkypsyyden takia esikoiseni äitinä (olimme aina yhdessä), mutta kuopuksen kanssa koin täydellistä onnistumista äitinä. Kumpaakin lasta olen rakastanut yhtä paljon, vaikka elämäntilanteeni oli niin erilainen kummankin lapseni kohdalla.

Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous