Susanna Koski
Susanna Kosken mielestä Suomen luonto on myös bisnesmahdollisuus.
Julkkikset

Susanna Kosken Linnan juhlien nahkapuku on tarkoin varjeltu salaisuus: haluaa ottaa puvullaan kantaa

Kansanedustaja Susanna Koski haluaa tänä vuonna ottaa iltapuvullaan kantaa puhtaan veden puolesta. – Meille makea vetemme on miltei itsestäänselvyys, mutta globaalisti vesi on ehtyvä luonnonvara, hän muistuttaa.
Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Kosken Linnan juhlien asu on tänä vuonna tarkoin varjeltu salaisuus.

– Suomessa on harvassa tilaisuudet, joissa taiteilijat saavat omia luomuksiaan vastaavalla tavalla esille. On suuri kunnia kantaa ja siten välittää aikamme osaajien työtä juhlistaessamme maamme itsenäisyyttä. Odotusarvo pitää siksi ladata varsinaiseen juhlaan, Susanna sanoo.

Hän suostuu kuitenkin paljastamaan sen, että iltapuku on valmistettu nahasta ja sen on suunnitellut Marita Huurinainen. Susannan korut on suunnitellut kultaseppämestari Jouni Salo Alexander Tillanderilta.

Sekä puvun että korun idea on suomalaisesta luonnosta, ja erityisesti jäästä ja vedestä.

– Meillä on Suomessa ainutlaatuinen luonto puhtaudessaan. Suomi on vesivaroiltaan poikkeuksellisen rikas. Meille makea vetemme on miltei itsestäänselvyys, mutta globaalisti vesi on ehtyvä luonnonvara. Vesi on Suomessa aliarvostettua, ja siksi vahvuuksiamme sen kestävässä käytössä tulee korostaa.

Susannan mielestä suomalainen luonto voi hyvin, ja sen hyvinvoinnista on huolehdittava jatkossakin. Luonto on hänen mielestään myös bisnesmahdollisuus.

– Lapin matkailu kasvaa vauhdilla, ja sen luontoa tullaan ihastelamaan maailman ääristä asti. Senkin takia luonnosta on pidettävä huolta, hän sanoo.

Timanttien säihkettä

Luonto on innoittanut Susanna Kosken asuja aikaisemminkin. Viime vuonna Susannan iltapuvun inspiraationa oli kalevalainen luontomytologia ja Ilmatar. Sinisen iltapuvun selässä oli turkissuikaleita, jotka olivat metsästettyä supikoiraa. Se oli myös Marita Huurinaisen käsialaa.

Susannalla on niin ikään oma luottokorusuunnittelijansa. Jouni Salon kanssa Susanna teki yhteistyötä jo ensimmäisissä Linnan juhlissaan vuonna 2015. Silloin Susanna kohahdutti läpikuultavassa iltapuvussa ja korussa, jonka arvo oli 70 000–80 000 euroa. Siinä oli 605 timanttia ja sinisafiiri.

Viime vuonna Jouni Salon suunnittelemassa perhoskorussa oli 10 karaatin timantit.

Kirkon kautta Linnan juhliin

Itsenäisyyspäivä on Susannalle tärkeä juhlapyhä.

– Päivällä käyn itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksessa Tuomiokirkossa, mikä mielestäni kuuluu tärkeänä osana itsenäisyyspäivään. Sen jälkeen virittäydymme työporukan kanssa iltaa varten. Päivän ohjelma on aika tiukka, joten laittautumisessa on oltava nopea, Susanna sanoo.

X