Susanna Laine, 39, juontaa Ylen Kuusijuhla-ohjelmaa jouluaattona. Keväällä hänet nähdään Salatut elämät -sarjassa ja 9.1. alkaen Yle Olohuone -musiikkiohjelmassa.
Susanna Laine, 39, juontaa Ylen Kuusijuhla-ohjelmaa jouluaattona. Keväällä hänet nähdään Salatut elämät -sarjassa ja 9.1. alkaen Yle Olohuone -musiikkiohjelmassa.
Julkkikset

Susanna Laine aloittaa Salatut elämät -sarjassa näyttelijänä – mutta onko hänen omassa elämässään salaisuuksia? Kysyimme

Susanna Laine toivoo, että ensi vuoteen mahtuisi mahdollisimman monta vapaapäivää, jottei hänen tarvitsisi koko ajan tuntea olevansa myöhässä jostain. Alkamassa on kaksi aivan uutta pestiä.
Teksti: Riikka Heinonen Kuvat: Kuva OM-arkisto

Onko sinulla jouluperinteitä, joista et halua luopua?

Vierailu hautausmaalla on joulun perinteistä tärkein. Lapsena retki pimeälle ja kylmälle hautausmaalle oli aaton tylsin vaihe, mutta aikuisena siitä on tullut minulle todella tärkeä. Tänä jouluna en tosin pääse Pohjanmaalla sijaitsevalle hautausmaalle.

Mielestäni joulu on erityisesti lasten juhla. Silloin kun veljelläni ja siskollani oli vielä pieniä lapsia ja heillä kävi joulupukki, oli hauska seurata lasten iloa.

Näin aikuisiällä joulu on menettänyt hieman merkitystään, ja joulun kaupallisuus on alkanut häiritä minua yhä enemmän. Olemme jo useampana vuonna sopineet läheisten kesken, ettemme osta joululahjoja toisillemme. Siitä huolimatta äiti tuo aina muutaman paketin tullessaan.

Mitä toivot ensi vuodelta?

Toivon, että koronapandemia saadaan kuriin, rokotukset alkavat ja pääsemme vähitellen elämään normaalia arkea. Olen huolissani vallitsevasta taloustilanteesta ja sen vaikutuksesta ihmisten elämään. Henkilökohtaisesti suurin toiveeni on, etten haalisi liikaa töitä itselleni ja muistaisin paremmin, että elämä on tänään, tässä ja nyt.

Lue lisää: Juontaja Susanna Laineella on välillä tapana erakoitua, mutta yksinäisin hän on ollut huonossa parisuhteessa: ”Jotkut asuvat yhdessä vain siksi, etteivät osaa ja uskalla olla yksin”

Susanna Laine, Salatut elämät on uusi aluevaltauksesi, mikä siinä innosti?

Hyvin erilainen kuin kuudesta edellisestä, jolloin olin mukana tekemässä Puoli seitsemän -ohjelmaa. Lähdin ohjelmasta, koska kaipasin hengähdystauon ja halusin tehdä jotain uutta ja erilaista. Tammikuusta alkaen juonnan Yle Olohuone -musiikkiohjelmaa ja keväällä aloitan näyttelijänä Salatut elämät -sarjassa. On hienoa päästä haastamaan itseään.

Susanna Laine, Salatut elämät -sarjassa asiat tuppaavat mutkistumaan. Kuinka paljon ­omassa elämässäsi on salaisuuksia?

Minulla ei ole mitään hurjia salaisuuksia, joita en voisi lähipiirilleni paljastaa. Julkisesti en halua kertoa kaikkea, sillä olen lopulta aika yksityinen tyyppi. En ole valmis jakamaan aivan kaikkea itsestäni.

Sinut valittiin tämän vuoden positiivisimmaksi helsinkiläiseksi. Minkä asioiden äärellä on vaikea olla positiivisella mielellä?

Tahallisen ilkeyden ja pahansuopuuden, joka näkyy ihmisten käytöksessä etenkin sosiaalisessa mediassa. Kun omaa vihaansa tai suruaan ei ole käsitellyt kunnolla, se purkautuu helposti muihin. Olen myös monesti huomannut, että väsyneenä ja kuormittuneena on vaikeampaa pysyä positiivisena.

Millainen on täydellinen vapaapäivä?

Sellainen, että minun ei tarvitse lähteä aamulla kiireellä minnekään, vaan voin syödä aamiaisen rauhassa, käydä kuntosalilla, tavata ihmisiä ja kahvitella kaupungilla. Olen kymmenen vuotta kamppaillut jatkuvan kiireen kanssa, ja minusta on tuntunut siltä, että olen koko ajan myöhässä jostain.

Nyt minulla on vihdoin ollut vapaa-aikaa, ja se on tuntunut uskomattoman ihanalta.

Lue lisää: Timo Koivusalo ymmärtää Tuttu Juttu -kollegaa – Susanna Laine tyhjensi kalenterinsa ja vetää henkeä töistä

Sinut tunnetaan myös hyvänä laulajana. Mikä on karaokebravuurisi?

Kävin aikoinaan ahkerasti karaokessa ja halusin aina laulaa jotain mahdollisimman vaikeaa, kuten Queenin Bohemian Rhapsodyn. Bravuurini on Mari Rantasilan kappale Vain rakkaus.

X