Julkkikset

Tänä vuonna naimisiin menevä huippupoliitikko Sanna Marin: ”Suhteessamme jokainen päivä on parempi kuin edellinen”

Demareiden tähtipoliitikko Sanna Marin, 33, oppi jo nuorena, miten vaikeissa tilanteissa pääsee eteenpäin. Työt menevät Sannalla usein monien omien asioiden edelle, mutta tänä vuonna hän aikoo ehtiä naimisiin. – Olemme olleet 15 vuotta yhdessä, ja pidän tasaluvuista, hän sanoo.
9.5.2019 Teksti: Sari Hannikainen Kuvat: Mirva Kakko

Elättelen toiveita, että ehdin Tampereelle viimeistään 13.24 junalla, kansanedustaja Sanna Marin viestittää. Hyvällä tuurilla hän ehtii kotikaupunkiinsa ajoissa hakeakseen tyttärensä Emman päiväkodista, tai ainakin hän on tytön kanssa samoihin aikoihin kotona. Molemmat vaihtoehdot ovat demareiden kansanedustajalle ja varapuheenjohtajalle harvinaisuuksia. Haastattelu sovitaan aamuksi.

– Tyttö on huuli pyöreänä, kun minä ilmestyn päiväkotiin, Sanna sanoo ja naurahtaa.

Emma on nyt vuoden ja kolme kuukautta.

– Hän on tottunut siihen, että isä vie päiväkotiin ja mummi, äitini, hakee. Minä olen se, joka sekoittaa pakan.

Millainen pakka äidillä nyt onkaan käsissä, sen tytär ymmärtää myöhemmin. 33-vuotias Sanna on juuri valittu eduskuntaan toiselle kaudelle 19 088 äänellä. Se oli demareiden isoin äänisaalis. Hänestä povataan niin tulevan hallituksen ministeriä kuin puolueen puheenjohtajaakin tulevaisuudessa. Jossain raossa pitäisi ehtiä naimisiin. Ajankohdan Sanna ja hänen puolisonsa Markus Räikkönen ovat jo päättäneet: tämän vuoden aikana.

Puoliso ymmärtää pitkiä päiviä

”Puolisoni Markus ei koskaan syyllistä minua vaan ymmärtää, kun minulla menee työpäivä pitkäksi tai olen viikonloppuna puhumassa toisella puolella Suomea. Ilman puolisoani en olisi tässä.En tullut valituksi valtuustoon 2008 enkä eduskuntaan 2011. Tappion hetkillä Markus on lohduttanut minua: ’Kyllä muutkin vielä tajuavat.’ Hän on aina uskonut minuun ja nähnyt, mihin pystyn.

Teen töitä keskimäärin kuutena päivänä viikossa. Asumme Tampereella, mutta joudun olemaan töiden vuoksi Helsingissä kaksi kolme yötä viikossa. Jokaisen vapaan hetken olen Emman kanssa, ja silloin keskityn vain häneen. Avaan läppärin uudestaan vasta, kun hän on mennyt nukkumaan. Työpäiväni venyvät usein yli 12-tuntisiksi. Sunnuntait pyrin pitämään vapaana, vaikka työmenoista kieltäytyminen tuntuu vaikealta silloin, kun kalenterissani on vapaata. Minun on pitänyt opetella sitä, että perhe on pätevä syy sanoa ei.

Emma on pieni vain kerran. Hän menee alkaneen eduskuntakauden jälkeen jo esikouluun. Teenkö oikeita valintoja? Onko nyt oikea aika tehdä uraa? Näitä kysymyksiä pohdin pienen lapsen vanhempana. Valmiita vastauksia ei ole. Ajattelen, että naisella on oikeus tehdä uraa, saada perhe ja edistää yhteiskunnallisia asioita siinä missä miehilläkin. Ilman puolisoani ja tukiverkkoja en pystyisi tekemään tätä työtä näin täysivaltaisesti.

Menemme Markuksen kanssa tänä vuonna naimisiin. Olemme olleet 15 vuotta yhdessä, ja pidän tasaluvuista. Emme tosin vielä tiedä, milloin ja missä häät ovat. En ole kaikista romanttisin ihminen, ja siksi hääsuunnitelmatkin ovat jääneet. Menemme joka tapauksessa maistraatissa naimisiin, koska emme kuulu kirkkoon. Suhtaudun naimisiinmenoon juridisena sopimuksena, avioituminen merkitsee minulle sitoutumista toiseen ihmiseen ja yhteiseen elämään. Vaikka työt menevät usein omien asioideni edelle, Markus ja Emma ovat tärkeintä, mitä minulla on.”

Lue myös: Tältä näyttää Sanna Marinin Linnan juhlat -asu, joka on suunniteltu myös hänen hääpuvukseen

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 19/2019, jossa Sanna Marin kertoo tiestään politiikan huipulle. Miten Sannan tausta sateenkaariperheessä ja lapsuudenperheen vähävaraisuus on vaikuttanut häneen? Entä miten tyttären syntymä on muuttanut Sannaa? Miksi Sanna pitää enemmän kritiikistä kuin kehuista? Millaisia lasikattoja Sanna näkee ympärillään ja miten niitä voi hänen mielestään rikkoa? Lue lisää Annan numerosta 19/2019 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!

Sanna Marin, 33

Työ: Kansanedustaja, Sdp:n 1. varapuheenjohtaja.

Asuu: Tampereella Kalevassa.

Perhe: Puoliso, kihlattu Markus Räikkönen, tytär Emma, 1.

Harrastus: Ulkoilu ja retkeily luonnossa.

Lue myös

Suosittelemme