Kasmirin elämäntapamuutos alkoi TTK:n takia ja jatkuu yhä: ”Kesän keikoilla nähdään erinäköinen Kasmir”
Ennen elämäntapamuutostaan Kasmirilla ei ollut juuri minkäänlaista peruskuntoa.
Julkkikset

TTK-kilpailija Kasmir haaveilee muodonmuutoksesta: hurjasti treeniä ja ruokavalio uusiksi

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan mukaan lähteminen sai Kasmirin tekemään suuren elämäntapamuutoksen. Laulaja on varma, että uusi elämäntyyli jatkuu myös kisan päätyttyä.
Teksti: Hilppa Wuokko Kuvat: OM-arkisto

Laulaja Kasmir eli Thomas Kirjonen, 31, ryhtyi viime vuonna tiukalle treenikuurille. Hän ei vielä tuolloin voinut paljastaa, että sysäyksen elämänmuutokseen antoi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan mukaan lähteminen.

– Tuttuni ovat olleet aiemmin mukana ohjelmassa. Kun olen keskustellut kilpailusta heidän kanssaan, niin kaikki ovat sanoneet, että se on kovaa treeniä. Ajattelin, että minun on treenattava itselleni edes pieni peruskunto ennen ohjelman alkamista. Ajattelin tekeväni sillä palveluksen itselleni – ja myös sinulle, Kasmir sanoo tähtiopettajalleen Anna-Liisa ”Ansku” Bergströmille.

Salilla käyminen ei lopu edes tanssitreenien myötä

Kasmirin kuntoilu ei kuitenkaan jäänyt pelkäksi peruskunnon kohottamiseksi. Elämäntapamuutoksen alkaessa sekä miehen liikuntatottumukset että ruokavalio menivät täysin uusiksi. Tueksi treenaamiseen Kasmir hankki personal trainerin.

– Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista peruskuntoa ennen kuin aloitin treenaamisen. Nyt en ole puuskuttamassa heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen, Kasmir toteaa.

Ennen tanssitreenien alkamista Kasmir on käynyt salilla viisi kertaa viikossa. Nyt hän aikoo harjoitella tanssimista Anskun opastuksella kuuliaisesti arkisin aamuyhdeksästä iltapäiväkahteen. Silti suunnitteilla on myös salilla käymisen jatkaminen.

– Voi olla, että käyn tanssitreenien ohella salilla kerran tai kaksi viikossa, Kasmir arvioi.

Kasmir julkaisi viime vuoden toukokuussa Instagram-tilillään herkän yhteiskuvan hänestä ja uudesta rakkaastaan. Onko treenaaminen helpompaa rakastuneena?

– Voihan se olla. Kun toinen on hyvässä kunnossa ja itse vielä matkalla siihen, niin kyllä se motivoi.

Hän <3

Henkilön SC : kasmirsnap (@kasmirvirallinen) jakama julkaisu

Vaa’an lukemaa tärkeämpää on kohentunut olo

Kasmirilta on karissut kiloja kuntokuurin ja terveellisen ruokavalion seurauksena. Laulaja ei kuitenkaan ole tuijottanut pelkkää vaa’an lukemaa.

– En oikein tiedä, kuinka monta kiloa olen pudottanut, sillä en ole hirveästi katsonut vaakaa. Sieltä toki saa konkreettista tietoa, mutta pelkästään vaa’an tuijottaminen on hieman epämotivoivaa. Se on niin rankkaa tietoa, Kasmir pohtii.

Kun Kasmir katsoo peiliin, hän näkee jo muutoksen itsessään. Ennen kaikkea mies on kuitenkin iloinen elämäntapamuutoksen vaikutuksesta omaan energiatasoon.

– Toistaiseksi pt:n kanssa treenaaminen on tuonut enemmän virtaa ja jaksamista. Keikoilla jaksan vetää tunnin ihan täysiä, kun joskus puolitoista tai pari vuotta sitten tunnin keikan jälkeen olin ihan hapoilla.

Kasmir uskoo, että hänen ulkoinen olemuksensa tulee muuttumaan tanssitreenien seurauksena huomattavasti.

– Kun tässä nyt tulee niin törkeästi aerobisia minuutteja tanssisalilla, niin luulen, että kevään ja varsinkin kesän keikoilla nähdään aika erinäköinen Kasmir.

Treenaamisesta ja uudesta, terveellisemmästä ruokavaliosta on tullut niin kiinteä osa elämää, että Kasmir ei ohjelman jälkeen aio enää palata entiseen.

– Kyllä tämä varmasti jatkuu vielä kisan jälkeenkin.

Ei vielä voitonjulistusta

Sekä Musta Barbaari että Ali Jahangiri ovat jo aiemmin ilmoittaneet, että he aikovat voittaa kisan. Kasmir ei ole yhtä voitonvarma kuin kilpaveljensä.

– On paha lähteä rummuttelemaan heti voittoa, jos sitten lippu osuukin maitojunaan, Kasmir perustelee.

– Me treenataan kovasti, Ansku lupaa.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla sunnuntaisin kello 19.10.

Lue myös:

Laulaja Kasmir ryhtyi tiukalle treenikuurille: ”En ole ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa”

TTK-kilpailija Ali Jahangirilla takana viiden vuoden työputki: ”En ikinä tee mitään rahan takia”

Tanssii tähtien kanssa -voittoonsa uskova Musta Barbaari: ”Harjoittelen triplasti enemmän kuin muut”

Uusi Tanssii Tähtien Kanssa -juontaja Tuija Pehkonen: ”Löysin rauhan terapiasta”

X