Julkkikset

Uutta Miss Suomea Alina Voronkovaa kiusattiin jo lapsena venäläisten juuriensa vuoksi

Vuoden 2018 Miss Suomeksi kruunatun 23-vuotiaan Alina Voronkovan missivuosi ei ole alkanut pelkästään positiivisissa merkeissä. ”Kiistaa aiheutti kaksikielisyyteni”, Alina kirjoittaa Instagramissa. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Alina on kohdannut kiusaamista sukujuuriensa vuoksi.

Teksti:
Katri Koskinen
Kuvat:
Pekka Mustonen/Otavamedia

Miss Suomi 2018 Alina Voronkova on kokenut aiemminkin kiusaamista taustansa vuoksi.

Vuoden 2018 Miss Suomeksi kruunatun 23-vuotiaan Alina Voronkovan missivuosi ei ole alkanut pelkästään positiivisissa merkeissä. ”Kiistaa aiheutti kaksikielisyyteni”, Alina kirjoittaa Instagramissa. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Alina on kohdannut kiusaamista sukujuuriensa vuoksi.

Alina Voronkova, 23, valittiin uudeksi Miss Suomeksi viime lauantaina. Sosiaalisessa mediassa alkoi välittömästi kuhina liittyen hänen sukujuuriinsa.

Pertunmaalaisen Alina Voronkovan isä Dimitri on venäläinen ja Svetlana-äiti inkeriläinen. Alina itse ei somekirjoittelusta lannistunut, vaan vastasi aiheeseen Instagramissa:

”Sain tänään parin lehdistöhaastattelun yhteydessä osviittaa siitä, että some koki melkoisen mielipidetaistelun kruunaamiseni jälkeen. Kiistaa aiheutti kaksikielisyyteni, josta olen puhunut jo aikaisemmin Miss Suomi -kiertueen aikana. Asia on saanut paljon huomiota, jonka näen positiivisena – se on jakanut mielipiteitä puolin ja toisin.”

Alina haluaa rohkaista kiusatuksi tulleita

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön ALINA VORONKOVA (@alinavoronkova_) jakama julkaisu

Suomessa syntynyt Alina puhuu sekä suomea että venäjää.

”Vaikka elämme vuodessa 2018 niin edelleen ihmisillä on pokkaa tulla pilkkaamaan toisia jopa omalla nimellä. Näin tekstin muodossa asia ei herätä ihmisissä paljon huomiota, mutta haluan puhua ja rohkaista kiusatuksi tulleita nuoria sekä aikuisia avaamaan suunsa! Kiusaamiselle STOP ❤️”,  Alina kirjoittaa.

Iltalehden ja Länsi-Savon haastatteluissa Alina kertoo, että häntä on nuorena koulukiusattu venäläistaustansa vuoksi. Hänet jätettiin usein yksin, ja Alina alkoi hävetä juuriaan. Kiusaaminen loppui vasta, kun Alina muutti 15-vuotiaana pois kotoa. Siksi asian esille tuominen myös missivuoden aikana on hänelle tärkeää.

”Haluan esimerkin kautta näyttää, että vaikka itseäni on kiusattu taustani takia, niin olen silti hakeutunut koko ajan mukavuusalueeni ulkopuolelle”, Alina kertoo Iltalehden haastattelussa.

Kiitollinen ja onnellinen Miss Suomi

Vaikka Alina Voronkova on saanut osakseen rajuakin kritiikkiä, on hänelle sadellut myös onnitteluviestejä.

”Sanat ei riitä kuvailemaan onnellisuuden sekä kiitollisuuden määrää – kiitos❤️✨ Tästä tulee upea vuosi, minun vuoteni Miss Suomena 2018!”, Alina hehkuttaa Instagramissa.

Alinan poikaystävä Joonas Hurri on myös osoittanut tukensa Alinalle. Japanissa jääkiekkoa pelaava Joonas julkaisi Instagramissa onnitteluviestin rakkaalleen.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Huhhuh, eipä oo tainnut jännittää näin paljoa toisen puolesta aikaisemmin. Kenelle vaan ois tää titteli voinut mennä, mutta tää nainen ansaitsee tän kunnian ehdottomasti. Aika paljon pitää nostaa hattua @alinavoronkova_ :lle kuinka osaa suorittaa ja mennä eteenpäin omissa tavoitteissa, vaikka välillä aikamoiset arvostelut ja paineet ympärillä. Yrittäjäperheen kasvatuksen saaneena tulee hoitamaan vuoden varmasti niin hyvin kuin mahdollista ja laittaa kaiken osaamisen kehiin omalla karismalla. Mahtava saavutus ja kovan homman meni tekemään, sekä yksi tavoitteista/unelmista saavutettuna! 💪🏽 Tokion kisastudio taitaa siirtyä paikalliselle torille! 🏆👑 #missfinland2018 #misssuomi2018 #congratulations

Henkilön Joonas Hurri (@hurdaana) jakama julkaisu

”Huhhuh, eipä oo tainnut jännittää näin paljoa toisen puolesta aikaisemmin. Kenelle vaan ois tää titteli voinut mennä, mutta tää nainen ansaitsee tän kunnian ehdottomasti. Aika paljon pitää nostaa hattua @alinavoronkova_ :lle (Alina Voronkovalle) kuinka osaa suorittaa ja mennä eteenpäin omissa tavoitteissa, vaikka välillä aikamoiset arvostelut ja paineet ympärillä. Yrittäjäperheen kasvatuksen saaneena tulee hoitamaan vuoden varmasti niin hyvin kuin mahdollista ja laittaa kaiken osaamisen kehiin omalla karismalla”, Joonas hehkuttaa.

”Muista, että itsevarmuus ja hymy on kaunein asuste, minkä voit pukea päällesi joka päivä!” – Alina Voronkova (Instagram-kuva 19.5.2018)

Seuraavaksi Alina odottaa jo tulevia Miss Universum -kisoja, jotka järjestetään joulukuussa Bangkokissa Thaimaassa.

Lähteet: Instagram, Iltalehti, Länsi-Savo

X