Vain elämää
Lauri Ylönen osallistuu Vain elämää -ohjelman uudelle kaudelle.
Julkkikset

Vauvan saanut Lauri Ylönen kuvailee uutta arkeaan: ”Silmäpussit syvenevät, kun herään monta kertaa yössä”

Vain elämää -kaudelle tänä vuonna osallistuva The Rasmus -yhtyeen solisti Lauri Ylönen tasapainottelee perhearjen ja keikkaelämän välillä. Vauva-arki painaa univelkana, mutta lapsirakas muusikko myös nauttii uudesta elämänvaiheesta.
Teksti: Johanna Yrjölä Kuvat: Petri Aho / Nelonen Media

Yli kaksikymmentä vuotta sitten The Rasmus -yhtyeen myötä tunnetuksi tullut muusikko Lauri Ylönen tuntee toisinaan itsensä yhä pikkupojaksi. Säännöllisten päivätöiden sijaan hän kiertää huolettomasti bändinsä kanssa maailmaa kuin luokkaretkellä.

– Meillä on bändin poikien kanssa oma, levoton huumori ja ikuinen luokkaretkimeininki. Tietyt asiat eivät muutu, ja se on yhtä hölmöilyä. Nytkin lähdemme viideksi viikoksi kiertämään Eurooppaa ja asumme keikkabussissa. Välillä minusta tuntuu, että olen yhä kuin pikkupoika, kun näen vanhoja kavereitani. He pukeutuvat aikuisen tyylikkäästi, ja minä olen tällainen rokkarin retku, joka ei ole tehnyt päivääkään oikeita töitä. Joskus se vähän hävettääkin minua, Lauri nauraa Vain elämää -ohjelman lehdistötilaisuudessa Hotelli Kalastajatorpalla Helsingissä.

Toisaalta Laurin elämä pyörii nykyään myös vahvasti perheen ympärillä. Lauri sai viime joulukuussa pojan nykyisen puolisonsa Katriina Mikkolan kanssa. Laurilla on myös 10-vuotias Julius-poika ex-puolisonsa Paula Vesalan kanssa.

– Tietty osa minusta on kyllä seestynyt ja rauhoittunut. Urani alussa olin yksin ja pystyin juhlimaan vaikka pari viikkoa putkeen ilman, että olin kenellekään mitään velkaa. Nyt tilanne on ihan toinen. Lapseni vaativat minulta ihan erilaista vastuunottoa. Minun on pakko olla vielä kovempi jätkä kuin 20 vuotta sitten, jotta pystyn yhdistämään keikka- ja perhe-elämän, Lauri tuumii.

Nauttii vauva-arjesta

Lauri Ylönen on totutellut kuopuksensa myötä uudelleen vauva-arkeen. Se on ollut hänen mukaansa sekä nautinnollista että työlästä aikaa.

– Onhan vauvanhoito tosi kivaa, vaikka siinä on myös ihan hemmetisti vastuuta. Silmäpussini vain syvenevät, kun herään monta kertaa yössä, Lauri kertoo ja jatkaa.

– Toisaalta, kun käynnissä on jo toinen kierros isänä, stressaan joitain asioita vähemmän kuin aiemmin ja osaan ottaa jo rennommin. On ihmeellistä ja mieletöntä seurata sivusta pienen ihmisen kehitystä, kun hänen persoonastaan tulee koko ajan uusia juttuja esille. Pojallamme on tosi terävä katse ja hän tarkkailee paljon ympäristöään.

Pojallamme on tosi terävä katse ja hän tarkkailee paljon ympäristöään.

Lauri tunnustautuu muutenkin hyvin lapsirakkaaksi ihmiseksi ja hän viihtyy toisinaan jopa paremmin lasten kuin aikuisten kanssa.

– Pidän tosi paljon lapsista, ja minulle tulee heti vauvakuume, kun menen kylään johonkin lapsiperheeseen. Lasten seurassa tulee niin rento olo. Lastensynttäreilläkin vietän aina aikaa lastenhuoneessa muiden aikuisten seurustellessa keskenään.

Ei aio muuttaa takaisin Suomeen

Syyskuussa alkavassa Vain elämää -ohjelmassa nähtävää Lauria kysyttiin aikoinaan jo ohjelman ensimmäisille kausille, mutta silloin se ei tuntunut hänestä hyvältä ajatukselta.

– En sopinut mielestäni mukaan ohjelmaan, enkä halunnut alkaa selittää biisiemme syntytarinoita. Sittemmin olen tajunnut, että mehän olemme osa suomirockin historiaa ja olemme olleet mukana monen elämässä, halusivatpa he tai eivät. Olen myös muuttunut ihmisenä paljon vähemmän angstiseksi. Jos olisin tullut aikoinaan ohjelmaan kiukuttelemaan, se olisi kääntynyt aika nopeasti minua vastaan. Ohjelmassa pitää vain antaa mennä ja päästää irti. Silloin todellinen minä tulee esiin, Lauri tuumii.

Lauri Ylönen muistelee ohjelmassa myös suosion kääntöpuolia. Vakavin selkkaus sattui, kun yleisön seassa ollut poika heitti yhtyeen alkuaikoina puukon Laurin kaulaan, lähelle tämän kaulavaltimoa.

– Kun aloitimme, olimme sellainen teinibändi ja tytöt laittoivat julisteitamme seinälle. Se ärsytti poikia, ja usein meille tultiin uhoamaan. Kerran, kun olimme lavalla, joku ahdistunut nuorimies heitti minua puukolla kaulaan. Tilanne oli vakava ja tietysti ihan liikaa. Halusin ottaa sen esiin ohjelmassa näyttääkseni, ettei elämäni ole ollut aina niin helppoa kuin ulospäin saattaa näyttää, vaan kaikkia vakaviakin juttuja on tapahtunut. Olen myös tehnyt ihan älyttömästi töitä päästäkseni tähän pisteeseen, Lauri kertoo.

Myös suhtautuminen suosioon on muuttunut pitkän uran myötä. Nykyään Lauri nauttii elämästään Kaliforniassa, jossa hän saa olla enemmän rauhassa kuin Suomessa.

– Nuorena tuntui ihanalta, kun ihmiset huomasivat minut ja sain lavalla hyväksyntää. Se oli jopa jonkinlainen kimmoke aloittaa musiikinteko. Myöhemmin olen pyrkinyt enemminkin eroon huomiosta. Se on yksi syy, miksi viihdyn niin hyvin Amerikassa. Sielläkin minut tietysti tunnistetaan, mutta hyvin paljon harvemmin kuin täällä. Suomessa on tietysti ihana käydä silloin tällöin, mutta kotimme on Amerikassa, eikä meillä ole aikeita muuttaa takaisin, Lauri Ylönen kertoo.

X