– Nuorempana minua vaivasi jäätävä esiintymispelko. Jännitän yhä lavalle nousemista, mutta nyt tilanne pysyy hallinnassa. Saan kiksit siitä, kun jännitys purkautuu esiintymisen aikana, Ville Liimatainen sanoo.
– Nuorempana minua vaivasi jäätävä esiintymispelko. Jännitän yhä lavalle nousemista, mutta nyt tilanne pysyy hallinnassa. Saan kiksit siitä, kun jännitys purkautuu esiintymisen aikana, Ville Liimatainen sanoo.
Julkkikset

Katri Helenan sanat pysäyttivät alkoholista turvaa hakeneen muusikko Ville Liimataisen: ”Aina, kun tekee mieli ottaa kunnolla kuppia, palautan mieleeni Katrin sanat”

Hurjan rock-nuoruuden jälkeen Ville Liimatainen päätti, ettei enää ikinä laula. Toisin kävi. Nyt kemiläinen perheenisä odottaa malttamattomasti pääsevänsä taas keikoille, selvin päin.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Sampo Korhonen ja OM-arkisto

Ääni linjan toisessa päässä oli tuttu. Isoveljen nais­ystävällä oli Ville Liimataiselle painavaa ­asiaa. Nainen oli juuri katsonut nauhoituksen Villen esiintymisestä Hullu Poro Areenalla ja kommentoi: ”Sinunlaisellesi laulajalle on tilausta. Sinulla on kaikki mahdollisuudet päästä eteenpäin musiikkimaailmassa. Mutta ethän vaan viinalla pilaa tulevaisuuttasi.”

Jos kommentin olisi lausunut joku muu, Ville olisi ehkä ohittanut a­sian olankohautuksella. Mutta sen lausui Katri Helena, iskelmätaivaan ikitähti. Hän on seurustellut jo pitkään Tommi Liimataisen kanssa, joka toimii Villen ja veljeskolmikon keskimmäisen, Jonne Aaronin, managerina.

Tuosta puhelusta on nyt pari vuotta. Ville on juuri noussut Kemin-junasta ja siemailee kahvijuomaa Helsingin asema-aukion ravintolassa. Kahvin joukossa on tilkka brandya, lämmikkeenä, mutta toista drinkkiä hän ei tilaa.

– Aina, kun tekee mieli ottaa kunnolla kuppia, palautan mieleeni Katrin sanat.

Ennen keikkaa Ville Liimatainen joi itsensä tähdeksi

Kertaalleen Ville, 34, ehti jo haudata muusikonuran. Parikymppisenä hän asui Tampereella ja esiintyi Flinch-yhtyeen solistina. Villeä vaivasi esiintymispelko, jota piti alkaa lääkitä alkoholilla jo keikkapäivän aamuna. Sekin harmitti, että häntä tituleerattiin aina ”Jonne Aaronin pikkuveljeksi”.

– Otin viinaa nostaakseni itseluottamustani. Join itseni tähdeksi. Se oli railakasta ja raskasta aikaa.

Mallin Ville oli saanut kotoa, jossa isä ja äiti joivat lähes päivittäin. Perheen nuorimmat pojat Jonne ja Ville olivat 9- ja 12-vuotiaita, kun heidät huostaanotettiin ja sijoitettiin lastenkotiin. Ville muistaa ikävöineensä vanhempiaan. Iltaisin hän asetteli ympärilleen sänkyyn armeijan pehmoleluja turvaksi.

– Jos oli oikein paha mieli, menin Jonnen huoneeseen. Hän otti kainaloon ja lohdutti.

Isoveljet puuttuivat asiaan myös silloin, kun nuorimmaisella alkoi mennä liian lujaa. He veivät Villen parikin kertaa saamaan sairaalahoitoa alkoholin ja masennuksen aiheuttamiin ongelmiin.

– En tiedä, missä olisin nyt ilman heitä. Tommi etenkin joutui sietämään toilailujani ja menetti välillä luottamuksensa minuun. Onneksi veljesrakkaus oli niin vahva, että he eivät antaneet periksi.

Flinch-yhtyeen kitaristi Haiwe (vas.) sekä veljekset Tommi ja Ville Liimatainen, Helsingissä keväällä 2011.

Flinch-yhtyeen kitaristi Haiwe (vas.) sekä veljekset Tommi ja Ville Liimatainen, Helsingissä keväällä 2011.

Ville haluaa tehdä kaiken päinvastoin kuin hänen isänsä

Reilut kymmenen vuotta sitten elämän suunta alkoi kääntyä. Ville kohtasi musiikkialan juhlissa mukavan naisen, Piritan, joka asui Kittilässä. Siitä alkoi yhteydenpito. Jonkin aikaa aprikoituaan Ville päätti jättää muusikonuran ja muuttaa pohjoiseen. Anoppi tarjosi töitä baarimikkona ja hotellin respassa. Piritan äiti nimittäin sattuu olemaan Levin kuningattarena tunnettu Päivikki Palosaari.

Villen haaveena oli nuoresta asti perustaa perhe. Nyt hänellä ja Piritalla on kaksi lasta: 9-vuotias Lucia ja 7-vuotias Lennon. Vanhemmuus ei pelottanut, vaikka oma isä ei varsinainen roolimalli ollutkaan.

– Ajattelin, että teen vain kaiken juuri päinvastoin kuin hän.

Lopulta isä raitistui ja korjasi välit lapsiinsa. Pari kuukautta sitten hän kuoli. Ville sanoo antaneensa anteeksi vanhemmilleen.

– Olen iloinen siitä, että olen voinut tarjota jälkikasvulleni turvallisemman perheen kuin missä itse kasvoin.

Ei Villestä kuitenkaan absolutistia tullut. Keikan jälkeen hän saattaa kulauttaa pari kaljaa, joskus enemmänkin. Mutta seuraavana päivänä hän pyrkii palaamaan ruotuun.

– Alkoholismia vastaan on helpompi taistella, kun myöntää taipumuksensa siihen. Nykyään osaan jo tunnistaa sen hetken, jolloin olen lipeämässä, ja käännyn ajoissa takaisin.

Takaisin musiikin pariin

Junassa matkalla Helsinkiin Ville istui luurit päässä ja opetteli biisejä. Muutettuaan pari vuotta sitten perheineen Kemiin hän törmäsi paikallisessa baarissa Ajomiehet-yhtyeeseen ja tuli vetäisseeksi heidän kanssaan Baddingin legendaarisen kappaleen Paratiisi. Siitä lähti yhteistyö.

Enää Villeä ei harmita olla ”kuuluisan pikkuveli”. Marraskuussa ilmestyi Ville Liimataisen ja Ajomiesten ensimmäinen sinkku Tuhlaajapoika. Se on Jonne Aaronin käsialaa.

X