Minna Kuukan kolumni, Minna Kuukka
Kolumnit

Minna Kuukan kolumni: Kun prinssi William nyökkäsi minulle, nenästäni karkasi vieno vihellys

Kuninkaallisuus on saatu asema ja erikoisvoima, jolla saa kansalaiset liikkeelle ja ymmyrkäisiksi ja rouvien nenät vislaamaan. Sen edestä on uhrattava yksityisyys, ja liialliset paljastukset ovat sille kryptoniittia, Minna Kuukka kirjoittaa.
Teksti: Minna Kuukka

Toukokuu 2018. Seison aurinkoisen puiston laidalla heilutellen pientä brittilippua, jonka vanhempi rouva tuikkasi käteeni aseman kupeessa. Junamatka Lontoosta oli sujuva eikä yllättäen juurikaan ruuhkainen.

Puisto sen sijaan on täynnä. Perheitä piknik-vilteillään, juoksentelevia lapsia. Windsorin linnan tornissa liehuu lippu, ja kansaa vyöryy myös pikkukaupungin kapeilla kaduilla, joiden varsilla ravintoloiden ja kauppojen ikkunat on koristeltu juhlavasti. Suuri näyttötaulu puiston kulmalla välittää suoraa lähetystä viereisestä Pyhän Yrjön kappelista. Kohta alkavat rojalistiset häät, joissa neiti Markle saa prinssin ja jos ei puolta valtakuntaa, niin kokonaisen maailman huomion.

Seison uteliaan juhlakansan joukossa, koska töistä on lähetetty pääkallopaikalle tunnetusti kova kuninkaallisfani raportoimaan satumaisen rakkaustarinan huipennusta.

Olen taustani tuote. Äiti oli englanninopettaja, jonka kiinnostus ulottui kieltä pidemmälle brittiyhteiskuntaan, ja opiskeluvuosinaan hän myös vietti maassa pidempiä aikoja. Jo hyvin pienenä olin selvillä siitä, kuka on kukin brittihovissa.

Mummulassa oli olohuoneen sohvapöydän laatikossa kiiltäväpintainen lehti, jota sai selailla, puhtain käsin. Se oli kuningatar Elisabet II:n 50-vuotisjuhlanumero vuodelta 1976: 100 sivua, 14 markkaa 50 penniä. Lehteilin sitä hartaudella, ja luin samat artikkelit joka vuosi uudestaan. Varmistuin entisestään, että ollaan jonkin ihmistä isomman äärellä. Charlesin ja Dianan häiden aikaan oli jo saatava kaikki erikoisjulkaisut tapahtumasta.

”Naiivisti ja tosiasioita väistellen pidän kiinni mielikuvasta, jossa palatsien uumenissa asuu ylevä perhe.”

Oma historia brittikuninkaallisten seuraamisessa on niin pitkä, ettei se jätä tilaa sinänsä aiheelliselle pohdinnalle, onko kyseessä kallis ja eriarvoistava instituutio, jonka yli aika on ajanut. Säröt ja virheet kuvassa ovat nähtävillä ja todellisia, mutta ajan kanssa niiden ylle sataa taikapöly ja tekee niistä osan kokonaisuutta. Naiivisti ja tosiasioita väistellen pidän kiinni mielikuvasta, jossa palatsien uumenissa asuu ylevä perhe, joka seisoo uljaana rintamana rahvaan edessä ja kantaa väsähtämättä harteillaan vuosisataista velvollisuutta vilkuttaa parvekkeilta ja elää yleisenä nähtävyytenä. Ei julkisia tunteenpurkauksia vaan kehonkielen asiantuntijat paikalle tulkitsemaan mikroilmeitä ja huuliltalukijat tulkkaamaan, mitä ne siellä toisilleen kuiskivat.

Siksi Harryn ja Meghanin dokumenttisarjankokoinen ulostulo on alun jälkeen jäänyt seuraamatta, ja prinssin tuoreeseen kohukirjaan liittyvä uutisointi laittaa kuninkaallisuskon liiaksi koetukselle.

Vaikka ymmärrän kruunupäiden olevan tuntevia ihmisiä, olen silti valmis pitämään heidät kultaisessa häkissään ja matkan päästä vain ujosti väärinarvailemaan, mitä linnanmuurien sisäpuolella tapahtuu.

Oman ajattelun ankaruus ihmetyttää itseänikin. Synnyitte palatsiin, kestäkää osanne: pitäkää avajaispuheita, kastakaa laivoja.

”Ostoskassista törrötti ulos kaksi purjoa. Pitkä monarkki seurueensa kanssa tuli kohdalle.”

Muutama vuosi sitten prinssi William teki visiitin Suomeen. Olin mielestäni sivuuttanut tiedon vierailun aikatauluista, mutta ihmeellisenä ’sattumana’ raitiovaunuilin Kauppatorin kohdalle juuri, kun Esplanadin puistoa pitkin lähestyi pitkä mies, joka tervehti ihmisiä oikealla ja vasemmalla. Hymyili, katsoi hiljaisena odottavaa kansaa silmiin.

Kykenemättä vastustamaan tilaisuutta, astuin vaunusta ja kipitin kuumissani Havis Amandan patsaalle asemiin. Ostoskassista törrötti ulos kaksi purjoa. Pitkä monarkki seurueensa kanssa tuli kohdalle. Pysähtyi puhelemaan vastapäiselle miehelle, käänsi päätään, pyyhkäisi ihmisjoukkoa katseellaan ja nyökkäsi mm. tälle keski-ikäiselle purjorouvalle, joka yllättyi niin, että toisesta sieraimesta karkasi vieno vihellys.

Kuninkaallisuus on saatu asema ja erikoisvoima, jolla saa kansalaiset liikkeelle ja ymmyrkäisiksi ja rouvien nenät vislaamaan. Sen edestä on uhrattava yksityisyys, ja liialliset paljastukset ovat sille kryptoniittia.

Vuoden 2018 hääreissulta hankitun H & M -posliinimukin siirsin astiahyllyn takaosaan odottamaan, josko pöly vielä joskus laskeutuisi. Siitä juotu kahvi luultavasti maistuu kitkerältä.

X