Quivine, 34, työskenteli Suomessa siivoojana ja inhosi joka hetkeä – väitteli lopulta tohtoriksi
Quivine Ndomo, 34, väitteli tohtoriksi, koska ymmärsi, että hänen kaltaisilleen maahanmuuttajille tarjotaan Suomessa vain siivoojan tai postinjakajan töitä.
Tennis on tuonut Quivine Ndomolle iloa elämään nuoresta lähtien.
Quivine Ndomo, 34, väitteli tohtoriksi, koska ymmärsi, että hänen kaltaisilleen maahanmuuttajille tarjotaan Suomessa vain siivoojan tai postinjakajan töitä.
”Rakastan tennistä. Ihailin nuorena Venus ja Serena Williamsia ja halusin olla kuten he – työteliäitä ja rajoja rikkovia. Pelasin jopa Kenian kansallisella tasolla muutamia otteluita, mutta ymmärsin pian, että tennisverkon toisella puolella olevat pelikaverini tulivat hyvin erilaisista lähtökohdista. He olivat taloudellisesti hyvin toimeentulevia, usein intialaistaustaisia nuoria. Minulla ei sen sijaan ollut edes valmentajaa. Kolonialismin perintö näkyy Keniassa yhä vahvasti.
Vartuin vaatimattomissa olosuhteissa Länsi-Keniassa. Meillä oli varaa vain välttämättömyyksiin eli sellaisiin asioihin, joita todella tarvitsimme ja jotka oli mahdollista hankkia opettajina työskennelleiden vanhempieni palkkatasolla.
Ajattelen usein, että isäni ja äitini olivat aikaansa edellä. He työskentelivät molemmat paikallisessa peruskoulussa – äitini jopa koulun johtotehtävissä. Meitä lapsia kohdeltiin kotona aina tasapuolisesti. Olen perheeni kuopus. Minulla on kaksi isoveljeä ja kuusi isosiskoa. Vanhempani pitivät huolen siitä, että jokainen meistä sai koulutuksen ja kaikki osallistuivat myös kotitöihin. Tämä ei ollut 1990-luvun Keniassa itsestäänselvyys.
Lue myös: Ballroom-tähti Lola Lorenzo koki lapsena jotain sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi
Meidät tytöt lähetettiin sisäoppilaitokseen, jota pitivät katoliset lähetyssaarnaajat. Lempiaineeni oli biologia, ja haaveilin lääkärin ammatista, kiitos tv-sarja Teho-osaston. Koulun jälkeen lähdin Nairobin yliopistoon opiskelemaan sosiologiaa, viestintää ja psykologiaa.
”Muutin kuivasta ja kuumasta Sudanista kylmään ja pimeään Keski-Suomeen.”
Vuonna 2013 olin saanut alemman korkeakoulututkintoni valmiiksi ja etsin suuntaa elämälleni. Muutin Etiopian pääkaupunkiin Addis Abebaan ja ryhdyin lastentarhanopettajaksi. Yllätyksekseni pidin lasten kanssa työskentelystä ja jatkoin matkaani Khartumiin, Sudanin pääkaupunkiin, jonne rakennettiin uusi koulu ja tarvittiin opettajia.
Sudanissa tunsin oloni lämpimästi tervetulleeksi. Paahtavan auringon alla aloin kuitenkin haaveilla jälleen opinnoista. Hain eri maisteriohjelmiin sekä Britanniaan että Suomeen, jossa hyvä ystäväni jo opiskeli. Sain paikan Jyväskylän yliopistosta. Muutin taas – tällä kertaa kuivasta ja kuumasta Sudanista kylmään ja pimeään Keski-Suomeen.”
”Pääsin ainoastaan siivoojaksi”
”Siivoojan ja postinjakajan hommat. Ne ovat töitä, joita maahanmuuttajat Suomesta saavat, maisterintutkinnon Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa tehnyt ystäväni totesi minulle. Hän asui tuolloin Helsingissä kimppakämpässä, jonka hän jakoi kahden niin ikään afrikkalaistaustaisen, korkeakoulutetun ystävänsä kanssa. Oli lokakuu vuonna 2016, olin 26-vuotias ja juuri muuttanut Suomeen.
Järkytyin. Tiesin, kuinka kunnianhimoisia ja koulutettuja ystäväni ja hänen ystävänsä olivat, mutta nyt he kertoivat minulle, ettei hyvästä koulutuksesta ollutkaan hyötyä – ei ainakaan, jos olit kaltaiseni maahanmuuttaja eli musta afrikkalainen Suomessa.
Häiritsevä tieto korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien heikosta asemasta suomalaisilla työmarkkinoilla muuntui lopulta tutkimusaiheekseni.
Väittelin tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta tammikuussa 2024. Tutkin väitöskirjassani, miten korkeasti koulutetuista maahanmuuttajista tehdään Suomessa työväen alaluokka. Tekosyynä tähän käytetään usein suomen kielen taitoa – tai oikeastaan sen puutetta. Myös niiden töiden kohdalla, joissa täydellistä kielitaitoa ei tarvita.
Suomi on ulkomaalaisille hyvä paikka opiskella, mutta sen jälkeen ovet yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi usein sulkeutuvat.
Olen itsekin saanut osani ilmiöstä, jota tutkin. Kun opintoja varten kerryttämäni säästöt olivat loppumassa toukokuussa 2018, etsin kuumeisesti töitä. Hain lukuisia koulutustani vastaavia paikkoja, mutta turhaan. Pääsin ainoastaan siivoojaksi – aivan kuten ystäväni oli varoittanut.
Lue myös Kotiliesi.fi: Mehdistä piti tulla lentäjä, mutta hän ajautuikin jengiin – tekee nykyään töitä maahanmuuttajien hyväksi: ”Tiedän, millaisia vaikutuksia rasismilla voi olla”
Siivosin muutamia viikkoja ja inhosin joka hetkeä. Työaikani oli kolme tuntia, mutta todellisuudessa työhön meni viisi tuntia. Olin hakenut myös tutkimusapulaisen paikkaa ja päässyt haastatteluun, mutta minua ei palkattu. Se oli viimeinen pisara. Silloin itkin hartaasti ja päätin, että oli aika palata Keniaan. Ehdin kuitenkin olla kotona vain kaksi viikkoa, kun minuun otettiin yhteyttä ja kysyttiin, haluaisinko sittenkin ottaa työn yliopistolta vastaan. Ja halusinhan minä.
Siinä missä Sudanissa minut toivotettiin tervetulleeksi, Suomessa elän omassa kuplassani. Kuljen työpaikan, ruokakaupan ja kodin väliä. Puhun todennäköisesti enemmän viherkasveilleni kuin muille ihmisille. Täällä vain harvat haluavat puhua englantia tai tutustua minuun – toisin kuin Sudanissa ja Etiopiassa.”
”Hain lukuisia koulutustani vastaavia paikkoja, mutta turhaan.”
”Kokemastani huolimatta olen hyvin onnekas”
”Välttelen baareja ja muita julkisia paikkoja, joissa voisin kohdata humalaisia ihmisiä. Humala nostaa herkästi pintaan rasismin. Sosiaalisten tapaamisten sijaan vapaa-aikani kuluu Jyväskylän Laajavuorella kävellessä ja metsämaisemia ihastellessa. Jos kuitenkin saan pelikaverin, olen aina valmis lähtemään tenniskentälle!
Kun pohdin loppuvuodesta 2023, keitä kutsuisin väitöstilaisuuteeni, oli vieraslistan keksiminen vaikeaa. Lopulta tilaisuus täyttyi kuitenkin ystävistäni ja kollegoistani. Olisin silti toivonut, että perheeni olisi päässyt paikalle. Matka Keniasta Suomeen on kuitenkin kallis – ehkä myös liian pitkä 72-vuotiaalle äidilleni – ja viisumibyrokratia älytön. Väittelin vanhempieni kunniaksi. He antoivat minulle mahdollisuuden kouluttautua.
Kaikesta kokemastani huolimatta olen hyvin onnekas. Tulevaisuudessa toivon löytäväni paikan, joko Suomesta tai muualta, jota voisin kutsua kodikseni ja jonne voisin juurtua.”
Juttua on muokattu 4.4.2024 kello 15.28: Otsikkoa täsmennetty. Aiemmin otsikko saattoi synnyttää harhaanjohtavan mielikuvan tapahtumien järjestyksestä. Quivine työskenteli siivoojana opiskellessaan yliopistossa eikä yliopistosta valmistuttuaan.
Juttu on julkaistu Matka naiseksi -sarjassa Anna-lehdessä 12/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous