Ballroom-tähti Lola Lorenzo koki lapsena jotain sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi
Lola Lorenzo joutui kokemaan lapsuudessaan ja nuoruudessaan väkivaltaa niin Suomessa kuin Somaliassa. Myöhemmin myös koko hänen perheensä käänsi hänelle selkänsä.
Lola Lorenzo löysi uuden kodin Helsingin ballroom-yhteisöstä.
Lola Lorenzo joutui kokemaan lapsuudessaan ja nuoruudessaan väkivaltaa niin Suomessa kuin Somaliassa. Myöhemmin myös koko hänen perheensä käänsi hänelle selkänsä.
Lola Lorenzo syntyi Mogadishussa, Somalian pääkaupungissa, vuonna 1990. Isoon perheeseen kuuluivat neljä siskoa ja kolme veljeä, isä ja äiti. Pian Lolan syntymän jälkeen Somaliassa puhkesi kuitenkin sisällissota, ja Lolan perhe joutui pakenemaan kotimaastaan.
– Äitini nappasi mukaansa pari kattilaa, peittoa ja tyynyä ja kantoi minut taistelutantereiden läpi turvaan Suomeen, Lola kuvailee elämänsä alkutaivalta.
Lola itse ei muista hurjasta pakomatkasta mitään, koska oli tapahtuma-aikaan vasta 1-vuotias. Hänen varhaisimmat muistonsa ovat Suomesta: naisesta, joka auttoi perhettä kotoutumaan ja pulkkamäestä.
– Asuimme Vantaalla Pähkinärinteessä. Siellä oli kivoja liukumäkiä, joissa tykkäsimme sisarusteni kanssa lasketella ja tehdä lumiukkoja. Tykkäsin talvesta tosi paljon, Lola muistelee.
Lola Lorenzo peräänkuuluttaa valkoisten vastuuta rasismista
Lola Lorenzon myöhemmät muistot Suomesta eivät ole yhtä kauniita. Lapsuudessaan hän joutui kokemaan rasismia päivittäin, ja jopa päiväkodissa oli havaittavissa rakenteellista rasismia.
– En minä sitä silloin tietenkään ajatellut, mutta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, kuinka rasistista kohtelu oli. Jonossa minut laitettiin aina viimeiseksi, enkä koskaan saanut valita parhaimpia leluja. Kun leikimme alakoulussa Kuka pelkää mustaa miestä -leikkiä, minut asetettiin aina kiinniottajaksi.
Alakoulussa rasismi muuttui myös fyysiseksi. Lolaa tuupittiin lätäkköön ja haukuttiin n-sanalla. Kauppaan mennessä oli ennemmin sääntö kuin poikkeus, että joku huuteli törkeyksiä. Lolan mielestä Suomi onkin ”maailman rasistisin maa”. Lolan kokemus Suomessa rehottavasta rasismista saa vahvistusta tutkimuksesta. Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) vuonna 2018 julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan Suomi oli tutkimuksessa mukana olleista EU:n jäsenvaltioista rasistisin.
– Rasismi on kuitenkin Suomessa muuttunut tosi paljon. Enää ei haukuta päin naamaa, mutta esimerkiksi opiskelupaikan-, työn- ja asunnonhaussa nimi vaikuttaa todella paljon. Siksi monet maahanmuuttajat muuttavatkin nimensä suomenkieliseksi, jotta pääsisivät edes haastatteluihin, Lola sanoo.
Rasismin kokeminen on vaikuttanut Lolan ihmissuhteisiin. Hän ei kovin mielellään lähesty valkoihoista ihmistä, eikä ole koskaan esimerkiksi deittaillut suomalaista miestä.
– Suomalaisten pitäisi opetella ymmärtämään, miten kohdella tummaa ihmistä sekä ottamaan kantaa rasismiin. Valkoihoisten ihmisten pitäisi korjata tilanne Suomessa – he ovat aloittaneet rasismin, emme me.
Lue myös: Apulaispormestari Nasima Razmyar: ”Suomalaisuuden kuvan on aika muuttua”
Traumaattisia kokemuksia koulukodissa
Rasismin lisäksi Lolan elämään ovat vaikuttaneet voimakkaasti hänen traumaattiset kokemuksensa somalialaisessa koulukodissa.
7-vuotiaana Lola Lorenzo lähetettiin monien muiden ulkomailla asuvien somalilasten tapaan neljäksi vuodeksi Somaliaan oppimaan äidinkieltä, uskontoa ja kulttuuria. Olosuhteet koulukodissa olivat kuitenkin kammottavat. Lolan mukaan koulussa oli muun muassa fyysistä väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä.
Lolan mukaan vanhemmat lähettävät lapsensa koulukoteihin hyvässä tarkoituksessa. He haluavat, että somalialaiset tavat ja kulttuuri säilyvät elinvoimaisina. Ongelmana on, että vanhemmat eivät joko tiedä tai usko, millaista elämä koulukodeissa todellisuudessa on.
– Jokaisen ihmisen sisällä on kynttilä, joka saattaa väliaikaisesti sammua, jos kärsii esimerkiksi mielenterveysongelmista. Minun kynttiläni koulukoti tuhosi, eikä se enää koskaan syty uudelleen.
Lola muistuttaa, että koulukoteihin lähetetään yhä lapsia ympäri maailman tänäkin päivänä, eivätkä olot välttämättä ole yhtään sen paremmat kuin hänen aikanaan. Hän toivookin, että maailma heräisi asialle ja perustettaisiin säätiö, joka valvoisi turvapaikan saaneiden lasten lähettämistä takaisin kotimaihinsa.
Seitsemän vuoden hiljaisuus
Kun Lola Lorenzo palasi Somaliasta Suomeen, hän sulkeutui kuoreensa ja halusi pysytellä mieluiten kotona. Koulussa oppimiseen oli vaikea keskittyä ja ajatukset olivat synkkiä. Tuntemuksensa Lola vuodatti päiväkirjoihinsa tekstien ja kuvien muodossa. Osan noista päiväkirjoista hän nappasi mukaansa myös silloin, kun koti ei ollut enää koti – hänelle.
– 18-vuotiaana kerroin perheelleni, että olen trans. Kaikki heistä varmasti tiesivät asian jo ennalta, mutta he eivät halunneet hyväksyä sitä. Seitsemään vuoteen en puhunut heidän kanssaan mitään.
Lola työskenteli maskeeraajana ja oli hyvin suosittu oman yhteisönsä keskuudessa. Häntä lennätettiin ympäri maailman esimerkiksi musiikkivideoiden kuvauksiin. Samaan aikaan ikävät puheet alkoivat kuitenkin levitä netissä.
– Minua homoteltiin ja kysyttiin, olenko mies vai nainen. Lopulta kyllästyin siihen sekä kaksoiselämään, jota jouduin elämään ja sanoin ”Arvatkaa mitä, itse asiassa olen trans”. Työtarjoukset loppuivat ja aloin saada tappouhkauksia, Lola kuvailee tapahtumia.
Lola Lorenzo haluaa antaa äänensä niille, joilla sitä ei ole
Vaikeina aikoina Lola Lorenzo katseli Youtubesta videoita ball-tapahtumista eli kilpailuista, joissa ihmiset mittelevät keskenään tanssi-, muoti-, vogue- ja dragesityksillä. Ballroom-kulttuuri on osa HLBTQ+-yhteisön alakulttuuria. Lola innostui asiasta ja etsi netistä tietoa Helsingin ballroom-yhteisöstä.
– Ballroom-yhteisö pelasti minut. Tunsin kerrankin kuuluvani porukkaan. Siellä saan olla samanlaisten ihmisten kanssa juuri sellainen kuin olen.
Kun Lola sai tukea ympärilleen, hänellä oli myös voimia aloittaa terapia. Se on auttanut käsittelemään kipeitä menneisyyden traumoja. Myös elämäkerran kirjoittaminen on ollut eräänlaista terapiaa.
– Haluan antaa ääneni sellaisille, joilla sitä ei ole. Lisäksi haluan kertoa kaltaisilleni ihmisille, että tunnelin päässä on kyllä valoa.
Tällä hetkellä Lolalle kuuluu hyvää. Hän haaveilee naimisiin menemisestä, lapsista ja maatilan ostamisesta. Menneisyyden traumat on käsitelty.
– En ole enää toukka vaan perhonen. Minulla on nyt siivet, Lola Lorenzo hymyilee.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous