Tapaturma johti Juho Milonoffin henkiseen romahdukseen: ”Liukastumisesta jäi trauma”
Tapaturma sai Juho Milonoffin kolme vuotta sitten tajuamaan, että työ oli imaissut lähes koko hänen persoonallisuutensa. Terapia auttoi takaisin oikealle polulle.
Juho Milonoff ei antanut teatterinjohtajana itselleen armoa, ja pitkät työpäivät johtivat loppuunpalamiseen.
Tapaturma sai Juho Milonoffin kolme vuotta sitten tajuamaan, että työ oli imaissut lähes koko hänen persoonallisuutensa. Terapia auttoi takaisin oikealle polulle.
”Keväällä 2021 liukastuin kadulla ja istahdin nilkkani päälle. Se murtui pahasti. Jouduin olemaan kolme päivää sairaalassa ja sen jälkeen pitkän tovin täysin paikallani. Samaan aikaan niskaan ilmestyi välilevyn pullistuma, joka säteili käteen ja puudutti kolme sormea. Olin aika rampa.
Voimani ja heikkouteni on vahva itsekontrolli. Sen avulla olen saanut paljon aikaan työelämässä, mutta se myös ajoi minut burnoutiin.”
Nilkkaan asennettiin yksitoista ruuvia
”KOM-teatterin johtajana tein aivan järjettömän pitkiä työpäiviä: olin paikalla ensimmäisenä ja poistuin viimeisenä. En antanut armoa tai kiitosta itselleni enkä varmaan tarpeeksi muillekaan. Saavutimme taiteellista ja taloudellista menestystä, mutta mikään ei riittänyt minulle.
Sairaalassa oli pakko luopua kontrollista ja antaa valta hoitohenkilökunnalle. Olen ollut hyvin tarkka siitä, mitä laitan sisääni, ja karttanut lääkitystä. Nyt sain vahvaa kipulääkettä ja minun piti luottaa siihen, että sitä annostellaan oikein. Hoidettavaksi ja hoivattavaksi antautuminen oli silmiä avaava kokemus. Siinä konkretisoitui ajatus, että me todella olemme täällä toisiamme varten.
Jos onnettomuus olisi tapahtunut vaikka viisikymmentä vuotta aiemmin, olisin luultavasti jäänyt rammaksi ja joutunut luopumaan näyttelijäntyöstä. Kiitos nykylääketieteen, jalka saatiin kuntoon. Nilkkaan asennettiin yksitoista ruuvia ja titaanilevy. Pystyin palaamaan töihin.
Olin päättänyt, että jos teatterinjohtajuus alkaa muuttua vankilaksi, luovun siitä. Jätin pestini vähän ennen onnettomuutta ja jatkoin näyttelijänä.
Näyttelemiseni on aina perustunut voimakkaaseen keholliseen läsnäoloon, mutta vammauduttuani ilmaisuni oli rajoittunutta. Istuin pyörätuolissa, kun aloimme harjoitella Lou Salomé -näytelmää. Vaikka liikuntakyky myöhemmin palasi, fyysinen itsetuntoni oli pitkään nollassa.
Liukastumisesta jäi trauma. En enää uskaltanut kävellä reippaasti, vaan töpöttelin surkastuneilla lihaksillani hitaasti ja varovasti. Olin 47-vuotias, mutta identifioin itseni vanhukseksi. Tuntui, että kaikelta on pudonnut pohja.”
Läsnä vain näyttämöllä
”Täytän helmikuun lopussa viisikymmentä vuotta. Kävin juuri erästä haastattelua varten läpi CV:täni ja ihmettelin, miten olen ehtinyt tehdä tämän kaiken. Silti tunnen olevani vasta alussa.
Voimakas itsekontrolli johti siihen, että aiemmin mietin aina joko mennyttä tai tulevaa ja olin läsnä vain ne pari tuntia, jotka vietin näyttämöllä. Liukastumisonnettomuuden aiheuttama henkinen romahtaminen johti minut aivan uudelle polulle.
Käsitellessäni traumaani terapiassa tajusin, että ennen onnettomuutta Juho Milonoffissa oli 99 prosenttia työminää ja vain prosentti Juhoa. Se oli kauhea havainto. Onneksi en ehtinyt kadota itseltäni ihan kokonaan.
Nyt opettelen elämään nykyhetkessä myös näyttämön ulkopuolella. Tietoisuustaitoja harjoittelemalla olen löytänyt elämääni armollisuutta ja rakkautta. Olen myös vallannut takaisin entistä Juhoa, sitä on jo yli puolet. Mutta ei ole olemassa mitään valmista minää, minuus kehittyy jatkuvasti.”
Juttu on lyhennelmä Miia Siistosen kirjoittamasta artikkelista, joka on julkaistu Anna-lehdessä 4/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous