Hanna pakeni pikkujouluhäirikköä äkkiä mieleen tulleella tavalla – seurasi elinikäinen rakkaustarina
Metsässä aina viihtynyt Hanna Luoma, 57, löysi puutaloudesta unelmiensa opiskelupaikan - ja metsästä löytyi myös mies.
Jyväskylän metsät ovat Hanna Luomalle tärkeitä. Asuinpaikkakin valittiin sen mukaan, että hiihtoladut ovat lähellä.
Metsässä aina viihtynyt Hanna Luoma, 57, löysi puutaloudesta unelmiensa opiskelupaikan - ja metsästä löytyi myös mies.
”Partio määritti lapsuuttani ja nuoruuttani. Olin 15 vuotta partiossa, jossa sain vastuuta sitä mukaa, kun ikää tuli. Yläkoululaisena liityin luontokerhoon. Jokaisena viikonloppuna oli jotain touhua. Hiihdimme, retkeilimme, pyörimme Etelä-Pohjanmaan metsissä ja soilla. Jos joku teininä ärsytti minua, painuin metsään, ja sen jälkeen tuntui taas paremmalta.
Lukion jälkeen minulla oli vain yksi johtoajatus: pois Seinäjoelta. Interrailin jälkeen lähdin au pairiksi Manchesteriin ja seuraavaksi talveksi Tukholmaan siivoojaksi. Sen jälkeen aloin pohtia, että jos haluan tehdä muutakin, pitäisi minun miettiä opiskelujani.
Koska minua kiinnostivat metsä ja kaupallinen ala, löysin Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta metsä- ja puutalouden kaupan koulutusohjelman. Pyrin opiskelemaan, mutta jäin sisäänpääsyrajasta puoli pistettä.
1980-luvun alkupuolella yliopiston metsäopiskeluihin sai lisäpisteitä armeijasta tai vuodesta metsäalan töitä. Armeijaan eivät naiset silloin vielä päässeet, eikä metsäalan töihin ollut helppo päästä naisena. Onneksi armeijan lisäpisteet poistuivat juuri ennen kuin hain opiskelemaan. Luin koko seuraavan kevään pääsykoekirjoja ja osasin ne lopulta ulkoa. Olin 20 hyväksytyn joukossa ja pääsin opiskelemaan. ”
”Lattianrajassa oli pienenpieni penkki, jossa luki klapistit”
”Metsäala oli unelmieni ala. Opiskelijat olivat samanhenkisiä kuin partiolaiset ja luontokerholaiset. He eivät valittaneet turhasta.
Opintojen ensimmäinen kesä vietettiin Hyytiälän metsätutkimusasemalla, jossa opiskeltiin peruskurssit. Ryynäsimme metsässä, poljimme polkupyörällä metsäkohteeseen, mittasimme, arvioimme ja keskiviikkoisin pidimme juhlat.
Hyytiälässä oli iso kertalämmitteinen sauna, jonka lauteet kohosivat korkealle. Ihan lattiarajassa oli pienenpieni penkki, jossa luki klapistit. Se oli lämpöisellä huumorilla tehty huomio kaupallisen puolen opiskelijoiden asemasta, sillä meitä kutsuttiin klapisteiksi.
Hyytiälässä tutustuin myös tulevaan mieheeni. Hän oli metsäteknologian kurssilla assistenttina. Vitsailen aina, että Teppo opetti minua kaatamaan puita ja kaatoi jotain muuta siinä samalla, vaikka oikeasti romanssi alkoi vasta seuraavana talvena. Halusin päästä pikkujouluissa jostain häiriköstä eroon, joten hain assistenttia tanssimaan. Se taitaa olla ainut kerta, kun mieheni on tanssinut can-cania.
Olemme olleet yhdessä jo 33 vuotta. Teppo on rauhallinen, ja hänellä on pitkä pinna. Hän ei hätkähdä mistään, mikä tekee meistä aika erilaisia.”
”Kotonani arvostettiin koulutusta yli kaiken”
”Kasvoin kahdeksanlapsisen perheen nuorimmaisena Seinäjoella. Vanhempani olivat aika iäkkäitä, 1920-luvulla syntyneitä. Kun perheemme oli näin iso, kotityöt alkoivat tosi aikaisin. Tiskivuoroni alkoivat 9-vuotiaana, vuorot koskivat myös perheen poikia. Isäni oli yrittäjä ja äitini kotiäiti.
Isäni oli alun perin kotoisin Ilmajoelta, ja hän olisi halunnut opiskella eläinlääkäriksi. Hänen isänsä kuoltua isäni joutui ottamaan maatilasta vastuun jo teini-ikäisenä. Äitini taas oli perheensä ainoa tytär, joten hänkään ei voinut lähteä opiskelemaan. Periaatteessa molempien vanhempieni ainoaksi koulutukseksi jäi kansakoulu.
Kotonani arvostettiin koulutusta yli kaiken. Isoille sisaruksilleni maksettiin kaikille oppikoulu, minun aikanani oli jo maksuton peruskoulu. Kahdeksasta lapsesta kuudella on ylioppilastutkinto, kaikilla vähintään opistotason koulutus.
Isäni kuoli yllättäen, kun olin 25. Hän ei ehtinyt nähdä valmistumistani, mutta onneksi olin siinä vaiheessa jo yliopisto-opiskelija. Isä oli ylpeä, kun pääsin yliopistoon opiskelemaan.”
”En ikinä epäillyt, etteikö opiskeluvalintani ollut oikea”
”Opiskeluaikoina haaveilin, että saan kansainvälisen uran ja myyn sellua salkku heiluen, mutta valmistuin vuonna 1994, jolloin oli aika huono tilanne. En ikinä epäillyt, etteikö opiskeluvalintani ollut oikea, mutta se oli haastavaa aikaa hakea töitä. Eräässäkin työhaastattelussa haastattelija lopetti muistiinpanojen tekemisen, kun hän kuuli, että olin naimisissa. Jos taas hain työpaikkoja Helsingin ulkopuolelta, minulta kysyttiin enemmän sitä, mitä mieheni tekee kuin mitä itse teen.
Tyttäreni opiskelee nykyään samaa alaa, ja toivon, että hänellä on helpompaa, eikä häneltä kysytä enää puolisosta tai lastensaannista.
Lopulta pääsin graduni ansiosta viestintätoimistoon töihin ja myöhemmin Uudenmaan maaseutukeskukseen, nykyiseen ProAgriaan. Elämä on sattumia täynnä: silloinen esimieheni kysyi, että jos minua kiinnostaa, voisimme hakea erilaisiin hankkeisiin rahaa. Tein Uudellamaalla muun muassa polttopuun markkinatutkimuksen, jonka ansiosta pääsin Työtehoseuraan projektitöihin ja myöhemmin tiedottajaksi. Klapisti päätyi siis klapikaupan kautta töihin.”
”Klapien teko sopii luonteelleni”
”Nykyään asumme perheen kanssa Jyväskylässä ja minä johdan puualan yhdistystä ja päätoimitan sen lehteä. Yhdistyksemme edustaa kaikkea sitä puunkäyttöä, missä puuta ei keitetä eikä polteta, joten siinä mielessä olen päässyt klapeista eroon.
Sen sijaan meillä on jonkin verran omaa metsää, jossa retkeilemme ja teemme metsänhoitotöitä. Osaan käyttää raivaussahaa, mutta viime aikoina se on jäänyt vähemmälle.
Teen polttopuita pienellä kirveellä ja sahaan myös käsin. Olen tosi hyvä tekemään polttopuupinoja. Klapien teko sopii luonteelleni, siinä mieli lepää.”
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 46/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous