Sauli Koskista surettaa, ettei isä ehtinyt nähdä häntä eräoppaana
Sauli Koskinen on surrut Luonnon helmassa suurinta menetystään, isän kuolemaa.
Sauli Koskinen toteutti pitkäaikaisen eräunelmansa.
Sauli Koskinen on surrut Luonnon helmassa suurinta menetystään, isän kuolemaa.
Katos, yhden tikun taktiikalla, Sauli Koskinen myhäilee. Tuli alkaa määrätietoisesti nuoleskella tuohta ja kohta puukeko roihuaa. Toki nuotion sytyttäminen onnistuisi Saulilta vaikka tuluksilla. Onhan hän vasta valmistunut eräopas.
Milloinkaan ei makkara maistu niin herkulliselle kuin nuotiossa käristettynä. Laitetaanpa siis pari lenkinpätkää ritilälle tirisemään. Saulin eväs on toki vegenakki. Kolmisen vuotta sitten hän kokeili lihatonta ruokavaliota eikä enää palannut entiseen.
Itseään pinttyneenä kaupunkilaisena pitänyt Sauli alkoi taannoin tuntea outoa vetoa luontoon. Hän teki ensin päiväretkiä metsään, sitten pidempiä erämaavaelluksia. Miten rentouttavaa olikaan istua kallion laelle, sulkea silmät ja kuunnella tuulen huminaa. Puolitoista vuotta sitten Sauli toteutti pitkään muhineen haaveen. Hän haki ja pääsi Hyriaan opiskelemaan luontoalan ammattitutkintoa. Koulun myötä metsästä on tullut niin tavallinen ja turvallinen paikka, ettei siellä pelota oikeastaan koskaan. Paitsi kerran.
Opiskelijat harjoittelivat yösuunnistusta Hossan erämaassa, ja Sauli etsi rastia sysipimeässä otsalampun valossa. Äkkiä hän erotti ympärillään kiiluvia silmäpareja. Susia!
– Ehdin ajatella, että jaha, se oli Sauli Koskisen elämä sitten tässä. Kunnes paljastui, että olin osunut porotokkaan.
Se Saulia surettaa, että retkeilyä rakastanut isä ei ehtinyt nähdä poikaansa erämiehenä.
Läheiset olivat läsnä, kun isä veti viimeisen henkäyksensä
Keväällä 2018 isälle tuli muistikatkoja ja puheet muuttuivat välillä oudoiksi. Syyksi paljastui aivokasvain. Tauti eteni nopeasti: ensin vietiin ajokortti, sitten tarvittiin rollaattoria ja kohta pyörätuolia. Sauli odotti sairaalan käytävällä, kun isälle annettiin sädehoitoa. Eräänä päivänä lähipiiri, kaikki neljä sisarusta ja isän avovaimo, kokoontui sairaalaan kuulemaan lohduttoman uutisen. Potilas ei paranisi.
Läheiset olivat läsnä, kun isä veti viimeisen henkäyksensä. Pari tuntia he istuivat vielä vainajan ympärillä ja nostivat punaviinimaljan hänen kunniakseen. Sitten ruumisauto haki isän.
Lyhennelmä on Miia Siistosen kirjoittamasta jutusta, joka on julkaistu Anna-lehdessä 41/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous