Toimittaja Kaisa Beltran istuu tuolilla. 
Kaisa Beltran toivoo Kadonneet tytöt -kirjansa lisäävän tietoisuutta seksikaupan uhreista. Kirjan kuvat otti Johanna Erjonsalo.
Ihmiset

Kaisa Beltran teki vapaaehtoistyötä suositussa lomakohteessa ihmiskaupan uhrien parissa: ”Moni tietää päätyvänsä seksityöhön, mutta työn todellisuutta ei kukaan tajua”

Toimittaja Kaisa Beltran, 40, teki vapaaehtoistyötä Aurinkorannikon ihmiskaupan uhrien ja prostituoitujen parissa. Hän kohtasi naisia, joista suurin osa halusi muutosta, mutta ei tiennyt, kuinka irrottautua kierteestä. Kaisan tehtäväksi jäi jakaa kondomeja, keksejä – ja toivoa.
Teksti: Tiina Suomalainen  Kuvat: Heli Hirvelä, Johanna Erjonsalo/Atena ja Kaisa Beltranin kotialbumi

Stringeihin, rintaliiveihin ja korkokenkiin pukeutunut nuori nainen istuu muovituolilla teollisuusalueella Málagassa. Hän odottaa illan ensimmäistä asiakasta.

Kivenheiton päässä paikallisjuna kuljettaa turisteja Fuengirolaan ja Benalmádenaan. Ollaan Espanjan Aurinkorannikolla, suomalaistenkin suosikkilomakohteessa.

Suuri osa prostituoiduista – työskentelevät he sitten kaduilla, bordelleissa tai klubeilla – ei tee työtä omasta vapaasta tahdostaan. Järjestöjen ja poliisin arvioi­den mukaan 80–90 prosenttia Espanjan prostituoiduista on entisiä tai nykyisiä ihmiskaupan uhreja. Siksi muovituolilla istuvan nuoren naisenkin on joka ilta pukeuduttava paljastavasti ja näytettävä halukkaalta.

Hiukan myöhemmin tuoli tienvarressa on tyhjä. Nainen on lähtenyt asiakkaan matkaan. Päivän ansiot liikkuvat sadan euron molemmin puolin. Rahoja nainen ei saa pitää itse, vaan ne menevät parittajalle.

Espanjassa rehottanut pakkoprostituutio pysäytti

Tähän todellisuuteen Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva toimittaja Kaisa Beltran uppoutui useiksi kuukausiksi vuosina 2019 ja 2020. Ajanjaksosta syntyi kirja Kadonneet tytöt, Aurinkorannikon seksikaupan uhrit ja haavoittuneet, joka julkaistiin huhtikuun alussa.

Aiheeseen perehtyessään Kaisa pestautui vapaaehtoiseksi työntekijäksi kahteen prostituoi­tuja ja ihmiskaupan uhreja auttavaan järjestöön. Hän halusi ymmärtää, mitä Espanjan kaduilla, bordelleissa ja seksiklubeilla tapahtuu, ja kertoa siitä muillekin.

Hän halusi myös auttaa tyttöjä ja naisia, joiden kohtalo kosketti häntä.

– Samaistun heihin, sillä olen itsekin aina ollut lähtijä ja uuden etsijä. Imatralla asuessani mietin usein, että tarinani olisi voinut olla aivan toinen, jos olisin syntynyt muutaman kilometrin päässä itärajan toisella puolella.

Kaisan kiinnostus Espanjaan kumpusi lapsuudesta. Hänen isänsä oli merimies, joka toi Latinalaisesta Amerikasta matkamuistoja ja musiikkia. Kaisa kuunteli kaseteilta cumbiaa ja flamencoa ja tapaili espanjan kielen sanoja.

Myöhemmin opinnot ja työprojektit veivät hänet pitkiksi ajoiksi Espanjaan. Hän oppi kielen ja kulttuurin ja ihastui erityisesti Andalusiaan.

Hänelle rakkaassa maassa tapahtui kuitenkin jotain sellaista, mitä hän ei voinut sivuuttaa olankohautuksella ja toteamalla, että ei kuulu minulle.

– Kaduilla avoimesti tapahtuva prostituutio ja maanteiden bordellit vilkkuvine valoineen yllättivät minut räikeydellään. Vähäpukeiset naiset tienvarressa, jossain maissipellon laidalla, herättivät huolta.

Luettuaan romanialaisen Amelia Tiganuksen tarinan Kaisa havahtui siihen, millainen miljoonabisnes ihmiskauppa ja pakkoprostituutio on. Alaikäisenä Espanjaan tuotua Tiganusta oli myyty viiden vuoden ajan neljälläkymmenellä eri seksiklubilla.

Kaisa Beltran: ”Luottamus prostituoituihin rakentui vähitellen”

Kaisa Beltran istuu talon sisärappusilla. 

Kaisa Beltran ystävystyi monien kohtaamiensa seksikaupan uhrien kanssa. Hän on naisiin edelleen yhteydessä ja auttaa heitä tarvittaessa.

Iltapäivisin ja iltaisin Kaisa veti ylleen ihmiskaupan uhreja ja prostituoituja auttavan Mujer Emancipada -kansalaisjärjestön sinisen liivin, hyppäsi autoon ja lähti työparinsa kanssa Málagan teollisuusalueen kaduille. He jakoivat naisille kondomeja, liukuvoiteita ja keksejä.

– Ehkäisyvälineet ovat välitön apu, mutta ne ovat myös keino tutustua naisiin. Kun kontakti on saatu, voimme kertoa heille järjestön tarjoamasta avusta.

Järjestö tekee naisille HIV- ja raskaustestejä ja ohjaa tarvit­taessa raskaudenkeskeytykseen. Järjestön lakimiehen apua tarvitaan muun muassa sakkojen hoitamiseen. Vaikka seksin myyminen ja ostaminen on Espanjassa laillista, prostituution harjoittaminen julkisella paikalla on monilla alueil­la rangaistavaa.

Kaisa lähti usein myös naisten mukaan poliisilaitokselle tai oikeustalolle tueksi ja tulkiksi.

– Luottamus prostituoituihin rakentuu vähitellen. Jotkut avautuvat, kertovat oikean nimensä ja ikänsä ja vuodattavat tarinansa. Toiset pitävät etäisyyttä.

Joskus viikonloppuöisin Kaisa teki Málagan Punaisen Ristin työntekijöiden kanssa etsivää työtä kaduilla, seksibaareissa ja bordelleissa.

Öisin ilmassa leijui väkivallan uhka, sillä monet asiakkaat olivat humalassa ja nuorisoryhmät kulkivat kiusaamassa prosti­tuoituja.

– Prostituoidut kokevat pahoinpitelyjä, raiskauksia, ei-toivottuja raskauksia ja abortteja. Silti monet pystyivät säilyttämään elämänilonsa. Varsinkin kohtaamani nuoret nigerialaiset naiset kujeilivat, hassuttelivat ja tanssivat.

Iloinen ulkokuori voi olla myös selviytymiskeino – naamio, jonka taakse naiset piiloutuvat lähtiessään kadulle.

– Näimme myös heidän pelkonsa, surunsa ja tuskansa.

Lue myös: Ihmiskaupan uhriksi 16-vuotiaana joutunut: ”On ihme, että olen ylipäätään hengissä”

”Jokainen kohtaamani nainen jätti minuun jäljen”

Takaapäin otettu kuva Aurinkorannikolla työskentelevästä prostituoidusta. 

Salakuljetusrinki toi 25-vuotiaan Vivianin Nigeriasta Libyan kautta Italiaan ja sieltä Espanjaan.

Patience, parittajansa kahdeskymmeneskolmas tyttö. Queen, joka joutui opettamaan jälkeensä tulleet nuoret naiset kadun tavoille. Lisa, joka oli valepoikaystävän uhri. Lovelyn, joka siirtyi uhrista auttajaksi. Daria, joka oli kadulla ensimmäistä kertaa. Jessica, joka pakeni laittomasta bordellista mustassa topissa ja minihameessa.

Jokainen Kaisan kohtaama nainen jätti häneen jäljen. Joitakin hän haastatteli enemmän ja kirjoitti luvan saatuaan heidän tarinansa kirjaansa. Joidenkin kanssa hän ystävystyi, ja hänestä tuli heidän luottohenkilönsä, jonka puoleen he kääntyvät edelleen.

– Saan Espanjasta puheluja ja Whatsapp-viestejä. Autan heitä tarvittaessa Suomesta käsin sen verran kuin voin.

Espanjassa työskentelevät prostituoidut ovat lähteneet ankeista olosuhteista kuka mistäkin – Nigeriasta, Latinalaisesta Amerikasta ja Romaniasta – etsimään parempaa elämää. Heitä on houkutellut tai huijannut matkaan poikaystävä, sukulainen tai naapurin rouva, jotka ovat puolestaan osa isompaa ihmiskaupparinkiä.

Tytöille ja naisille on kenties luvattu töitä kampaajana tai rahakasta työtä seuralaispalvelussa.

– Moni tietää päätyvänsä Euroopassa seksityöhön, mutta työn todellisuutta ei kukaan tajua etukäteen.

Saavuttuaan Espanjaan naisella on niskassaan valtava velka matkasta Eurooppaan. Latinalaisesta Amerikasta saapuneiden naisten velat ovat useita tuhansia, nigerialaisten jopa 50 000 euroa.

– Nigerialaisia on helppo huijata, sillä he ovat usein kouluttamattomia, jopa lukutaidottomia, eikä heillä ole tajua euroista.

Suurin osa naisista haluaa muutosta, mutta irti on vaikea päästä

”Miksi et vain pelasta ihmiskaupan uhreja? Miksi et sano heille, että olet rikoksen uhri, lähdetään poliisiasemalle tekemään rikosilmoitus?” Näin kysyi Kaisalta moni hänen ystävänsä ja tuttavansa.

– Jos asiat olisivat niin yksinkertaisia, kadut ja bordellit olisivat tyhjiä. Ihmiskaupan ja parituksen uhrit eivät useinkaan tiedosta olevansa uhreja. Hyväksikäyttäjien valta on myös henkistä. Esimerkiksi moni nigerialainen prostituoitu pelkää, että jos hän jättää velkansa madamelle maksamatta, hänen perheelleen tapahtuu jotain kamalaa.

Ihmiskaupan uhrien ja prostituoitujen parissa työskentelevät järjestöt haluavat näyttää naisille, että heillä on mahdollisuus päästä kiinni toisenlaiseen elämään. Esimerkiksi Mujer Emancipada tarjoaa naisille kieli- ja työelämäkursseja.

– Suurin osa haluaa muutosta, mutta kierteestä on vaikea päästä irti. Jos olet ihmiskaupan uhri, maksat ensin velan parittajallesi. Sen jälkeen jäät asumaan hänen luokseen ja työskentelemään kadulle, koska sinulla ei ole henkilöllisyyspapereita, rahaa, töitä eikä asuntoa.

Kaisa tunsi huolta ja pelkoa naisten puolesta. Oman turvallisuutensa puolesta hän ei pelännyt, vaikka häntä luultiin usein prostituoiduksi ja häneltä kysyttiin hintaa.

Yhden kerran huoli hiipi hänen mieleensä. Hän oli sopinut, että menee tutustumaan seksiklubiin. Oppaaksi oli lupautunut mies, joka myi klubeille alkoholia ja kävi niissä myös asiak­kaana.

– Kun nousin auton kyytiin, mukana olikin yllättäen myös toinen mies. Silloin mielessä käväisi, kuinkahan viisasta on lähteä kahden tuntemattoman miehen kanssa seksiklubille kaupungin ulkopuolelle. Ilta sujui kuitenkin turvallisesti.

Usein Kaisa tunsi myös voimattomuutta. Kuten silloin, kun hän kohtasi kadulla itkuiselta ja epätoivoiselta näyttävän romanialaisen nuoren naisen. Farkkuihin ja huppariin pukeutunut tyttö katseli arasti mustan otsatukkansa alta ja kertoi olevansa kadulla ensimmäistä kertaa.

Tai silloin, kun hän törmäsi nuoreen paraguaylaiseen naiseen eräässä asunnossa, jossa harjoitettiin laitonta seksikauppaa. Nainen istui sohvalla farkuissa ja neuleessa, ja hänen meikittömillä kasvoillaan näkyi pelko ja ahdistus.

– Heistä aisti, että tässä on nyt jotain pahasti vialla, mutta mitään ei voi tehdä. Voimme vain kertoa, että meiltä saa apua, ojentaa järjestön käyntikortin ja kehottaa olemaan yhteydessä.

Järjestöt myös raportoivat poliisille kaikista tilanteista, joissa herää epäilys ihmiskaupasta.

Rankkojen kohtaamisten jälkeen Kaisa kävi usein ylikierroksilla ja tavalliseen arkeen laskeutuminen oli vaikeaa. Arki tuntui laimealta ja merkityksettömältä. Juoksulenkki rannalla auttoi nollaamaan päätä. Tehokasta tuuletusta oli myös nyt 6-vuo­tiaan Tria­na-tyttären seura.

Lue myös: Ihmiskaupassa ainoa motiivi on raha – Migrin ylijohtaja Jari Kähkönen: ”Koronan vuoksi uhrit ovat entistäkin haavoittuvammassa asemassa”

Kaisa Beltran: ”Ihmiskaupan uhrit ovat uskomattoman vahvoja”

Kaisa Beltran sekä Mujer Emancipadan työntekijät Brigit Sedeño Porta ja Agatha Micheal Ikuni järjestön parakkitoimistossa. 

Kaisa Beltran sekä Mujer Emancipadan työntekijät Brigit Sedeño Porta ja Agatha Micheal Ikuni järjestön parakkitoimistossa.

Tuoreen kirjansa Kaisa toivoo lisäävän tietoisuutta seksikaupan uhreista.

– Ei minulla ole yhtä vastausta siihen, miten ihmiskauppa purettaisiin. Jos maksullisen seksin kysyntä ei olisi niin suurta, ehkä tarjonnaksi riittäisivät ne naiset, jotka myyvät seksiä omasta vapaasta tahdostaan.

Patriarkaalisen kulttuurin ote Espanjassa on edelleen vahva, ja miesten keskuudessa seksin ostaminen laajasti hyväksyttyä. Espanja on myös Euroopan portti, jonka läpi kulkee monenlaista väkeä. Olosuhteet ovat otolliset seksikaupalle.

– Pitäisi päästä puuttumaan rakenteisiin myös niissä köyhissä maissa, joista lähdetään paremman elämän toivossa liikkeelle. Tyttöjen koulutukseen satsaaminen lähtömaissa on avain moneen asiaan.

Päivittäin Espanjan poliisi pääsee jonkin ihmiskaupparingin jäljille ja naisia vapautetaan. Naisten vapauttaminen on kuitenkin hidas prosessi, joka voi viedä useita vuosia.

Kokemukset saivat Kaisan pohtimaan sitä, mitä hän itse haluaa elämällään tehdä. Viime kesänä hän irtisanoutui työstään uutistoimittajana. Häntä kiinnostaa pureutua lisää aiheisiin, jotka vaativat tulla kerrotuiksi.

– Myös järjestötyön parissa jatkaminen kiinnostaa minua.

Yksi asia on varma: kun Kaisa seuraavan kerran palaa Espanjaan, hän pukee päälleen sinisen liivin ja menee kadulle jakamaan kondomeja ja liukuvoiteita.

– Minun silmissäni ihmiskaupan uhrit eivät ole uhreja vaan uskomattoman vahvoja naisia, jotka ovat kokeneet asioita, joista en itse selviytyisi.

Jutussa esiintyvien prostituoitujen ja ihmiskaupan uhrien nimet on muutettu.

X