Saijalla ei ollut 40-vuotiaana kumppania, uraa eikä lapsia – mutta suorastaan ihmeellisen huikea elämänpolku

Saija Jäntti, 44, on löytänyt kodin monesta paikasta maailmalla. Hän on ollut aina valmis lähtemään, kun sydän alkaa palaa.

Halusin lapsena kiivetä mahdollisimman korkeal­le puuhun. Minulle ei riittänyt puoliväliin jääminen, vaan halusin ylittää itseni. Lähteminen on ollut minulle helppoa. Jos sydämessäni alkaa liekehtiä, olen valmis jättämään kaiken taakseni.

Minussa heräsi seikkailijatar lukion jälkeen. Kotikylä Konnevedellä alkoi tuntua pieneltä, joten lähdin au pairiksi Amerikkaan. Vuoden kuluttua palasin Suomeen ja aloitin opinnot Voionmaan opiston elokuvanäyttelijälinjalla. Olin innostunut näyttelemisestä nähtyäni Lassie-elokuvan kymmenvuotiaana ja päästyäni mukaan kylän näytelmäpiiriin. Kävin Pohjois-Karjalan opiston teatterilinjan ja pyrin teatterikorkeakouluihin, mutta ovet eivät auenneet. Kärsin pahasta jännityksestä enkä pääsykoetilanteissa muistanut aina repliikkejäni.

Päädyin opiskelemaan teatteri-ilmaisuohjaajaksi ja aloin työstää sitä, ettei minusta tulisi näyttelijää. Lapsuudenhaaveesta irti päästäminen teki kipeää. Onneksi innostuin ohjaamisesta valtavasti.

Myöhemmin jatkoin esiintymistä klovninenän turvin. Klovneria tuli elämääni kuin salama kirkkaalta taivaalta. Rakastuin lajiin, ja siitä tuli iso osa henkistä kas­vuani. Perustin ystävieni kanssa tutkivan klovnerian ryhmän, jonka kanssa olemme toteuttaneet klovniretriittejä.

Suhde päättyi, mutta miehen mukana elämään tulivat lääkekasvit

Minussa heräsi parikymppisenä kiinnostus itämaisia uskontoja ja filosofiaa kohtaan. Vuonna 2009 löysin tieni Helsinki Zen Centeriin. Ensimmäisen vuoden ajan en tehnyt muuta kuin meditoin ja luin. Tuntui kuin olisin palannut kotiin. Kiinnostukseni materiaan ja työuran luomiseen lopahti. Sain kuitenkin työtarjouksen pohjoisesta, ja siitä alkoi elämäni harrastajateatteriohjaajana. Kiersin maakunnissa ohjaamassa produktioita ja niiden välissä lähdin reppureissuille ympäri maailmaa.

Vuonna 2017 päätin lähteä Santiago de Compostelan pyhiinvaellukselle Espanjaan, sillä halusin kohdata kokemani merkityksettömyyden tunteen. Vaellus oli kaikkea muuta kuin mitä odotin, sillä tapasin miehen ja rakastuimme palavasti.

Kävelimme kuukauden ja Santiagoon päästyämme halusimme jatkaa vaellusta. Vaihdoimme maata Portugaliin ja puolentoista kuukauden aikana vaelsimme 1 200 kilometriä.

Suhde päättyi, mutta miehen mukana elämääni tulivat lääkekasvit. Minulla oli aluksi kielteinen kuva niistä, kunnes osallistuin lääkekasviseremoniaan Perussa. Vietimme kuukauden šamaanien luona viidakossa. Se muutti totaalisesti elämäni suunnan. Nyt minulla on takanani kymmeniä lääkekasviseremonioita. Ne ovat intensiivisiä ja voimallisia tapahtumia, joilla voi olla kauas­kantoiset vaikutukset.

Luostarin pihalla tapahtui ihmeellisiä asioita

Syksyllä 2019 olin retriitillä Espanjassa, kun näin aidan ja minulle tuli voimakas tunne, että minun pitää hypätä sen yli. Näin ison kultaisen buddha-patsaan. Tipahdin polvilleni ja tajusin itkeväni. Huomasin, että olin päätynyt zen-luostarin takapihalle. Olin 40-vuotias, eikä minulla ollut kumppania, uraa tai lapsia. Elämäni seisoi paikallaan, koin suurta epäonnistumisen ja tyhjyyden tunnetta. Kokemus luostarin pihalla sai sydämeni palamaan inspiraa­tiosta. Parin viikon kuluttua olin irtisanonut vuokra-asuntoni Helsingissä ja muuttanut luostariin.

Asuin siellä kaksi kuukautta. En voinut jäädä, sillä opettajan tapa opettaa oli nöyryyttävä ja alistava. Jatkoin hiljaiseloa Thaimaassa. Istuin temppeleissä, ja kun tulin ulos kuukauden hiljaiselta retriitiltä, oli maailma koronapandemian kourissa. Pääsin takaisin Espanjaan juuri ennen kuin maan rajat sulkeutuivat. Jäin jumiin Madridiin kolmeksi kuukaudeksi, kunnes sain suurlähetystön kautta lennot Suomeen. Viimeiset viikot olivat haastavia, ja ikävöin ihmiskontakteja.

Paluu yhteiskunnan rattaisiin oli haastava

Kuulin, että Karjaalle oltiin perustamassa Suomen ensimmäistä zen-buddhalaista temppeliä. Muutin välittömästi sinne. Jälleen kerran tunsin palanneeni kotiin. Asuin temppelissä vuoden ja neljä kuukautta. Lähtö oli vaikea päätös, mutta kehoni alkoi reagoida. Polveni ja lonkkani eivät kestäneet päivittäistä istumista, ja aloin kaivata ulkomaailmaan.

Paluu yhteiskunnan rattaisiin oli haastava, sillä olin päästänyt irti kaikesta. Yllättäen kuulin sydämessäni kutsun Portugaliin. Päädyin vapaaehtoiseksi tapahtumayhteisöön. Jonkin ajan kuluttua minua pyydettiin töihin osaksi talon tiimiä. Se oli tarpeellinen kokemus tiellä takaisin työelämään. Jokin aika sitten palasin Suomeen ja työskentelen hyvinvointikeskuksessa Tammisaaressa.

Lapsuudenperheessäni meitä oli kuusi tyttöä, eikä kotona tarvinnut koskaan olla yksin. Välillä hämmästelen sitä, etten itse ole äiti. Olin kuvitellut, että minulla olisi tässä vaiheessa perhe. Uskon kuitenkin, että kaikki on minulle hyväksi ja tarkoituksenmukaista. Olen aina ollut hyvä sopeutumaan yllättäviin käänteisiin. Silti huomaan sydämessäni kaipuun äitiyteen, ikään kuin jäisin paitsi jostain tärkeästä kokemuksesta naisena.

Olen saanut uskonnollisen kasvatuksen, jonka sivutuotteena tulivat häpeä ja syyllisyys naiseudesta ja seksuaalisuudesta. Koko ikäni olen pienentänyt itseäni ja kärsinyt kiltin tytön syndroomasta. On ollut pitkä tie, että seison tässä omilla jaloillani, vahvana itsenäisenä naisena, joka tunnistaa omat rajansa.

Toisinaan säikähdän biologista ikääni. Tunnen itseni nuoreksi ja energiseksi. Olen ollut onnekas, ettei minulla ole ollut sairauksia tai kipuja. Toisaalta uskon, että pysymme terveinä niin kauan kuin olemme valmiita kohtaamaan kipupisteitämme, eli uusiutumaan. Elämä on alituista muutosta, joten on hyvä oppia taito päästää irti, kun tilanne sitä vaatii. Koko elämähän on yhtä syntymistä ja kuolemista.

---

---

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Itsetuntemus

   Kriisipsykologi Soili Poijula on auttanut satoja trauman kokeneita – erityisesti kaksi nuorta jätti häneen jäljen

2. Ihmiset ja suhteet

   Se ei ollutkaan normaalia väsymystä – Mirja Alve tuntee syyllisyyttä lapsensa kuolemasta: ”Teinkö varmasti kaiken, mitä tehtävissä oli?”

3. Ihmiset

   Kätilö Åsa auttoi Josephinen maailmaan 22 vuotta sitten – kaksikko kohtasi uudelleen synnytyssalissa kollegoina