Miesten ihonhoito ei ole enää pelkkää palasaippuan suurkulutusta – näillä tuotteilla miehet hellivät nyt itseään
Miesten ihonhoito kiinnostaa sekä nuoria että varttuneempia miehiä. Selvitimme, millaisia tuotteita miehet tällä hetkellä erityisesti suosivat.
Miesten ihonhoito kiinnostaa sekä nuoria että varttuneempia miehiä. Selvitimme, millaisia tuotteita miehet tällä hetkellä erityisesti suosivat.
Ajatus siitä, että kosmetiikka ja kauneudenhoito olisivat vain naisten juttu, on täysin menneen talven lumia. Miesten ihonhoito on tänä päivänä alati kasvava trendi.
Ilmiön tunnistaa myös kauppaketju Sokoksen kauneuden hankintapäällikkö Jenni Hietaranta, jonka mukaan miesten ihonhoito ja kiinnostus kosmetiikkaa kohtaan näkyvät tällä hetkellä kaikissa tuoteryhmissä.
– Ihonhoitotuotteita, tuoksuja, parranhoitotuotteita sekä kosmetiikkaa käytetään yhä enemmän, Hietaranta luettelee.
Kosmetiikan käyttöä ei siis ole syytä arastella, eikä kireän tuntuisen ihon kanssa tarvitse kärvistellä.
– Moni mies hämmästyy ymmärtäessään, kuinka laajasti valikoimaa on tarjolla. Tuotteista ei tarvitse olla etukäteen tietoa – riittää, että rohkaistuu kysymään apua.
Lue myös: Tämä on hienoin uusi miehen nimi, joka pian lisätään kalenteriin! Nimi on tuttu Raamatusta
Miesten ihonhoito on satsaus omaan hyvinvointiin
Miesten ihonhoitoon ja kosmetiikkaan satsaaminen liittyy Hietarannan mukaan pitkään nousussa olleeseen trendiin kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin panostamisesta.
Jos ennen hyvinvointiin panostettiin pääasiassa urheilun ja ravitsemuksen saralla, nyt omasta hyvinvoinnista ja ulkonäöstä halutaan huolehtia kokonaisvaltaisemmin.
– Yhä useammalla hyvinvoinnista huolehtiminen kattaa tänä päivänä myös ihosta ja ulkonäöstä huolehtimisen, Hietaranta sanoo.
Toisaalta ilmiöllä on myös varjopuolensa, ja Hietarannan mukaan taustalla näkyy myös sosiaalisen median sekä ulkonäköpaineiden vaikutus.
– Sosiaalisesta mediasta on helppo poimia mielikuvia siitä, miltä meidän pitäisi näyttää. Paineet eivät kasaudu vain naisten harteille.
Persoonallisia tuoksuja ja ylellisiä saippuoita
Hietarannan mukaan miesten ihonhoito kuin myös muunlainen itsensä vaaliminen on tällä hetkellä monivivahteikasta. Miehet satsaavat tällä hetkellä ihon lisäksi muun muassa parranhoitoon, laadukkaisiin ja persoonallisiin tuoksuihin sekä ylellisiin suihkusaippuoihin.
– Vihdoin ymmärretään, että yksi palasaippua ei tehoa kaikkeen, Hietaranta naurahtaa.
Etenkin ihonhoidon suosio on näkynyt voimakkaasti viime vuosina – erilaiset puhdistustuotteet, voiteet ja varsinkin seerumit houkuttelevat nyt myös miehiä.
– Miesten ihonhoito kiinnostaa sekä nuoria että varttuneempia. Nuoret hoitavat epäpuhtauksia, varttuneemmat ostavat anti-age-tuotteita, Hietaranta luettelee.
Molempia kohderyhmiä kiinnostaa erityisesti ihon kosteuttaminen, ja tämä näkyy etenkin hyaluronihapon suosiossa.
– Hyaluronihappotuotteet ovat totisesti löytäneet tiensä miesten kosmetiikkapussukoihin.
Nuorten ja varttuneempien välillä erot näkyvät myös merkkien kohdalla. Nuorten miesten ihonhoito keskittyy luksuskosmetiikkaan. He ovat kiinnostuneet myös uutuuksista ja kokeilevat rohkeammin uutta, kun taas vanhemman ikäpolven edustajat ovat varsin merkkiuskollisia.
– Kun hyvä tuote löytyy, siinä myös pysytään, Hietaranta summaa.
Jos miehelle haluaa hankkia lahjan, mitä Hietaranta suosittelisi huomioimaan?
– Moni mies tuntuu suosivan kevyitä ja raikkaita tuotteita, jotka eivät tahmaa. Pesuaineissa monelle on tärkeää, että niistä jää raikas ja puhdas tunne. Luultavasti siksi monet miehille suunnatut tuotteet sisältävät mentholia, Hietaranta pohtii.
Myös huumori vetoaa moniin.
– Moni kaipaa tuotteen kylkeen hieman huumoria, raisuakin.
Sen sijaan sillä ei tunnu olevan väliä, onko tuote varta vasten suunnattu miehille.
– On tietysti ymmärrettävästi helpompi tarttua tuotesarjaan, jonka kokee olevan juuri omille tarpeilleen suunnattu. Etenkin nuoremman sukupolven kohdalla sukupuolineutraaleja tuotteita suositaan maskuliinisten vaihtoehtojen rinnalla.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous