
Onko kodissasi otettu eri aistit huomioon? Moniaistinen sisustaminen on olennaista tunnelman luomisessa, sanoo sisustusarkkitehti
Kodin tunnelma rakentuu siitä, miten koti puhuttelee eri aisteja. Siksi sisustamista kannattaisi pohtia myös aistien kannalta. Sisustusarkkitehti Maaretta Tukiainen antaa vinkit, miten koti sisustetaan moniaistisesti.
Moniaistinen koti näkyy, kuuluu, tuntuu, tuoksuu ja maistuu.
Kodin tunnelma rakentuu siitä, miten koti puhuttelee eri aisteja. Siksi sisustamista kannattaisi pohtia myös aistien kannalta. Sisustusarkkitehti Maaretta Tukiainen antaa vinkit, miten koti sisustetaan moniaistisesti.
Kotona vietetään yhä enemmän aikaa. Koronapandemian myötä asunnosta on tullut monelle myös työpaikka, ja moni on joutunut viettämään neljän seinän sisällä enemmän aikaa kuin ehkä haluaisikaan.
– Mitä haastavampi tilanne, sitä tärkeämpää on, että elämässä on jokin turvallinen paikka, joka on ja pysyy ja saa meidät voimaan paremmin – oma koti, toteaa muutosvalmentaja ja sisustusarkkitehti Maaretta Tukiainen.
Emme aina voi vaikuttaa siihen, millaisessa kodissa asumme. Mutta jo pienilläkin muutoksilla asuntoa voi muokata viihtyisämmäksi ja hyvinvointia tukevaksi. Uudistuksia miettiessä Maaretta kehottaa keskittymään muutamaan avainkysymykseen: Mitä tarvitsen voidakseni hyvin? Mikä on minulle tärkeää? Mitä arvoja haluan kotini ilmentävän? Mihin tarvitsen omaa tilaa?
Kodin tunnelma rakentuu Maaretan mukaan siitä, miten koti puhuttelee eri aisteja. Näin kotia sisustaessa voi huomioida kaikkia viittä aistia.
1. Näkö: Lempiväri trendivärin sijaan
Värit vaikuttavat voimakkaasti tunteisiimme. Sama väri voi aiheuttaa eri ihmisissä aivan erilaisen reaktion: yhdelle punainen on kaiken keskus, toiselle se merkitsee vaaraa. Unohda siis trendit ja tunnista ne värit, joiden kanssa voit ”elää sovussa” ja ne, joita on syytä välttää.
Värit vaikuttavat myös tilojen tunnemaailmaan. Harmonista kokonaisuutta rakentaessa värien määrä on syytä karsia muutamaan. Tyypillinen virhe on yhdistää liian räikeitä ja tasavahvoja värejä toisiinsa. Kontrastit tehostavat yksityiskohtia. Hyödynnä maalinvalmistajien valmiita väriyhdistelmämalleja, joiden avulla tumpelompikin onnistuu.
2. Tunto: Minkä viestin materiaalit välittävät?
Kodin sisustusta pohtiessa tuntoaisti unohtuu helposti. Mutta se, miltä koti meistä fyysisesti tuntuu, määrittää pitkälti sen, miten hyvä siellä on asua.
Moni mainitsee lempipaikakseen kotona sohvan tai lukunurkan. Upottavaan istuimeen kiteytyykin se, miltä koti fyysisesti tuntuu: on selkänojan pehmeys ja turvaa tuovat tyynyt. Se on kuin syli, johon voi käpertyä.
Tuntoaistiin liitetään usein lämpö ja liike: Viileisiin lakanoihin on helppo nukahtaa. Takkatulen ääressä rentoutuu. Keinutuolin liike rauhoittaa.
Kaikki pinnat tuntuvat joltakin. Puulattia voi tuntua lämpimältä, laminaatti kylmemmältä, betoni kovalta ja rosoiselta. Kodin materiaaleja valitessasi mieti, minkä viestin ne välittävät. Onko se sileä ja kliininen vai rosoinen ja kotoisa?
3. Maku: Sävellä ruokaa musiikin tahtiin!
Myös kodin makumaailmaa voi muotoilla. Laittakaa yhdessä erilaisia ruokia ja luokaa sitä kautta yhteisiä makumuistoja. Kokeilkaa rohkeasti myös etnisiä, uusia makuja. Voit myös laatia kirjojen avulla makumatkan tai valita elokuvista inspiroivia kokkauskohtauksia. Kokeile säveltää ruokaa musiikin tahtiin!
Kun makuhermot herkistyvät, syömisten ja juomisten vivahteiden määrä kasvaa. Samoin kuin hyvä viini myös laadukas ruoka on tarina, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Millainen on sinun yllätysreseptisi, jonka aiheuttama makuelämys ei unohdu?
4. Haju: Elävöitä kotia tuoksuilla
Jokaisessa kodissa on ominaistuoksu. Siihen vaikuttavat kodin ikä sekä se, milloin sitä on viimeksi remontoitu ja millaisista materiaaleista se koostuu. Pinttyneen lian, pölyiset nurkat ja viemäriputkien kunnon haistaa jo ovelta. Kodissa on myös toiminnasta aiheutuvia tuoksuja: korjataanko siellä polkupyörää vai leivotaanko piparkakkuja?
Tuoksun voima piilee siinä, millaisen tunteen se herättää. Silloinkin, kun kaikki muu aistitoiminta on heikentynyt, ihminen saattaa tunnistaa tutun tuoksun, joka yhdistyy vaikkapa rakkaaseen muistoon lapsuudesta.
Tuoreet kukat ovat helpoin tapa elävöittää kotia tuoksuilla. Tarjolla on myös kymmeniä erilaisia huonetuoksuja, joita saa kynttilöinä, hajustepusseina, nesteinä ja suitsukkeina. Myös ruoka, yrtit ja mausteet levittävät omaa aromiaan.
Lue myös: Näin saat leikkokukat säilymään hyvänä pitkään – floristin 8 vinkkiä
5. Kuulo: Rajaa kodin äänekästä tilaa
Kaipaatko intiimiyttä ja hiljaisuutta vai haluatko äänten kaikuvan ja raikaavan? Materiaaleilla ja kalusteilla on akustisia ominaisuuksia, jotka voivat vaimentaa tai vahvistaa ääniä.
Moni koti on meluisa. Hälinä kuuluu elämään, mutta kodin äänekästä aikaa voi rajata. Välillä telkkarin voi napsauttaa kiinni ja tietokonepeliä voi pelata kuulokkeet päässä. Asukkaat voivat sopia, missä huoneessa melutaan ja missä hiljennytään.
Kodille voi valita myös nimikkobiisin. Sen avulla kotiin palaamisen tunteen pystyy palauttamaan mieleen koska tahansa ja muistuttaa itseään siitä, mihin kuuluu.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous