Työ ja raha

Kuusi askelta eteenpäin uralla – poimi naisjohtajan vinkit

Teksti: Anna.fi

Miksi naisten on edelleen vaikeampi edetä urallaan kuin miesten? Istahda hetkeksi Niina Rajakosken mentoroitavaksi. Nämä kuusi estettä raivattuasi olet lähempänä unelmatyötäsi.

Kuusi askelta eteenpäin uralla – poimi naisjohtajan vinkit

Miehillä vain taivas on rajana, naiset törmäävät lasikattoon. Nyt on aika iskeä lasikatto säpäleiksi.

Viestintäyritys Ellun Kanat teki viime syksynä kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin, miksi naisten urat junnaavat paikoillaan. Poimimme vastauksista kuusi tyypillistä uraestettä ja pyysimme apua naisjohtajalta, joka toimii mentorina naisten työurien parantamiseen tähtäävässä Ellun Kanojen Dialogi-hankkeessa. Poimi eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen rakennuttajapäällikön Niina Rajakosken vinkit ja selätä esteet unelmaurasi tieltä.

Este 1: Naisilta puuttuvat rohkeus ja itseluottamus

”Rohkeuden puute näkyy siinä, että nainen ei välttämättä uskalla hakea avoimia paikkoja jos ei täytä jokaista ilmoituksessa vaadittua kriteeriä. Mies puolestaan saattaa ajatella, että okei, hallitsen noista kaksi ja loput opin kyllä työssäni.

Rohkaisen naisia ajattelemaan kuin mies: jos täytät pari vaatimusta, anna mennä. Vain kielitaito on yleensä asia, josta ei voi joustaa. Useimmat muut taidot oppii työtä tekemällä. Meillä naisilla tuppaa olemaan sellainen asenne, että haluaisimme hallita kaiken, emmekä uskalla antaa tilanteen viedä.

Tsemppaa itseäsi ajattelemalla, että eivät ne muutkaan hakijat hallitse kaikkea. Vaikka sinulla olisi vähän epävarma olo, mene haastatteluun sillä asenteella, että minä saan tämän paikan. Vähättelemällä itseäsi et saa mitään.

Naiset sortuvat toisinaan luulemaan, että he häviävät jotain jos eivät saa jotakin paikkaa. He ovat väärässä. Vaikka unelmapesti ei heti irtoaisikaan, hakuprosessiin pääseminen kasvattaa itseluottamusta. Siinä samalla näkee, mistä paikan saaminen jää kiinni. Sen jälkeen voit kehittää juuri niitä osa-alueita ja hakea seuraavaa paikkaa.

Jos jokin paikka kiinnostaa, älä jätä hakemusta lähettämättä. Kukaan ei tule sinua kotoasi hakemaan.

Ehkä HR-puolella voitaisiin myös miettiä, kannattaako työpaikkailmoitukseen laittaa aina niin valtavaa määrää kriteerejä.”

Lue myös: Millainen on täydellinen CV? Lue ammattilaisen vinkit!

Este 2: Uran ja yksityiselämän yhdistäminen on vaikeaa

”Nainen kantaa usein ison vastuun kotipuolesta. Edelleen moni ajattelee, että kun on itse lapset tehnyt, heidät on myös itse hoidettava ja siinä sivussa siivottava koti ja pidettävä yllä ystävyyssuhteet.

Laske rimaa: joka asiassa ei tarvitse olla täydellinen. Naisia vaivaa koko ajan syyllisyys siitä, että he laiminlyövät jotakin osa-aluetta elämässään. Turhaan. On aivan hyväksyttävää olla joillain alueilla tasoa seiska.

Kaikilla ei ole turvaverkkoja, mutta jos sinulla on, käytä niitä hyväksi. Jos taas sinulla on taloudellinen mahdollisuus kotiapuun, ei ole mikään häpeä ostaa siivouspalveluja tai lastenhoitoapua.

Välillä on tilanteita, jossa näihin kumpaankaan ei ole mahdollisuutta. Mieti silloin, mikä taso missäkin on hyväksyttävä. Jos yrität kaikessa pyrkiä kymppiin, palat hetkessä loppuun.

Jos sinulla on puoliso, keskustelkaa työnjaosta. Anna myös kumppanillesi mahdollisuus osallistua. Hän ei välttämättä ripusta pyykkiä samalla tavalla kuin sinä, mutta maailma ei kaadu, vaikka vaatteet olisivat rypyssä.”

Lue myös: Työssä jaksamisen perusta on omasta itsestä huolehtiminen

Kuusi askelta eteenpäin uralla – poimi naisjohtajan vinkit

Este 3: Naisilta puuttuvat verkostot

”Miesten hyvä veli -verkostot kalskahtavat negatiivisilta, mutta verkottumisessa ei ole mitään pahaa. Päinvastoin. Naisten pitäisi verkottua samalla tavalla kuin miesten.

Kun headhunterit soittavat kontakteilleen etsiäkseen sopivaa ihmistä avoinna olevaan tehtävään, jonkun näistä kontakteista pitäisi tuntea ja tietää sinut.

Mene siis rohkeasti erilaisiin oman alasi tilaisuuksiin, poikkitieteellisiin tapahtumiin, aamukahvitilaisuuksiin ja ota osaa koulutuksiin. Ole avarakatseinen, äläkä jumiudu pelkästään oman alasi tilaisuuksiin.

Jos et osaa tapahtumissa uiskennella sulavasti vieraiden ihmisten keskellä, pyydä vaikka työkaveriasi mukaan esittelemään sinut muille. Jos taas olet yksin, kysy rohkeasti tuntemattomilta, voitko istuutua kahvittelemaan heidän pöytäänsä. Kysele, mistä he ovat ja mitä tekevät. Ole kiinnostunut muista. Jos et uskalla sanoa mitään, kuuntele, mistä muut puhuvat. Voit myöhemmin sanoa jollekulle, että minua jäi kiinnostamaan tuo, mistä puhuit, voitaisiinko nähdä myöhemmin.

Verkottumista ei opi kuin harjoittelemalla ja totuttautumalla olemaan omalla epämukavuusalueella. Joka ilta ei tarvitse olla jossakin, mutta alkuun kannattaa olla hyvin aktiivinen. Sitten kun sinut tunnetaan, voit hellittää, mutta jätä verkot kuitenkin vesille. Halutessasi voit myös lähettää omaa ansioluetteloasi headhuntereille.

Tilaisuuksissa voit tutustua myös ihmisiin, jotka toimivat myöhemmin sparraajinasi tai mentoreinasi ja joilta saat apua oman urasi eri vaiheissa.

Eikä niitä miesten paljon puhuttuja hyvä veli -verkostojakaan kannata ylettömästi kadehtia; mies nimittäin tyypillisesti verkottuu vain oman alansa sisällä, kollegojensa kanssa. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan naiset ovat parempia pitkäkestoisten, eri aloille ulottuvien verkostojen luomisessa.”

Lue myösNäin menestyt työelämässä – 5 helppoa ohjetta verkostoitumiseen

Este 4: Mieskin suosii miestä

”Uskon, että tämä on vain luulo. Tai sitten tämän ilmiön takana on jotakin tiedostamatonta. Mielestäni aina täytyy valita paras ja sopivin, oli se sitten mies tai nainen. Naistakaan ei pidä valita vain sen takia, että yritykseen täytyy saada nainen.

Naisten raskaudet eivät saa olla este etenemiselle. Esimiehen pitäisi ymmärtää, että nainen on lapsen saatuaan vain vähän aikaa pois töistä ja palaa takaisin entistä organisointikykyisempänä ja entistä sitoutuneempana. Kaikki esimiehet eivät sitä tietenkään aina ymmärrä.

Uran kannalta koskaan ei ole hyvä hetki tehdä lapsia. Nainen kantaa helposti syyllisyyttä, oli tilanne mikä tahansa. Esimerkiksi työpaikan saatuaan hän saattaa ajatella että on työnantajalleen muka jotakin velkaa. Että eihän sieltä voi jäädä yhtäkkiä pois. Miehet puolestaan eivät tunne syyllisyyttä, vaikka jäisivätkin kuukausien hoitovapaalle.

Naisten kannattaisi muistaa, että äitiysloma on loppujen lopuksi todella lyhyt aika olla pois töistä. Toisaalta, jos aiot olla pois neljä vuotta, varaudu siihen, että asiat voivat muuttua paljonkin. Maailma muuttuu nykyään hurjaa vauhtia. Jos pelkäät paikkasi puolesta, ota asia puheeksi esimiehesi kanssa, äläkä vatvo sitä yksin mielessäsi.”

Lue myös: Näin toimit, jos työpaikallesi tulee YT-neuvottelut

Kuusi askelta eteenpäin uralla – poimi naisjohtajan vinkit

Este 5: Naisille ei ole sopivia urapolkuja

”Jos näytön paikkoja ei tarjota, pyydä niitä rohkeasti. Sano esimiehellesi, että ’heitä minut kylmään veteen ja katso, miten räpiköin’. Uskon myös, että kun saat luotua verkostoja omalla alallasi, myös näytön paikkoja tulee helpommin eteesi.

Kun tilanne sitten osuu kohdallesi, käytä se hyvin. Tee työtä intohimolla. Se ei tarkoita, että sinun tarvitsisi työskennellä viikossa neljäkymmentä tuntia intohimoisesti, mutta älä hutiloi – äläkä koskaan menetä yhteistyökumppaneidesi ja tukijoidesi luottamusta, sillä kun säilytät luottamuksen, sinut muistetaan.

Kannattaa myös muistaa, että eteneminen ei ole aina ylenemistä. Myös horisontaalinen eteneminen voi olla onnenpotku, joten uskalla tarttua myös sellaisiin mahdollisuuksiin. Välillä ura voi heittää vertikaaliselta tasolta alaspäin. Älä lannistu, sillä sekin voi olla hyvä asia: osaamisesi monipuolistuu. Ole avarakatseinen, äläkä vastaa aina tarjottuihin uusiin työtehtäviin, että tätä en ole ennen tehnyt. Maailma muuttuu, ja sinun on pysyttävä muutoksessa mukana.”

Lue myös: 10 asiaa, joita menestyjät eivät sano

Este 6: Miehisiksi mielletyt alat eivät kiinnosta

”Kun suurin osa työntekijöistä on miehiä, nainen voi saada osakseen vähättelyä: mitä tuo muka osaa.

Tämä on varmaan yksi syy siihen, että moni nainen vieroksuu miehisinä pidettyjä aloja. Tosin tilanne on muuttumassa, sillä ny-kyään miehisille aloille hakeutuu jo aiempaa enemmän naisia. Se on hienoa, sillä näillä aloilla on paljon mielenkiintoisia tehtäviä. Miesten kanssa työskentelyä ei kannata pelätä.

Miesten kanssa työskennellessä kannattaa muistaa, ettei anna miesten jyrätä, sillä sen ne taitavat. Kun olet mukana projekteissa, näytä niille, mitä osaat. Sen jälkeen kukaan ei enää vähättele sinua.

Mitä korkeammaksi asema kasvaa, sitä jämäkämpää luonnetta se vaatii. Kuuntele muita, mutta pidä oma mielipiteesi. Tee päätökset selkä suorana ja seiso niiden takana. Miehet saattavat pitää vahvaa naista aggressiivisena, sillä monella on tiedostamattomia mielikuvia siitä, että naisen tulisi olla pehmeä. Opettele sietämään sitä, että kaikkia ei voi miellyttää. Se on meille naisille joskus vaikeaa, mutta työ opettaa siinäkin.

Miesten kanssa työskennellessä kuulo saattaa heiketä, nahka parkkiintua ja jutut roisiintua, mutta täällä pärjää mainiosti.”

Lue myös: Millainen on hyvä työkaveri?

Lue lisää:

Miten menestyä työelämässä? Näin onnistut uudessa työpaikassa
Itsensä brändääminen työelämässä – Tärkeintä on olla aito
Miltä tuntuu olla esimies? Esimiesten kokemuksia alaisista

Teksti: Elisa Hurtig
Kuvat: Colourbox

Anna 35/2015

X