Työ ja raha

Tubettaja Maria Kangaskortet ja kirurgi Sikri Tukiainen eivät mielellään kerro ammattiaan vieraassa seurassa – miksi näin?

Suomalaiset arvostavat eniten kirurgia, vähiten tubettajaa. Kirurgi Sikri Tukiainen ja tubettaja Maria Kangaskortet kokevat kumpikin tekevänsä merkityksellistä työtä. ”En halua tulla nostetuksi jalustalle”, Sikri sanoo.
5.5.2019 Teksti: Maria Tojkander Kuvat: Niclas Mäkelä

Kaikella ihmiset rahaa tekevätkin!

– Tunnustan, että olen joskus ajatellut niin ammattitubettajista, Sikri Tukiainen sanoo.

Siis ihmisistä, jotka tekevät Youtubeen videoita ja elättävät itsensä sillä.

– Olin nähnyt hurjapäisiä hölmöilyvideoita. Ammattini takia katson niitä sillä silmällä, että minkä takia jonkun pitää ehdoin tahdoin koettaa murtaa itseltään mahdollisimman monta luuta.

Sikri on kirurgi – ortopedi ja traumatologi – joka työkseen hoitaa luuston ja muiden tukikudosten vammoja ja sairauksia. Toimiessaan esimerkiksi Suomen alppi- ja freestylemaajoukkueen ja ennen sitä lumilautamaajoukkueen lääkärinä hän on hoitanut aika paljon murtuneita luita.

Suomalaiset arvostavat Sikrin työtä. Kun Suomen Kuvalehti selvitti seitsemättä kertaa viime keväänä, kuinka paljon mitäkin ammattia arvostetaan, eniten arvostetuksi paljastui – taas – kirurgi.

Vähiten arvostetaan tubettajaa. Miksi joitakin ammatteja arvostetaan enemmän kuin toisia? Sitä Sikri nyt pohtii yhdessä Maria Kangaskortetin kanssa, joka istuu häntä vastapäätä neuvotteluhuoneen pöydän ääressä keväisenä tiistaiaamuna.

Maria on tubettaja.

Tubettaja: ”Törmään usein vääriin ennakkokäsityksiin”

Keittiön allas pursuaa tiskejä. Makuuhuoneessa petivaatteet ovat ryntyssä pitkin lattiaa. Sitten lastenhuoneeseen. Lattia on lelujen peitossa.

Ruutuun ilmestyvät Marian kasvot. ”Täällä on niin törkyistä tällä hetkellä!” ne sanovat.

– Ihanaa arjen realismia! kommentoi Sikri Marian videota, joka käsittelee siivoamista lapsiperheessä.

– Ihanaa arjen realismia! kommentoi Sikri Marian videota, joka käsittelee siivoamista lapsiperheessä.

Katsomme videota neuvotteluhuoneen seinän isolta ruudulta. Videon nimi on Lapsiperheen koti ennen ja jälkeen siivouksen. Se tulee Youtube-kanavalta, jonka nimi on The Realm of Maria ja joka käsittelee Marian ja hänen puolisonsa Tommin, lastensa Islan ja Tomaksen sekä perheen kissan Käpyn elämää. Kun kamera tarkentaa televisioon, joka on täynnä klähmäisiä sormen- ja kämmenenjälkiä, Sikri purskahtaa nauruun.

– Ai tällaisiakin tehdään! Ihanaa arjen realismia! Tätä voisin itsekin kuvitella seuraavani, hän sanoo.

Maria hymyilee ja pysäyttää videon hetkeksi.

– Törmään usein vääriin ennakkokäsityksiin, jotka koskevat tubettamista. Aika yleistä on esimerkiksi luulla, että Youtube on vain teinien paikka, vaikka siellä on sisältöä aikuisille vaikka kuinka paljon, hän sanoo.

Maria on 28-vuotias. Hän alkoi tubettaa kolme vuotta sitten, esikoisensa syntymän jälkeen.

– Meitä tubettajia on laaja kirjo, hän sanoo.

Kirurgi: ”En halua tulla nostetuksi jalustalle”

Kumpikaan ei mielellään kerro ammattiaan vieraassa seurassa.

– Jos kerron, ihmiset huokaisevat: Ai sä oot kirurgi! En halua tulla nostetuksi jalustalle, Sikri sanoo.

– Kirurgin ammattia vähän mystifioidaan. On kirurgin työstä kertovia saippuasarjojakin. Se tuntuu hassulta, kun itse olen kirurgi ja isänikin on kirurgi, olen elänyt kirurgian kanssa koko elämäni.

Maria kertoo yleensä olevansa media-alan yrittäjä.

Hän ymmärtää hyvin, miksi kirurgeja arvostetaan niin paljon.

– Vastuu on suuri. Ei ole kovin vakavaa, jos minä mokaan. Mutta kirurgin työssä ei olisi varaa yhteenkään mokaan, Maria sanoo.

Sikri nyökkää. Joskus moka silti sattuu kirurgillekin.

– Silloin asia täytyy vain pystyä henkisesti käsittelemään itsensä ja sen ihmisen kanssa, jota se on kohdannut, Sikri sanoo.

Kirurgin koulutus on pitkä: lääkäriksi kuusi vuotta ja kirurgiselle erikoisalalle kuusi vuotta lisää – ja kädentaitojen oppiminen jatkuu sen jälkeenkin.

Leikkaaminen sinänsä ei Sikrin mukaan ole niin vaikeaa kuin ajatellaan.

– Työssäni vaikeinta on osata arvioida, milloin kannattaa leikata ja milloin ei.

Tubettajaksi voi ryhtyä millä koulutuksella tahansa. Kuka tahansa ei kuitenkaan menesty. Marian kanavalla on 48 000 tilaajaa. Hänellä on oma manageri.

– Aloitin oikeaan aikaan. Silloin ei vielä ollut paljon muita perheellisten kanavia, Maria sanoo.

Voisiko Sikri kuvitella tubettavansa? Ajatus huvittaa Sikriä. – Mieheni nauraisi, jos sanoisin, että rupeanpa tässä editoimaan videota. Hermoni eivät kestä sitä, jos jokin laite ei heti toimi.

Voisiko Sikri kuvitella tubettavansa? Ajatus huvittaa Sikriä. – Mieheni nauraisi, jos sanoisin, että rupeanpa tässä editoimaan videota. Hermoni eivät kestä sitä, jos jokin laite ei heti toimi.

Tavoitteena merkityksellinen työ

Takaisin videoon, jolla nyt taapero tepastelee sotkuisessa keittiössä ja Maria kertoo arkensa hankaluuksista. Siitä, kun siivoamiseen ei vain kerta kaikkiaan ole aikaa eikä voimia. Siitäkin, kuinka hän tavallisesti jättää videoilla näyttämättä, kuinka sekaista kotona oikeasti on.

Tämä ei ole ainoa herkkä aihe, josta hän on videoillaan avautunut. Hän on puhunut endometrioosistaan, masennuksestaankin.

– Tubettaminen ei ole minulle vain työ. Kanava on myös videopäiväkirja, jolla käyn läpi tunteitani ja kokemuksiani, Maria kertoo.

Hän toivoo, että katsojat – joista useimmat ovat nuoria naisia – voimaantuvat hänen videoistaan.

– Minulle on tärkeää tehdä merkityksellistä työtä.

Se on tärkeää Sikrillekin.

– Minun apuni vaikuttaa ihmisen fyysiseen terveyteen, sinä taas voit auttaa katsojiasi nostamalla esiin vaikeitakin asioita, Sikri sanoo Marialle.

Maria on ollut leikattavana endometrioosin takia. Hänen mielestään parhaat kirurgit ovat niitä, jotka kohtaavat potilaan empaattisesti.

Sikri antaa potilailleen henkilökohtaisen kännykkänumeronsa. Hänelle saa ja tulee soittaa, jos leikkauksen jälkeen ilmaantuu ongelmia, oli sitten aamu tai ilta.

– Kirurgin työ on varmaan aika hektistä? Maria kysyy.

– Ajoittain!

Sikrillä on kahdenlaisia työpäiviä: vastaanottopäiviä ja leikkauspäiviä. Omia menoja uskaltaa sopia vastaanottopäivien illoiksi – joskin kiireellisiä leikkauksia voi tulla aina.

Juuri Sikrin kiireisen leikkausaikataulun takia me nyt tapaamme lääkärikeskus Mehiläisen Töölön-toimipisteessä.

Ja nyt Sikrin täytyy poistua hetkeksi, sillä aamun ensimmäinen leikkauspotilas on kuulemma saapunut osastolle. Sikri keskustelee hänen kanssaan ennen kuin potilas viedään saliin.

Professori: ”Kirkon ja politiikan arvostus on romahtanut”

Tubettajan ammatin alhainen arvostus ei välttämättä ole pysyvää. Arvostukset muuttuvat.

Suomen ensimmäinen ammattien arvostamista käsittelevä tutkimus on vuonna 1966 julkaistu Urho Rauhalan Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalinen kerrostuneisuus.

Siinä ammatit asetti järjestykseen arviomiespaneeli, joka koostui kunnanvaltuutetuista. Heidän näkemyksensä ei ehkä täysin heijasta silloista keskivertokansalaista eikä ole täysin vertailukelpoinen Suomen Kuvalehden viimevuotisen tutkimuksen kanssa. Saa siitä kuitenkin osviittaa, mikä on muuttunut. Sitä mieltä on Annan haastattelema Tampereen yliopiston sosiologian professori Harri Melin.

– Runsaat 50 vuotta sitten arvostettiin tuomareita, piispoja ja professoreja. Poliitikkojakin. Arvokkuus painoi, hän analysoi Rauhalan tutkimusta puhelimitse.

Nyt korkeimmilla sijoilla on lääkäreitä, opettajia ja hoitajia. Palomiehiä ja poliiseja.

– Siis ammatteja, jotka ovat elämän jatkumisen ja hyvän elämän kannalta tärkeitä.

Piispa oli vuonna 1966 sijalla 4. Nyt piispa on sijalla 222. Entäs kansanedustaja? Aiemmin sijalla 16, nyt sijalla 351.

– Kirkon ja politiikan arvostus on romahtanut, Melin sanoo.

Arvostus heijastelee sitä, kuinka paljon ihmiset luottavat niihin instituutioihin, joita ammatit edustavat. Politiikkaan ja kirkkoon ei luoteta niin kuin ennen. Niin Melin tuloksia tulkitsee.

Tubettaja on niin uusi ammatti, että se oli Suomen Kuvalehden selvityksessä mukana ensimmäistä kertaa.

– Tubettajan alhaista arvostusta selittää se, että ihmiset eivät edes tiedä, mitä tubettaja tekee. Sama pätee webmasteriin, joka sekin on vähiten arvostettujen ammattien joukossa.

Kahdeksan minuutin videon tekemiseen meni kaksi työpäivää

Myös Sikri ja Maria uskovat, että tubettamista arvostetaan niin vähän siksi, ettei tiedetä, mistä on kyse.

– Olihan tubettaminen ennen tätä minullekin vieras maailma, Sikri sanoo.

Hän on juuri palannut potilaan luota. Muu hoitohenkilökunta on jäänyt valmistelemaan potilasta leikkaukseen. Sikrillä on vielä hetki aikaa ennen kuin leikkaus alkaa.

– Tubettamista pidetään työnä, johon kuka tahansa pystyisi. Oikeasti työvaiheet ovat pitkälti samat kuin tv-tuotannossa, mutta toisin kuin siinä, minä teen kaiken yksin, Maria sanoo.

Ennen kuin kameraa on edes käynnistetty, Maria on myynyt idean yhteistyöstä yritykselle ja testannut tuotetta tai palvelua – mikäli tekeillä on kaupallinen yhteistyövideo. Hän tekee myös videoita, joilla ei myydä mitään.

– Ja kun teen sisältöyhteistyötä, on tärkeää, että se tulee katsojille selväksi, Maria sanoo.

Nyt katselemamme videon alussa ilmoitetaan sekä kirjoitettuna että Marian suulla, että video on tehty kaupallisessa yhteistyössä kotisiivouspalvelu-yrityksen kanssa.

– Läpinäkyvyys on kunnioitettavaa. Samoin kuin vaiva, jonka olet nähnyt, Sikri sanoo.

Videon suunnittelu, kuvaaminen, editoiminen, kansikuvan teko. Julkaisu, kommentteihin vastaaminen ja analyysiraportti katsojaluvuista.

Marialta meni kahdeksan minuutin pituisen videon tekemiseen kaksi työpäivää.

Mitä palkka kertoo ammatin arvostuksesta?

Nyt puhutaan palkasta. Se ainakin jossain määrin kertoo ammatin arvostuksesta. Niin Sikri ajattelee.

– Jos niin on, jotkut yhteistyöntarjoajat arvostavat minua paljon ja toiset vähän. Joskus minulle saatetaan tarjota yhteistyövideosta 50 euron arvoista tuotetta palkkioksi! Silloin kyllä tuntuu, että arvostus työtäni kohtaan ei ole kovin korkea, Maria sanoo.

Marian tulot kertyvät monesta lähteestä: sisältöyhteistöistä, puhujakeikoista ja hänen muihin kuin omiin kanaviinsa tekemistään videoista.

Marian tulot kertyvät monesta lähteestä: sisältöyhteistöistä, puhujakeikoista ja hänen muihin kuin omiin kanaviinsa tekemistään videoista.

Maria, paljonko arvelet Sikrin tienaavan kuukaudessa?

Marian arvio on 15 000 euroa.

– Kuntatyönantajalla palkkani ei yltäisi lähellekään, vaikka laskettaisiin mukaan ikälisät ja päivystykset, sanoo 43-vuotias Sikri.

Hän on nykyään yksityinen ammatinharjoittaja ja työskentelee Mehiläisen lääkärinä oman yrityksensä kautta.

– Yksityisellä korvaukset ovat jonkin verran suurempia – tosin maksan lomat ja koulutukset omasta pussistani.

Hän ei osaa sanoa, paljonko täsmälleen tienaa, mutta:

– Maksan itselleni palkkaa 5 000–7 000 euroa kuukaudessa.

Mariakin on yrittäjä.

– Laskutan kuussa noin 8 000 euroa, bruttona, hän sanoo.

Marian tulot kertyvät monesta lähteestä, pian myös hänen leikki-ikäisille kirjoittamastaan puuhakirjasta Ruutuvapaata, joka julkaistaan tässä kuussa.

Hän ei saa kertoa, paljonko kotisiivouspalveluyritys videoyhteistyöstä maksoi.

Lue myös: Näin työsi arvostus näkyy palkassa – katso tästä, mitä ammattikone paljastaa 290 eri ammatista

”Tuskin Youtube on suosittu enää 10 vuoden päästä”

Sikri pitää työstään niin paljon, että jäänee siitä eläkkeelle. On hänellä unelmakin. Hän teki taannoin puolisoineen Brasiliassa vapaaehtoistyötä slummeissa ja kaduilla elävien tyttöjen ja naisten hyväksi. Siellä hän ei ollut kirurgi vaan rinnallakulkija.

– Toivon, että voisin yhdistää kirurgin hommat ja vapaaehtoistyön siellä. Lääkärinoikeuksien saaminen Brasiliaan ei kuitenkaan ole ihan helppoa.

Maria ei usko, että tubettaa loppuikäänsä. Hän opiskelee Muotoiluinstituutissa Lahdessa sisustusarkkitehdiksi, mutta se on vain varasuunnitelma.

– Haluan jatkaa media-alalla, mutta tuskin Youtube on suosittu enää 10 vuoden päästä. Silloin tilalla on jotain muuta.

Juttu on julkaistu Annassa 15/2019.

Lue myös

Suosittelemme