
Kalahampurilaiset
Kalahampurilaisiin on käytetty kuhaa. Raikas piparjuurikastike ja mummon kurkut viimeistelevät herkun.
Herkulliset hampurilaiset maistuvat kesällä ja onnistuvat helposti myös ulkona grillaten.
Ainekset
Kalahampurilaiset:
- 300 g kuha- tai ahvenfileitä
- 4 briossisämpylää
- 1 tl suolaa
- 1 rkl öljyä
- 1 rkl sitruunamehua
Kastike
- 1/2 dl majoneesia
- 1/2 dl ranskankermaa tai kermaviiliä
- 2 tl wasabia tai
- 1 rkl piparjuuritahnaa
Lisäksi:
- mummon kurkkusuikaleita
- tomaattiviipaleita
- babypinaattia
Mummon kurkkusuikaleet (6 annosta)
- 1 iso kasvihuonekurkku tai
- 3 avomaan kurkkua
- 1 nippu tilliä
- 1/2 tl suolaa
- 1 rkl sokeria
- 2 rkl väkiviinaetikkaa
Valmistusohje
1. Nypi ruodot tarkasti pois kalafileistä. Leikkaa kuhafilee noin kolmen sentin levyisiksi viipaleiksi. Puolita ahvenfileet tarvittaessa. Ripottele kalapaloille suolaa ja anna maustua jonkin aikaa. Sekoita kastike ja tee kurkut (ohje jäljempänä).
2. Paista kalapalat öljyssä nopeasti joko paistinpannulla tai grillin paistolevyllä. Mausta kala sitruunamehulla. Lämmitä sämpylät halkaistuina.
3. Pane pohjalle babypinaattia, lisää päälle kalapalat, kastike ja kurkut.
Mummon kurkkusuikaleet
Puolita kurkku pitkittäin. Leikkaa puolikkaista juustohöylällä pitkiä suikaleita syvälle lautaselle. Silppua tilli ja lisää kurkkusuikaleiden päälle. Liuota suola ja sokeri etikkaan. Kaada liemi kurkkujen päälle. Pane lautasen päälle toinen lautanen ja hölskyttele ainekset sekaisin. Anna maustua hetki viileässä.
Lisää hyviä hampurilaisia:
Kotiliesi.fi: Luksushampurilainen
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous