Kiinalainen horoskooppi

Kiinalainen horoskooppi 2015: Käärme

Teksti:
Anna.fi

Vuohen vuosi 2015 on Käärmeelle osittain haastava, mutta hän saattaa nauttia onnesta ystävyyssuhteiden, terveyden ja rahan alueilla.

Kiinalainen horoskooppi 2015: Käärme

Viettelevä Käärme huomataan heti, kun hän astuu huoneeseen. Häntä pidetään lumoavana persoonana, jolla on kyky ajatella moniulotteisesti. Merkin länsimainen vertailukohta on Härkä.

Yleiskatsaus

Kiinalaisen horoskoopin ennusteen mukaan Käärmeellä on edessään tapahtumarikas vuosi. Käärme ja Vuohi eivät ole Kiinalaisessa horoskoopissa yhteensopivat merkit, joten sinun täytyy tänä vuonna ponnistella menestyksesi eteen kärsivällisesti ja tavallista enemmän. On myös tärkeää, että kontrolloit temperamenttiasi. Tänä vuonna elämä on usein stressaavaa, mutta onneksi olet varustettu ”en koskaan luovuta” -asenteella. Se kantaa sinut kevyesti näidenkin haasteiden yli.

Vaikka vuodessa on omat haasteensa, peli ei ole täysin menetetty. Kunhan et anna periksi ja menet koko vuoden ajan määrätietoisesti eteenpäin, saat nauttia hyvästä onnesta, terveydestä ja menestyksestä raha-asioissa.

Olet sosiaalisesti aktiivinen ja tapaat usein vanhoja ystäviäsi. Samalla sosiaaliset ympyräsi laajenevat: elämääsi tulee monia vaikutusvaltaisia ihmisiä. Vuohen vuonna 2015 Käärme onnistuukin saavuttamaan tavoitteensa parhaiten vahvan sosiaalisen verkostonsa avulla. Yksin oleminen sitä vastoin saa ongelmat näyttämään entistä suuremmilta. Kanssakäyminen kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa avaa sinulle uudenlaisia työnäkymiä, jotka eivät toteutuisi ilman näitä suhteita.

Vaikka olet varsin älykäs, sinulla on tänä vuonna taipumus paeta ongelmilasi. Käytä sen sijaan viisautesi, kokemuksesi ja ystäviesi apua selvittääksesi pulmat. Ystävyyssuhteet ovatkin tänä vuonna romanttisia suhteita korostuneemmin esillä.

Vuosi 2015 on sinulle kaiken kaikkiaan oppimisen aikaa, jolloin kohtaat ja selvität menneisyydestäsi kumpuavia ongelmia. Kasvatat tänä vuonna sisäistä vahvuuttasi ja tulet myöhemmin ammentamaan tästä ajasta paljon itsevarmuutta. Tänä vuonna sinulla on aikaa myös saattaa loppuun keskeneräiseksi jääneitä hankkeita. Niiden rinnalla sinun on nyt kannattavampaa rauhassa suunnitella tulevaisuuttasi kuin hypätä impulsiivisesti uusiin projekteihin.

Ihmissuhteet ja rakkaus

Sinkku-Käärmeillä on tänä vuonna monenlaisia mahdollisuuksia romanssiin. Tapaat sosiaalisten verkostojesi kautta monia kiinnostavia ihmisiä, mutta näistä kohtaamisista ei todennäköisesti synny vakavaa suhdetta – vuosi 2015 ei ole Käärmeelle kaikkein otollisin kestävän rakkauden osalta.

Jos olet valmiiksi parisuhteessa, sinun on suhteen kukoistamiseksi tärkeää antaa kumppanillesi tarpeeksi omaa tilaa. Vahva suhde kestää vuoden mukanaan tuomat haasteet, ja puolisosi seura tuo elämääsi paljon iloa. Ehkä parisuhteesi syvenee tänä vuonna perheen perustamisella.

Ystävien ja perheen seura lohduttaa Käärmettä vuoden tuomien haasteiden keskellä, mutta toisaalta jotkut väärinymmärrykset voivat mutkistaa asioita. Älä anna ongelmien paisua, vaan selvitä ne puhumalla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Myös työpaineet saattavat kiristää pinnaasi kotioloissa. Yritä pitää työasiat ja henkilökohtainen elämä erillään toisista.

Terveys

Ennusteen mukaan suurempia terveyshaasteita ei ole Käärmeelle vuonna 2015 luvassa. Koska vuosi 2015 kuitenkin on sinulle vastoinkäymisten aikaa, sinun on syytä olla tarkkana etenkin fyysisten vammojen varalta. Nyt on viisaampaa hakea elämääsi turvallisuutta ylenpalttisten seikkailujen sijaan.

Elämän ollessa kiireistä Käärmeellä on taipumus heittäytyä pahantuuliseksi. Työstressi saattaa ajoittain häiritä henkistä tasapainoasi, joten huolehdi itsestäsi lepäämällä ja rentoutumalla riittävästi. Nyt on otollinen aika keskittyä harrastuksiisi ja rakentaa niistä itsellesi säännöllinen virkistäytymiskeino.

Terveellinen ruokavalio auttaa tehokkaasti terveytesi ylläpitämisessä. Voit parantaa olotilaasi ja lisätä tasapainoasi myös erilaisten henkisten harjoitusten kautta.

Ura

Käärme on loistava työntekijä, sillä hän on viisas ja hänellä on vahva intuitio. Sinulla on erinomaiset ongelmanratkaisutaidot ja saat yksin työskennellessäsi aikaan poikkeuksellisen paljon.
Etenet asioissa yleensä omaan tahtiisi, mutta tänä vuonna vauhtiin on syytä kiinnittää huomiota: jotkut tilaisuudet saattavat mennä sinulta ohi, jos temposi on liian hidas. Kun olet tietoinen ympärilläsi tapahtuvista asioista, osaat tehdä oman elämäsi kannalta hyviä ratkaisuja.

Kunhan teet hyvän suunnitelman lähitulevaisuutesi varalle, sinulla on kaikki mahdollisuudet menestyä tänä vuonna. Valmiin käsikirjoituksen turvin sinulla on pienempi riski kompastua matkan varrella eteesi tuleviin kuoppiin.

Käärmeellä olisi joskus petrattavaa sosiaalisissa taidoissa, mutta tänä vuonna sinun kannattaa tutustua rohkeasti yhteistyökumppaneihin ja kollegoihisi. Kiinnitä myös huomiota taipumukseesi manipuloida työyhteisöäsi. Tämä voi jossain kohtaa kääntyä sinua vastaan ja haitata uralla etenemistä.

Raha

Yleensä Käärmeellä on raha-asioissa tasan kaksi vaihtoehtoa: hän on budjetin hallinnassa erinomaisen hyvä tai todella huono.

Vuonna 2015 taloudellinen turvallisuus on kuitenkin välttämätöntä siltä varalta, että jokin menee pahasti pieleen. Jos sinulla on ennestään jonkin verran säästöjä, sinulla ei ole syytä murehtia. Jos säästöjä ei ole, työhön kannattaa ryhtyä heti.

Lähteet: Mysticscripts.com ja Sunsigns.org Kuva: Colourbox.com

Katso muiden merkkien Kiinalaiset horoskoopit vuodelle 2015!

Lue myös:

Käärmeen luonnekuvaus Kiinalaisen horoskoopin lukeminen Kiinalainen horoskooppi − Elementit ja tuntihallitsija

X