Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi joulukuu 2021

Teksti: Astrologi Seppo Tanhua Kuvat: MVphotos

Onpa kyllä jo korkea aikakin saada tämä vuosi pakettiin. Toivottavasti olet selvinnyt vuodesta voimissasi ja järjissäsi. Edelliset kuukaudetkin olivat jo aika koetelevia, mutta koko vuotta värittänyt Saturnuksen ja Uranuksen neliö kiristyy vielä äärimmilleen heti joulun jälkeen. Koko kuukausi on toki aikaa, jossa vanhat rakenteet ja vaatimukset kohtaavat uudet ideat. Uranuksen tuomat uudet virikkeet eivät kuitenkaan läheskään aina ole rakentavia, vaan uusi on rakennettava korjaamalla vanhasta kaikki hyvä. Se on Saturnuksen muistutus: meidän on muistettava kaikki oppimamme, hyvä ja paha. Uranuksen ongelma on sen ”sähköinen” luonne: se vaatii aina vallankumousta ja inspiraattorina se on sotaisa ja tuhoisa, se vetoaa teknokraattisiin ja pakottaviin ajattelumalleihin.

Tälle neliölle voimme sanoa vuoden lopussa hyvästit, kuten myös tämän vuoden laadulle, joka on jakanut meitä hurjan vahvasti kahtia, monella tavalla. Kaikki omantunnon ihmiset toimivat omassa tilanteessaan ja omilla mahdollisuuksillaan nyt tämän kahtiajaon voittamiseksi, erilaisten mielipiteiden ja valintojen hyväksymisen puolesta. Tämä on hyvin pitkälle tämän vuoden opetus. Tämän kuukauden kuviot taivaalla pyrkivät myös siihen, että vaikeat ja ahdistavat tunteet on hyväksyttävä ja niiden kautta voimme ymmärtää paremmin sitä, miten tärkeää on seistä voimakkaasti oman totuutensa vartijana ja oman tahtonsa välittäjänä. Joulukuun 11. päivä Venus saapuu yhtymään Pluton kanssa Kauriissa ja pysähtyy niille sijoilleen, ennen kuin se alkaa peruutella.

Merkurius ja Jupiter ovat samaan aikaan samoissa asteissa Jousimiehessä ja Vesimiehessä. Nyt valtavan ahdistuksen kautta voimme tiedostaa, että oma kohtalomme on omissa käsissämme. Meidän on itse otettava vastuu omasta hyvinvoinnistamme ja tulevaisuudestamme. Tiedostaminen! Ymmärrys omien ihanteiden merkityksestä nousee nyt niin isoksi kysymykseksi, että sitä ei voi enää kiertää. Mars on menneinä kuukausina pariinkin kertaan neliöinyt Plutoa ja nyt Venus kohtaa sen yhtymässä, joka käytännössä kestää koko joulukuun lopun. Nyt on äärimmäisen tärkeää pyrkiä sisäiseen rauhaan, vaikka sitä häirittäisiin kuinka karmeilla tavoilla tahansa. Vain tämän rauhan kautta voi sanoa selkeästi ei ja kyllä, kaikella rakkaudella, omasta vakaasta tiedosta.

Oinas

Oman linjan pitäminen on välttämätöntä. Me teemme tahtomattammekin isoja valintoja ja meidän on pakko päättää sisäisen tunnelman kautta, mihin voimme vielä sitoutua. Ajatus kulkee oikein mainiosti ja oma päättäväisyys alkaa löytyä yhä paremmin, varsinkin kun kuun puolivälissä Mars siirtyy sinulle edullisesti Jousimieheen. 11. päivän tuoma energia täytyy ottaa ”järkevästi”, vaikka provosointi voi olla varsin rajua. Hyökkäykset kertovat hyökkääjistä itsestään.

Rakkaus

Toisten tunteista et voi olla vastuussa, etkä voi niihin myöskään vaikuttaa, määrätä niitä. Nyt suhderintamalla on kovin myrskyistä, koska ulkoiset olosuhteet tunkevat kaikkialle niin vaativina. Voit olla aika vakuuttunut siitä, että kuukausi tuo erinäisiä pettymyksiä ja epämieluisia yllätyksiä. Nyt on tärkeintä muistaa velvollisuudet itseään kohtaan. Et voi auttaa ketään, etkä ottaa vastuuta kenenkään muun valinnoista. Tee omat valintasi tietoisena siitä, että ne, jotka ovat seurassasi, ovat sen valinneet.

Härkä

Nyt tarkkana. Uranus on vaikuttanut merkissäsi vahvasti  koko tämän vuoden, Saturnuksen neliön vahvistamana. Nyt tämä aika on päättymässä ja sinun on katsottava elämääsi avoimin silmin. Vastaako sen ulkoinen muoto sitä, mitä on sisälläsi, toiveissasi, tahdossasi, ihanteissasi? Älä hukkaa itseäsi elämäsi monimutkaisuuteen. Koska ei sitä oikeastaan edes ole. Sinulle tärkeintä on uskollisuus itsellesi ja kaikelle tärkeälle, jota elämässäsi on. Tulevaisuus tulee ja yllättää aina. Niin se tekee nytkin.

Rakkaus

Mikä on silloin ongelma, kun ei ole ongelmaa, mutta silti tuntuu, että on? Kaikki sellainen, jonka on kuvitellut elämässään tärkeäksi, mutta joka ei sitä olekaan, saa tunteet aivan sekaisin. Ahdistus hiipii sisään, eikä sille tahdo keksiä selitystä. Yhtäkkiä sen tajuaa: joku asia elämässä vie enemmän voimaa kuin antaa sitä. Silloin alkaa huomata oman voimattomuutensa ja pelon asioiden muuttamisesta. Tämä johtuu siitä, että tajuaa samalla, että asiat on pakko muuttaa.

Kaksonen

Löydä oma voimasi, löydä oma tahtosi. Joulukuu jättää sinulle yllättävän paljon tilaa ja vapauksia. Tällaista aikaa ei kannata tuhlata häröilemällä tai laiskottelemalla. Eipä tarvitse kuitenkaan raataa, vaan mieluummin hiljentyä ja tyhjentää mieli. Silloin lähtevät parhaat ideat liikkeelle. Voi olla varsin hyvä pitää pientä liikuntaa ja liikettä kuitenkin yllä. Mars tulee vastapäätä merkkisi noususolmua ja silloin maata mullistavat ideat ja tahdonvahvistukset voivat saada siivet selkäänsä. Katso siis sisällesi.

Rakkaus

Kiertelyn ja kaartelun aika on ohi. Aika usein tilanteet pysyvät yllä omalla painollaan, emmekä aina ymmärrä kaikkien suhteiden todellisia taustoja. Itse ajattelen, että ihmissuhteita selittävät myös karmalliset tekijät, joista emme juuri koskaan ole tietoisia. Elämään alkaa löytyä parempi rytmi, kun ymmärtää, että kaikella on todellakin aikansa ja paikkansa. Joulukuu on aikaa, jolloin suhteiden todellinen laatu alkaa tulla esiin. Se on hyvin vapauttavaa.

Rapu

Intian uskonnossa on kolme merkittävää jumalaa: Brahma, Vishnu ja Shiva. Yksi luo, yksi ylläpitää ja yksi tuhoaa. Kaikkia näitä tarvitaan. Yleensä meillä on pahimmat vaikeudet hyväksyä omassa elämässämme tuho, Shiva. Kun sitä lakkaa pelkäämästä, alkaa Shivasta tulla ystävä, joka auttaa meitä irrottamaan meille turhiksi käyneistä taakoista. Tähän liittyy aina joskus suruakin, mutta sekin on välttämätön osa elämää. Kaikki muuttaa, anna muuttua. Tuska vain kasvaa, jos väistämätöntä yrittää väistää.

Rakkaus

Sinulla on paljon unohdettuja voimavaroja. Se turhautuminen, joka niiden hautaamisesta on seurannut, alkaa nousta pintaan. Nyt on vain löydettävä itseluottamus ja rohkeus, joita tarvitaan niiden elvyttämiseksi. Tässä tarvitaan myös tukea ympäristöstä. Tätä tukea ei tietenkään voi vaatia, mutta sitä voi pyytää. Aidossa ja hyvässä suhteessa tällaisen tuen tulisi olla sekä henkistä, tunteellista että aineellista. Tiedät, että sinulla on paljon annettavaa, jos vain joku auttaa vähän tämän paketin avaamisessa.

Leijona

Vaikka Mars marssiikin sukulaismerkkiisi Jousimieheen joulukuussa, ei kannata riehaantua. Nyt on keskityttävä sisäisen voiman kasvattamiseen ja kinkun sulatteluun. Tämä vuoden teema ”ajankäänteestä” on ollut varsin tiukka puristus sinulle. Näin ollen ei kannata ajatella ja suunnitella liian pitkälle, se vain uuvuttaa. Joulu on vahvojen oivallusten aikaa, kun Jupiter ja Aurinko yhdistävät suotuisasti voimansa. Jos iskee innostus, kannattaa tehdä ”varaus ensi vuodelle”.

Rakkaus

Henkinen Aurinko paistaa kirkkaimmin juuri nyt, vaikka sitä olisi vaikea kesän lapsen uskoa. Mitä tiukempi on maailmanvanteen puristus, sitä tärkeämpää on jonkin sortin rukous. Sinun on etäännytettävä itsesi kaikista provokaatioista: sellaisista, joita haluaisit tehdä itse, ja sellaisista, joilla sinua yritetään horjuttaa. Tee keskittyneesti, hartaasti, mitä teet. Valitse tekemisiisi ja ajatteluusi kaikkea jollain lailla merkittävää ja rakentavaa. Näin myös tunteet pysyvät paremmin balanssissa.

Neitsyt

Kun voimatekijät siirtyvät Jousimieheen asetelma vähän sähköistyy. Kannattaa keskittyä suureen kuvaan. Luota omaan visioosi siitä, millaista tulevaisuutta olet itse luomassa. Vastahankaan meistä kulkee nyt lähes jokainen, koska maailma on muuttunut niin epävarmaksi. Varmaa on kuitenkin aina se, että hyvä, oikea ja rehellinen kantavat pitkässä juoksussa parhaiten. Joulukuu on aika raskas, mutta helpotusta on luvassa.

Rakkaus

Sinulla on nyt sydämen voimaa, jota kaikki tarvitsevat ja kaipaavat. Tällaisella positiivisuudella ja myötätunnolla on vuoria siirtävä vaikutus, jos sitä käyttää oikein. Kun kaiken lisäksi katsot mieluummin tulevaa kuin mennyttä, saat innostamisellasi ja tuellasi paljon hyvää maaperää luotua. Nyt ei vielä edes tarvitse ajatella, miten asiat järjestetään käytännössä. Tärkeintä on huoltaa ihmissuhteet mahdollisimman voimakkaaseen ja voittoisaan tunnelmaan. Vuodenvaihde muuttaa tunnelmaa kummasti.

Vaaka

Alat ymmärtää, kuinka tärkeää sisäinen tila on ulkoisen toiminnan kannalta. Ilolla tekeminen ja luominen tuottavat parempia tuloksia. Vaikka joutuisi painimaan kuinka hankalien ja ahdistavien kysymysten ja haasteiden parissa, se on paras tehdä ”ilon kautta”. Tämä ei tarkoita, että pitäisi aina olla positiivinen tai edes oikeassa. Myötätuntoinen asenne auttaa omien tavoitteiden saavuttamisessa häkellyttävän paljon.

Rakkaus

Liian suuret odotukset saattavat nyt tuottaa ongelmia. Oma sydän on jotenkin hallittavissa, mutta toisten sydämet eivät niinkään. Kuviot voivat yllättää aika rankasti ja luottamus voi olla koetuksella. Emme voi olla suhteessa kenenkään kanssa ilman tietoisuutta siitä, että voimme pettyä ja tuottaa pettymyksiä. Emme tunne toisten sydäntä, emmekä heidän odotuksiaan meidän suhteemme. Venuksen ja Pluton pitkä neliö vuoden lopussa voi olla varsin koetteleva.

Skorpioni

Aika ajaa ja pakottaa meitä uudistumiseen. Meidän on löydettävä muutoksesta positiivinen mahdollisuus, joka siinä aina on kuitenkin mukana. Monesti nämä langat, jotka sitovat meitä muuttumattomuuteen, eivät ole ollenkaan tiedostettuja. Ja monesti nämä samat langat ovat epätosia. Ne ovat meidän mielemme kuvitelmia siitä, että tarvitsemme oman identiteettimme rakentamiseen jotakin, joka pitää meitä kiinni roolissa, johon emme enää sovi. On aika mennä eteenpäin, uusiutua.

Rakkaus

Kaikki ympärilläsi voivat paremmin, kun voit itsekin paremmin. Kaikesta voi löytää mielenkiintoisen ja positiivisen kulman, vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta. Kuulut nyt siihen ryhmään, jota ajan paine työntää kohti suurempaa aitoutta ja omaa laatuasi. Joulukuu on kotielämän ja tärkeiden ihmisten kanssa ideoinnin kulta-aikaa. Ota keskeinen rooli, jossa kuuntelet mahdollisimman avoimesti kaikkia mahdollisia näkökantoja. Voit koota tästä jotakin ihan uutta.

Jousimies

Mars on siirtymässä merkkiisi ja Aurinko on siellä jo valmiiksi. Tämä on aivan loistava yhdistelmä ratsastaa elämän taistelukentille hymy huulilla ja rennolla asenteella. Aurinko muistuttaa nyt siitä, että taistelu voitetaan aina toimimalla viisaasti, oikeudenmukaisesti ja sydänvoimilla. Silloin suurempikaan voimankäyttö ei ole ongelma. Jos tiedät toimivasi kokonaisuuden kannalta oikein, olet todellakin ”suojassa”. Luota omaan voimaasi ja sen oikeutukseen.

Rakkaus

Sinulla on koko eläinradan parhaita mahdollisuuksia rauhalliseen perustunnelmaan. Jos et sellaisessa ole, pyri siihen. Parhaiten siihen pääsee antamalla itselleen ja muille anteeksi. Kitkeryys ja katkeruus eivät ole vaihtoehtoja. Sinun kannattaa samalla tehdä selväksi omat rajasi. Sinulla, kuten kaikilla meillä, on oltava alue, joka on ihan omaasi. Jos sinusta tuntuu, että tällä alueella on tunkeilijoita, jotka eivät osaa käyttäytyä, muista, että saat heidät ystävällisesti ja selvästi karkottaa.

Kauris

Tämä on eräänlaista sotaa. Sota on monesti julmaa. Tämän sodan ei kuitenkaan tarvitse olla sitä. Meidän on pakko pitää maailmamme jotenkin kasassa, vaikka kaikki eivät sitä oikein ymmärräkään. Voit aloittaa lopettamalla itseesi kohdistuvan julmuuden. Jos joudut tekemään asioita, jotka satuttavat sinua, on aika sanoa selkeästi ei, nyt riittää. Tiedät, mikä on totuus, ja sillä on sellainen vekkuli ominaisuus, että se ei katoa mihinkään, vaan nousee, kunnes voittaa.

Rakkaus

Olet oppinut paljon. Nyt on tullut aika elää näiden oppien mukaan. Merkissäsi oleva huikea voimakuvio Venuksen ja Pluton kesken on ison valinnan paikka. Pluto on kaksiteräinen miekka: sen myötä itsessäsi kasvaa joko rakkaus tai viha, rohkeus tai pelko. Viisaus asuu meissä, sen ääni vain hukkuu helposti maailman ja mielemme typerään kälätykseen. Nyt on aika kasvaa omien mittojen yli ja se tarkoittaa aina rakkauden ymmärtämistä, sen kautta kasvamista. Olet voimakas, siis ole myös hyvä.

Vesimies

Älä hukkaa rohkeuttasi. Nyt rohkeutta on pysyä vahvana, huojumatta. Rohkeus on aina myös järjen käyttöä ja kohtuullisuutta. Uhkarohkeus ei ole oikea tie sen enempää kuin pelokkuus. Nyt täytyy pitää mukana myös kaikki tärkeä ja hyvä, mitä elämääsi olet saanut. Tulevaisuudesta kannattaa nyt piirtää niin innostava, mutta rauhallinen kuva, että se kestää ajan ja muutosten tuulet. Nyt ei ole aika ryntäillä suin päin, vaan kerätä rohkeus kyteväksi paloksi, valmiina liekkiin.

Rakkaus

Tuntuu, että Saturnus merkissäsi vaatii nyt erityishuomiota. Olet ollut tämän vuoden teemakuvion esityksen päänäyttelijöitä, joten toivottavasti olet löytänyt rooliisi omaa voimaa. Nyt on aika kuoriutua ja astua ihan uudelle näyttämölle. Kun tehdään tilejä Saturnukselle, ei auta minkäänlainen huijaaminen. Muista kuitenkin, että sinä itse et ole se näytelmän hahmo, jota esitit. Et ole syiden ja seurausten automaatti, vaan ihmeentekijä, ihminen.

Kalat

Riippumattomuus, avoimuus, rohkeus. Sinulla on paljon annettavaa, mutta ei helmiä sioille, eihän? Voit ihan itse valita, missä kuljet, kenelle annat aikaasi, apuasi ja huomiotasi. Kaikki eivät sitä ansaitse. Neptunus viipyy pitkään merkissäsi. Sekin on aika kaksijakoinen luonteeltaan. Se saattaa nimittäin hämätä sinua keskittymään liikaakin muiden tarpeisiin ja eksyt silloin omalta polultasi. Toisaalta sen tuoma herkkyys saa kuun alussa asiat sujumaan vallan mainiosti. Tunnustele.

Rakkaus

Tämä on todellista tunteellisen täyteyden aikaa! Näyttää siltä, että Pluto kääntyy vahvaksi sosiaaliseksi ihmissuhdevoimaksi. Tämä näyttää aika täydelliseltä joulukuviolta. Koeta pistää murheet maton alle ja vain nauttia hyvien ihmisten kanssa olemisesta ja siitä tuesta ja rakkaudesta, josta kaikki voivat parhaimmillaan nauttia. Niin kauan kuin laulut soivat ja kynttilät palavat, elää ihmisyys ja toivo. Toivottavasti jaksat kantaa valoa, koska se tehtävä taitaa olla annettu sinulle.

X