Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi kesäkuu 2021

Teksti: Astrologi Seppo Tanhua Kuvat: MVphotos

Saturnuksen ja Uranuksen puristin on todella tiukkaan väännetty kesäkuussa. Tämä vaikuttaa niin valtavissa mittakaavoissa, että sen ihan omakohtaisia vaikutuksia voi olla aika vaikea ymmärtää ja tavoittaa. Kaikki huomaavat kuitenkin sellaisen yleisen paineen tunteen. Kun mannerlaatat liikkuvat ja kosmoksen kelloa rukataan oikeaan aikaan, kaikki on muutoksessa. Tämän prosessin voimat kohdistuvat kaikkein selkeimmin kiinteisiin merkkeihin, joilla on asetettu positiivisuuden kantamisen vastuuta ja rakentavan asenteen välittämistä, paineesta huolimatta. Meidän on kaikkien kasvettava omien rajojemme yli, ellemme halua vajota yhä passiivisempaan rooliin, jossa saamme vain sen, mikä putoaa koneistoa käyttävien pöydiltä. Oman vastuun, vapauden ja luottamuksen voimia on kasvatettava rakkauden vesin.

Kuukauden alku on varsin räjähdysaltis. Kääntymässä oleva Merkurius ja Venus ovat yhtymässä Kaksosissa, vaikeassa kulmassa Plutoon Kauriissa ja Neptunukseen Kaloissa. Mars on samoissa asteissa Ravussa, vastapäätä Plutoa. Etenkin Kaksosilla on tosi tiukka neulansilmä kulkemisessaan, kun täytyy pitää pää kylmänä tiukoissakin paikoissa. Vesimerkit, erityisesti Rapu, pääsevät kokemaan joustavuuden voiman: uskon, että Neptunuksen joustavuus ja yllätyksellisyys on nyt parempi kaveri kuin Pluton suoraviivainen voimankäyttö. Runttaaminen tuskin onnistuu nyt kovinkaan hyvin. Kun siihen oman luovan voiman Marsiin ottaa mukaan sitä joustavuutta ja avoimuutta puolikuu tuo mukanaan rohkeimmille, etenkin Leijonille, Jupiterin mukanaan tuomat munkkikahvit.

Toisaalta tällaiset tiivistymiset tunne-elämän puolella avaavat aina mahdollisuuksia suurille muutoksille ja läpimurroille. Venus tekee kolmion Jupiterille 4. kesäkuuta. Tällainen aika antaa erityisesti vesimerkeille avoimen sydämen, jonne mahtuu myös uusia ihmisiä ja asioita. Mikä kaikki voikaan tulla rakkaaksi ja tärkeäksi ihan yhtäkkiä. Ravuilla näyttäisi olevan melkoinen kuukausi. Kuukausi vaikuttaa oikeastaan yhä sekavammalta, mitä enemmän sitä katselee. Merkurius peruuttaa koko kuukauden alun. Se kääntyy 23. päivä, jolloin Venus tekee tanssikuvion Neptunuksen ja Pluton kanssa. Tulkitsen tämän niin, että todeksi kuviteltu romahtaa tuossa kohdassa. Se taitaa monelle aiheuttaa harmaita hiuksia. Se on loistava opetus ja täysin välttämätön.

Oinas

Sinuun ei tällä hetkellä kohdistu, ainakaan astrologisesti tarkastellen, mitään suurempia vaatimuksia. Marsin ja Pluton kuvio lähinnä tuo energiaa ja dynamiikkaa, mikä saattaa tuntua vähän levottomuutta herättävältä. Hosumalla ei synny kuitenkaan mitään. Nyt sinun kannattaa keskittyä siihen, mitä muuttunut maailma saa sinut toivomaan omalta tulevaisuudeltasi. Mikään ei ole toivon valovoiman tavoittamattomissa. Kaikki asioita, jopa omaa terveydentilaasi voi muuttaa kärsivällisellä työllä.

Rakkaus

Jumittuneet ihmissuhteet ja jäätyneet konfliktit alkavat vaivata. Kaikki, mikä uhkaa sellaista tasapainoista peruselämää, on nyt vähän myrkyllistä. Vaikka sitä tietenkin kaipaisi jo kovasti jotakin vaihtelua, kannattaa edelleen keskittyä olennaiseen. Elämän peruskuviot eivät muutu miksikään, jos käy Honolulussa tai baarissa. Samat ongelmat odottavat aina arjessa. Siksi arjesta on tehtävä miellyttävää ja elämää tukevaa. Tällainen aika kiinnittää väkisinkin huomion olennaisiin asioihin.

Härkä

Pysy voiman puolella. Katse pysyy pallossa parhaiten, kun tietää, miksi asioita tekee. Nyt ei ole oikein mitään muuta jäljellä kuin hyvä, kaunis ja tosi. Tällainen vastavoima ihmisyydelle pakottaa meidät löytämään ja tukeutumaan perimmäisiin motiiveihin. Valintojasi ohjatkoon kaikki se, minkä tiedät oikeaksi. Tämä on ainoa toimiva kompassi tässä tilanteessa. Uranus merkissäsi toimii tukenasi ja avaa käytäviä tulevaisuuteen tiukoissakin paikoissa. Bluffit eivät toimi, eikä mikään tarkoitus kuitenkaan pyhitä keinoja.

Rakkaus

Koko kuukausi näyttää ihmissuhteiden ja rakkauselämän alueilla varsin mainiolta. Oma tasapainosi ja voimasi on ollut kasvusuunnassa. Nyt kasvanut itseluottamus ja karisma saavat sinut loistamaan tavalla, joka houkuttaa muita ihmisiä lähellesi, kiinnostumaan sinusta. Olet harvinaisen hyvässä tasapainossa verrattuna yleiseen sekavuuteen ja saat helposti uusia ystäviä ja syveneviä suhteita. Kaikki vilpillisyys on ihan myrkkyä, mutta tunnistat sen nyt varsin hyvin itsessäsi ja toisissa.

Kaksonen

Kuukautesi näyttää aivan vuoristoradalta. Merkurius viettää koko kuukauden merkissäsi, ensin peruutellen 23. päivään asti ja sitten edeten. Räjähdysalttiita kuvioita riittää muutenkin, joten pienet kuolemat ovat enemmän kuin mahdollisia. Nyt on pakko siivota isolla totuuden miekalla. Joistakin kuormittavista menneisyyden taakoista on pakko päästää irti ja jättää rupinen reppu tienposkeen. Alkukuussa ei kannata odottaa mitään ihmeellisiä läpimurtoja. Tämä on puhdistumisen aikaa.

Rakkaus

Edellinen pätee ehkä vielä enemmän ihmissuhteisiin. Huonot sellaiset ovat nyt katkolla. Olet itse varsin jännitteisissä energioissa, joten saat toki olla tarkkana, ettei viikatteeseen mene myös vielä kypsymässä olevaa viljaa. Kaikki tämä tiivistyy sinulla tuohon 23. päivän seutuville. Merkurius alkaa edetä ja sinun on sen matkaan otettava mukaan vain kaikki sellaiset ihmiset, jotka rakentavat kanssasi hyvää tulevaisuutta. Kaikki väärinkäsitykset on nyt selvitettävä: puhtaalta pöydältä eteenpäin.

Rapu

Energiat ovat varsin sotaisia. Puolustautumiseen on oikeus ja se on myös velvollisuus. Tärkeintä sinulle on pitää rajat selvillä puolin ja toisin. Et saa missään nimessä käyttää Marsin ja Pluton oppositiota hyökkäyksiin, koska suora voima suuntautuu nyt helposti väärin. Tämä koskee kuukauden alkua. Ristiriitatilanteet alkavat tyhjentyä itsestään, jos ei lähde mihinkään draamaan mukaan. Mars siirtyy vahvistamaan Leijonaa kuun puolivälissä ja siirryt itse Venusenergiaan eli rakentavuuteen.

Rakkaus

Kun toimit rauhan lähtökohdasta, mutta näytät auktoriteettia mahdollisuutena, säilytät parhaiten oman tilasi. Rajat ovat rakkautta. Sinulla on menossa varsin vahva sisäinen muutos, jossa punnitset asioiden ja ihmissuhteiden merkityksiä. Olet syntymässä ihmisenä aika lailla uudeksi ja erilaiseksi. Kuukauden loppupuolelle asti tilannetta kannattaa tarkkailla ja punnita asioita sisäisellä vaa’alla. Kuun viimeinen viikko vaatii sinulta suurta selkeyttä ja tiedostamista, jotta oma tasapaino voi syntyä todellisena ja aitona.

Leijona

Toimi rauhanomaisesti ja katsele oikea tilaisuus: paras aika on ihan kuukauden puolivälissä. Silloin monilla muilla on hankala hetki, joten johtajuuttasi kaivataan ja se otetaan hyvin vastaan. Olet nyt sillanrakentajan ja sosiaalisen johtajan roolissa, koska Mars vahvistaa karismaasi. Se tekee rohkeutta vaativan kvinkunssin Jupiterille, joka on Kaloissa. Nyt täytyy sisältä löytyä voima, joka vastaa ulkoista loistoa. Ainoa tällainen voima on moraali: kun toimit oikein, saat ihmeitä aikaan. Tämä magia on varattu rohkeimmille.

Rakkaus

Paineet tuntuvat kyllä, mutta ei niitä kannata ottaa. Kaikkiin ihmissuhdekiemuroihin, väärinkäsityksiin, huijauksiin ja muuhun säätämiseen kannattaa pitää riittävä turvaetäisyys. Älä anna minkään häiritä sitä hyvää meininkiä, joka syntyy, kun oma itseluottamus alkaa nousta. Tämä voi tapahtua ulkoisista olosuhteista riippumatta, tärkeällä asennemuokkauksella. Muistele vaikka ihan oikeasti hyviä aikoja, onnistumisia, hyviä tekoja. Olet niin hyvä tyyppi, ettei maailma voi sinua lannistaa.

Neitsyt

Tämä kuukausi sopii yllättäen sinulle todella hyvin. Mutta vain siinä tapauksessa, että pysyt omassa laadussasi. Tarkkaile, ymmärrä, odota ja toimi. Olet oikeastaan tulevaisuuden konkreettisen rakentamisen ammattilainen. Tiedät, millaista on saada aikaan kestäviä muutoksia ja parannuksia, tiedät kuinka paljon ne vaativat työtä, kärsivällisyyttä ja varovaisuutta. Merkuriuksen tuottamat äkilliset suunnanmuutokset eivät saa haitata ison kuvan mukaista toimintaasi. Voimaa riittää.

Rakkaus

Venuksen liike kesäkuussa on kannaltasi erittäin mielenkiintoinen. Merkurius tuo viimeisen viikon alkaessa jonkin yllätyksen asioiden todellisesta tilasta. Silloin sinun on katsottava todellisuutta silmiin ja tehtävä välittömät johtopäätökset. Mikään ei saa sekoittaa päätäsi. Kunhan ymmärrät, mitä oma hyvinvointisi, turvallisuutesi ja tasapainosi vaatii. Asiat ovat korjattavissa vain äärimmäisen rehellisyyden avulla. Neptunuksen oppositio vaatii kirkasta näkemystä asioiden tilasta.

Vaaka

Olet varsinaisella näköalapaikalla. Kaikkiin elämäsi rakenteisiin on vähän pakko puuttua, mutta olet silti melko vapaa suorista paineista tai karmallisista välttämättömyyksistä. Tarvittavat muutokset täytyy harkita sekä itsesi, että Sinulle tärkeiden ihmisten kannalta. Tiedät, että joku aina kärsii suurista muutoksista, mutta niiden tekemättä jättäminen ei toimi, koska se vain jatkaa vääränsuuntaista kehitystä. Olet vastuussa ensi sijassa itsellesi ja tehtävillesi. Ja kaikki elämässäsi myötäilee tätä.

Rakkaus

Tämä kuukauden viimeisen viikon alkuun osuva ilmestys on kannaltasi aika onnekas. Ne tarkistuksia vaativat kohteet ja avoimet kysymykset selviävät nyt kannaltasi aika yllättävälläkin tavalla. Tämän voi pilata vain se, että valehtelet itsellesi tai annat itsellesi valehdella. Neptunus saattaa sekoittaa pakkaa yllättävillä tavoilla, mutta Pluto tuo ahdistavuuksienkin kautta kaivattua totuudellisempaa informaatiota. Tässä kirkas tietoisuus ja selkeä pää tuottaa parhaita tuloksia.

Skorpioni

Määrätietoinen asenne on tärkeintä. Sinulla on aikamoisen suursiivouksen tarve elämässä. Ei kannata kuitenkaan ensimmäisenä järjestää posliinielefantteja hyllylle hyvään järjestykseen. Ensin haetaan iso miekka tai liekinheitin. On se miekka parempi, koska se edustaa myös tiedostamisen voimaa. Sillähän kaikki alkaa. Ensin sinun täytyy luoda kokonaiskuva säilytettävistä ja poistettavista. Nyt elämää laitetaan ihan uuden ajan Feng Shuin mukaiseksi. Vähän varovaisuutta toimintaan kuun alussa.

Rakkaus

Aika armottoman rehellisyyden aikaa tämä kesäkuu tai sillä siitä voi selvitä kuiville. Rehellisyys ei ikinä tarkoita tahallista julmuutta tai loukkaamista. Mutta nyt selkeyden saavuttamiseksi rajoja on pidettävä aika tarkasti ja sinun tehtäväsi on huolehtia oman ilmaisusi laadusta ja siitä, ettet provosoidu toisten purkaessa traumojaan ja pahaa oloaan. Tällaiset vastuunkiertoyritykset ovat melkein kaiken valheellisuuden taustalla. Harvoin me toisillemme ihan pahuuttamme puhumme muunneltua totuutta.

Jousimies

Älä suotta huoli liikaa tulevasta, koska et sitä tunne, etkä voi sitä ennustaa. Tästä taitaa olla vähän opetuksiakin luvassa tässä kuussa, kun Merkurius seikkailee vähän mystisesti vastapäätä Kaksosissa. Eli yllättäviä käänteitä on luvassa. Sinulla on kuitenkin paljon, minkä päälle rakentaa ihan uusia kuvioita. Nyt kannattaakin tehdä sellainen arvokkaiden asioiden ja ihmisten inventaario. Näillähän sitä nyt sitten pelataan. Luovat voimasi kasvavat koko kuukauden ajan, joten vauhti alkaa kasvaa oikeansuuntaiseksi.

Rakkaus

Lopussa kiitos seisoo. Kuukausi näyttää aika sekavalta ja ahdistavaltakin, mutta loppukuussa, kun Venus siirtyy Leijonaan, on tilaisuus päästä hyvinkin pitkälle eteenpäin kiemuroiden selvittämisessä. Tässä täytyy tehdä ehkä niitä maailman rohkeimpia tekoja: anteeksiantoja. Venuksen liike sitä ennen Ravussa on omiaan aiheuttamaan sinulle harmaita hiuksia, koska totuudesta on niin vaikea ottaa selkoa. Se on ehkä koko ajan edessäsi, mutta se tulee näkyviin vain sillä, että on valmis ymmärtämään muitakin.

Kauris

”Joka miekkaan tarttuu…” Plutohan saa toki hengailla merkissäsi ihan ”rauhassa”. Vieläkin edessä on pitkä aika, kun näin on. Nyt kesäkuussa kuitenkin sekä Mars, että Venus aktivoivat tätä energiaa merkissäsi. Olet aika kireässä vireessä ja melkoisen altis räjähtelemään. Eipä siinäkään mitään, jos asian tiedostaa ja sitä pyrkii hallitsemaan. Kokiessasi lähes ylitsepääsemättömiä turhautumisen hetkiä: älä anna minkäänlaisen aggression tulla lävitsesi kohti muita tai itseäsi. Etsi tapoja purkaa turhautumista hallitusti.

Rakkaus

Sekavalta näyttää. Kaksosissa edestakaisin pyörivä Merkurius tuottaa harmaita hiuksia ja sitten kun ratkaisujen äärelle aletaan päästä, olet kireällä kuin viulunkieli. Tämä on tunteiden hallinnan kannalta varmaankin hyvin opettavaista aikaa. Toivotaan, että tämä teksti jäisi sen verran kallon pohjaa kutittelemaan, ettei mopo mene kovin syvälle pöpelikköön. Kaikki provosointi ja ilkeys saisi nyt kadota tietoisuudestasi kauas pois. Varsinkin valheellisuus ärsyttää aivan kympillä.

Vesimies

Sinulle kesäkuu on loistavaa rakentamisen aikaa. Hosumalla ei tule hyvää, mutta kun pidät päämäärän kirkkaana, väliaikaisista ongelmatilanteista selviää. Tunteet täytyy pitää kurissa ja paita puhtaana. Helposti ja kevyesti ei synny mitään kestävää, joten voit varautua kuluttavuuteen ja jonkinlaiseen väsymykseenkin. Varsinkin kun Merkurius ei tee asioita ihan helpoiksi. Kaikki ”vastoinkäymiset” ovat nyt kuitenkin todellakin sitaateissa. Kaikki uusiksi menevä pitääkin mennä uusiksi. Pää kylmänä viimeisen viikon alussa.

Rakkaus

Asiat loksahtavat johonkin vähän selkeämpään asentoon kuun lopussa. Muuten kuukausi näyttää aika sekavalta, mutta ehkä ihan hyvälläkin tavalla. Kyllä seikkailua ja elämää pitää oman maun mukaan olla. Tapahtumat voivat mennä siihen suuntaan, että ne saavat lumipalloefektin käyntiin ja yhtäkkiä ollaankin isojen kysymysten ja päätösten äärellä. Ihan rohkeimmat tekevät sitten totaalisia muutoksia, mutta rohkeus tässä tapauksessa voi olla myös uhkarohkeutta, joka ei ole kovin hyvä juttu.

Kalat

Sinulla on melko yllättävä rooli, mikä ei välttämättä ole mikään yllätys. Sinulla on nyt tarvittavaa tietoa ja osaamista, joka ei liity ollenkaan mihinkään selkeään tehtävään, vaan kokonaisuuden hahmottamiseen. Ymmärrät tilanteiden syntyjä syviä ja sinulla on tarjota myös ratkaisuja, joita kukaan muu ei näe. Tarvitset vain roppakaupalla itseluottamusta, tahdonvoimaa ja positiivista mieltä. Joillekin tämä on helpompaa, mutta tuskinpa näinä aikoina kenellekään ihan pala kakkua. Älä jätä kynttilääsi vakan alle.

Rakkaus

Kannat mukanasi herkkää Neptunus-energiaa, vaikka et sitä mitenkään huomaakaan. Toden ja valeen sotkuiset solmut aukeavat yllättävällä tavalla kesäkuun viimeisen viikon alussa. Kaikki voi olla todella toisin, kuin ajattelit. Olet itsekin aika sekavissa tunnelmissa, vaikka asiat ovatkin selkiytymässä. Tärkeintä on se, että totuus löydetään, eikä kenenkään tarvitse kärsiä kohtuuttomasti sen esiin kaivamisen yhteydessä. Et voi ihan kaikkea mitenkään tuoda esiin itsestäsi ja tunteistasi, vaikka haluaisitkin.

X