Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi syyskuu 2020

Teksti: Astrologi Seppo Tanhua Kuvat: MVphotos

Syyskuuta hallitsee odottava tunnelma. Uskon, että maailmanlaajuiset ongelmat ja epätasapaino vain tiivistyvät, ja hereillä olevat ja tutkivat ihmiset löytävät yhä oudompia ja huolestuttavampia merkkejä kehityskuluista. Mars lähtee peruuttamaan ja se ”pitää kertauskurssin” viime kuun aiheista. Jos vieläkin kuvittelit, että voit tehdä valintasi huolettomasti tai vähän sinne päin, huomaat olleesi väärässä. Jupiter pysähtyy ja kääntyy edistyvään liikkeeseen, mutta ei anna oikeastaan minkäänlaista tukea aloituksille. Kaikki ovat omillaan. Tätä voi pitää henkisenä kokeena, jossa oikeastaan mikään voima ei auta, vaan ratkaisujen täytyy olla täysin itsenäisiä. Tällainen pakottava ymmärryksen hetki on kuun puolivälissä, kun kääntyvä Jupiter on juuri neliössä Vaa’assa olevaan Merkuriukseen, kipeän oivalluksen hetki.

Peruuttamaan lähtevä Mars tiivistää tunnelmaa koko kuukauden ja yhtyy Saturnukseen kuukauden viimeisenä päivänä, jolloin Saturnus juuri samalla hetkellä alkaa edetä: maailmaa koettelevat hurjat energiat. Luovuuden voimien on pakko yhtyä rakenteelliseen, lainmukaiseen todellisuuteen. Saturnus lähtee viemään maailman muutosta oman ”ankaran opettajamaiseen tapaansa” ja kaikki puheet ja teot, jotka eivät noudata rehellisyyden ja rakentavuuden vaatimusta nostavat oman tuhonsa voimat liikkeelle. Kaikki valheellinen yrittää puolustaa itseään ja olemassaoloaan, mutta lopulta taistelukentällä tulee seisomaan vain totuus ja rakkaus. Nyt kuitenkin Mars ja Saturnus vapauttavat Shivan, intialaisen mytologian tuhon ja muutoksen voimat. Ensi kuussa Mars kohtaa uudestaan Pluton…

Tämä kuukausi tulee olemaan monelle paluu todellisuuteen. Maailma on muuttunut, vaikka emme halunneet tai osanneet sitä tunnistaa tai tunnustaa. Me voimme väheksyä helpostikin tällaisissa myllerryksissä rakkaudellisia voimia, mutta niillä on nytkin vahva vaikutus ja merkitys. Marsin ja Saturnuksen hurjaan neliöön osuu myös Venus Leijonasta. Se antaa kuukauden lopun tuhovoimiin oman vaikutuksensa ja tarjoaa meidän valinnaksemme rauhaa rakkautta. Vaikka tunnelmat olisivat kuinka painostavia ja vaikeita, me voimme aina valita myötätunnon ja rakkauden vaihtoehdon, kaaoksenkin keskellä. Se tuo selkeyttä. Sitä me todella tarvitsemme, jotta sydämiemme sumut väistyvät. Tässä kuussa illuusioita ylläpitää ja sydän purkaa Neptunuksen ja Auringon opposition myötä.

Oinas

Nyt on vapautta ja sen mukana tulevaa vastuuta valtava määrä. Aloin katsoa tarkemmin Marsin liikettä, ja se viipyykin Sinun merkissäsi ensi vuoden puolelle! Nyt se on peruuttavassa vaiheessa, joten sen energia palvelee parhaiten motiivien tarkistamista ja luovuuden liekin sytyttämistä myös karsimalla turhia ja rasittavia asioita elämästä. Viimeisen viikon alku syyskuussa on päätöksille otollista aikaa, kun Merkurius tulee vastapäätä Marsia.

Rakkaus

Enpä ihmettelisi, jos melkoinen alkuräjähdys tapahtuisi tunnemaailmassa loppukuussa, kun Mars, Venus ja Saturnus ovat samoissa asteissa. Saturnuksen asema ja kulma tuo hurjaa kohtalonomaisuutta kohtaamisiin ja saa niiden merkitykset nousemaan hurjiin lukemiin. Tunteet syntyvät aidoista sitoumuksista itseä ja toisia kohtaan ja Saturnus opettaa nyt Sinua tunnistamaan todelliset tarpeesi ja toiveesi. On uusien merkittävien suhteiden syntymisen ja merkityksettömiksi tyhjentyneiden suhteiden loppumisen aika.

Härkä

Kuukausi on varsin painostava. Nyt kannattaa tehdä siitä omilla valinnoilla vain mahdollisimman kevyt. Luota siihen, että nyt on tärkeää hidastaa, ottaa rauhallisesti, punnita ja harkita. Ehkä jopa todellakin vain odottaa, että asiat selkiintyvät. Suurin ongelma on nyt varmaan hillitä itseään, kun tunnelma on kuitenkin sellainen, että asioita pitäisi ratkoa nopeasti. Sinun kohdallasi kannattaa kyllä välttää hätiköintiä tai impulsiivisia päätöksiä, koska Sinun elämäsi on nyt Sinun kohtalosi sylissä kasvamassa.

Rakkaus

Varsin vahvat tunteet vievät välillä Sinua kuin ”litran mittaa”. Kuun puolivälissä on suuri tarve johonkin uuteen. Tätä tunnelmaa synnyttävät voimat ovat aika kaksijakoisia, joten päätökset, joita teet ihmissuhteissasi, saattavat olla todellisia ja tarpeellisia, mutta ne voivat myös rikkoa jotakin ehjää. Loppukuun tapahtumat taas näyttävät vääjäämättömän todellisilta. Tunteet kertovat omalla vastaansanomattomalla tavallaan, kuka ja mikä Sinua todella puhuttelee, mikä vetää, kiinnostaa, sytyttää.

Kaksonen

Nyt mennään parhaiten eteenpäin, kun keskitytään ihan vain arkisiin asioihin, hoidetaan niitä ja ratkaistaan ongelmia yksi kerrallaan. On ihan turhaa kantaa suurta murhetta asioista, joille ei tällä hetkellä mitään voi tehdä. Jossakin lavastepuolella Sinunkin elämäsi kulisseja kyllä jo siirrellään parempaan järjestykseen… Kuun loppupuoli tuo jo paljon uutta ajateltavaa ja luultavasti myös ison päätöksen tulevaisuuden suunnastasi. Oman sydämen, sen viestin ja rytmin kuuntelu on uskomattoman tärkeää!

Rakkaus

Kohtaa kohtalosi. Kun pyrit nousemaan vähän tunteittesi yläpuolelle ja tarkastelemaan, miksi ne missäkin tilanteessa ovat sellaisia kuin ovat, olet jo pitkällä. Astrologisesti ajatellen syntyy vaikutelma, että Sinun elämässäsi tapahtuu isoja asioita, joita on vain aika vaikea uskoa niin isoiksi kuin ne ovat. Voi olla, että nämä viestit mieluummin vain ohittaisi ja elelisi edelleen siinä jonkinlaisen tyytyväisyyden tilassa. Oma elämä kannattaa nyt ottaa aika vakavasti ja pyrkiä näkemään vähän pitemmälle.

Rapu

Luulisin, että päällimmäisenä on tunnelma siitä, että asiat alkavat karata käsistä, koska ne ovat niin isoja ja oman voiman ja kontrollin ulottumattomissa. Tuntuuko siis siltä, että taistelet ”tuulimyllyjä vastaan”, kuin Don Quijote? Nyt on pakko rajoittaa huolehtiminen vain sille alueelle, mihin pystyt vaikuttamaan, ja vaikuttaa sielläkin vain hitaasti ja harkitsevasti. Tärkeintä on selvittää omat todelliset toiveet ja motiivit, ja sellaiseen tämä kuukausi on hyvä Neptunuksen ja Auringon opposition myötä.

Rakkaus

Olettekohan te nyt ihan samalla sivulla läheistesi tai kumppanisi kanssa? Sinulla on kovien jännitteiden ja painostavan tunnelman kuukausi, jossa tuntuu, että kaikki kissat pitäisi nostaa pöydille pörhistelemään. Tässä tilanteessa on varsin vaikea saada aikaan sujuvaa ja sopuisaa keskustelua, mutta jos sellaisen rakentaa valtavalla itsehillinnällä, väärinkäsitysten sumu saattaa rakoilla. Sinun täytyy nyt todella vakavasti pyrkiä ymmärtämään ja erottamaan todelliset tunteesi muiden odotuksista ja omista kuvitelmistasi.

Leijona

Nyt alkavat kulmat olla kohdillaan! Venus saapuu tässä kuussa merkkiisi, ja voisimme tulkita, että sen voimat liittävät Sinut uudestaan koko tapahtumien kenttään ja rytmiin. Nyt Sinulla on kuukausi hahmottaa oman uuden tulevaisuutesi ääriviivat ja hyväksyä rupiseen reppuun vain kaikkein parhaat ja energisimmät eväät. Sinunkin elämäsi ja tehtäväsi koko ja laatu alkavat jollain tavalla hahmottua, hyväksyitpä sen tai et. Sinulla voi olla vielä vahva halu pitäytyä kuvitelmissasi. Todellisuus on paljon mielenkiintoisempi.

Rakkaus

Mahtavaa! Venus on saapunut merkkiisi ja lataa yhdessä Saturnuksen ja Marsin kanssa sellaisen voimalatauksen kuukauden viimeisen viikon alkuun, että oksat pois. Nyt on rakastumisen ja kohtalon kohtaamisen aika! Kuviot ovat siis enemmän kuin kohdallaan suurille läpimurroille ihmissuhteissa. Tämän kääntöpuoli on se suru, joka suuriin muutoksiin aina liittyy. Mutta kun asia tulee niin iholle ja selväksi kuin nyt, on ratkaisut loppujen lopuksi helppo tehdä, Sydämen Rohkeudella.

Neitsyt

Sinun tehtäväsi tässä kuussa on siivota kaikki mielesi komerot. Puhdista sydämesi kaikista kuvitelmistasi, epärealistisen positiivisista höttöunelmista, kuten myös itsesi pienentävistä menneisyyden epäonnistumisten tuottamista traumoista. Sinä olet vahva ja paras mahdollinen Sinä juuri nyt. Ja kun olet uskollinen omalle tulevaisuudellesi, sitoudut siihen, että Sinusta tulee yhä parempi. Sinä olet Sinä ja se riittää. Olet valmis uuteen tarinaan, johon kirjoitat kohta ensimmäiset rivit.

Rakkaus

Ulkoisia olosuhteita muuttamalla et voi korjata epäilyjä sisälläsi. Siivoaminen koskee myös tunteita ja ihmissuhteita. Tiesitkö, että se kosmoksen kulma, johon voit vaikuttaa eniten, on oma sisäisyytesi, oma sisäinen tilasi? Nyt sen tulevaisuuteen avautuvan vanhan roskan polttamisen on tapahduttava siellä. Et voi muuttaa ketään muuta, etkä voi tehdä itseäsi heille tärkeäksi, ellet sitä ole. Älä vähänkään arvaile oman olemassaolosi oikeutusta muiden tunteita tai odotuksia olettamalla. Tunne vapaus ja rakkaus itsessäsi.

Vaaka

Merkurius kiitää merkkisi läpi tässä kuussa ja tekee siitä harvinaisen vauhdikkaan. Tämä ei oikeastaan noudata kuukauden yleistä tunnelmaa, vaan olet hieman tiukemmassa tahdissa kuin muut. Nyt täytyy toimia viestintuojana, kommunikoida, tehdä päätöksiä, mielellään myös delegoida, johtaa ja innostaa. Aikasi täyttyy kaikella hyvin konkreettisella ja käytännöllisellä. Kriittinen piste, jossa päätösten merkitys on arvaamattoman suuri, osuu viimeisen viikon alkuun. Siinä on jännitettä.

Rakkaus

Hyvä ja aktiivinen fiilis, jota kannat tässä kuussa, tarttuu toivottavasti myös seuralaisiin. Muiden saattaa kuitenkin olla vähän vaikea pysyä mukana, mutta koita antaa siihen kuitenkin tilaisuus. Sinulla on nimittäin niin mainio fiilis, että siitä syntyy kyllä elämäniloa pursuavaa ilakointia sopivissa tilaisuuksissa myös suhteen ja suhteiden parantamiseen, ilon kautta. Nyt kaikki se paine, joka kuukaudessa on, saa Sinut vain parempaan vauhtiin ja tunnelma on sellainen: ”Mitä menetettävää tässä muka on?”

Skorpioni

Jännitteitä on. Oletko nyt ihan varma tekemistäsi ratkaisuista? Elämän ei tarvitse olla mikään rangaistuslaitos, jossa joutuu tekemään ärsyttäviä asioita tai jauhamaan kuivettavaa rutiinia. Kun luovut kuvitelmistasi ja niistä motiiveista, jotka perustuvat oletuksiisi muiden odotuksista, alkaa oma huoneilma kummasti raikastua. Sitten vain peruuttelemaan Marsin kanssa ja kyselemään Venukselta oman hyvinvoinnin perään. Ihmisellä on oikeus muuttaa päätöksiään, nopeastikin, jos huomaa ne hätiköidyksi.

Rakkaus

Tunne-elämässä kuukautesi näyttää hyvin jännittävältä ja jännitteiseltä. Joskushan nämä molemmat vaaditaan, jotta suhteeseen saadaan tarvittavaa elämää ja liikettä, ettei se jähmety paikalleen. Silloin suhde ei elä ja alkaa pikkuhiljaa kuolla. Tällaisena aikana kaikki suhteessa, hyvä ja paha, näyttäytyvät, paljastuvat. Silloin tällainen todellisuuden ja ongelmienkin ilmeneminen häivyttää sitä sumua, joka kertyy jokaiseen suhteeseen puhumattomuudessa ja sulkeutuneisuudessa. Tällainen aika paljastaa meidät toisillemme.

Jousimies

Tässä taitaa käydä niin, että voi joutua ihan ”valitsemaan puolensa”. Silloin kannattaa valita rehellinen ja ”hyvä” puoli: sellainen, joka ei tuomitse, vaan rakentaa yhteyksiä erottamisen ja erillisyyden sijaan. Merkurius Vaa’assa pyrkii tähän vahvasti ja auttaa Sinua pyrkimyksissäsi, tiedonvälityksessä ja päätöksissäsi. Keskity hyvin konkreettisiin kysymyksiin. Silloin huomaat, että monet kuvitelmistasi alkavat selkeytyä ja monen epäselvän kysymyksen todellinen tila alkaa selvitä. Ei se aina mukavaa ole.

Rakkaus

Rakkauselämäsi tässä kuussa näyttää täältä karttojen ja koneen äärestä todella mainiolta. Kaikella, minkä panostat ihmissuhteisiin, saat moninkertaisena takaisin. Et välttämättä ihan heti, mutta tässä pohjustetaan todella laajoja kaaria. Niinpä kaikki kohtaamiset saavat nyt erityisiä merkityksiä, ja kaikki edellytykset suurille muutoksille ovat nyt ilmassa. Kuun lopussa taivas asettuu hyvin dramaattiseen kulmaan ja Sinun paikkasi suuressa muutoksessa on isompi kuin ehkä nyt uskotkaan.

Kauris

Paineen kohdallasi soisi tietysti vähitellen hellittävän, mutta ei sen aika ainakaan vielä ole. Marsin liike, nyt peruuttaen Oinaassa, saa aikaan sen, että joudut vielä varmaan koko loppuvuoden korjailemaan ja oikomaan kurssiasi. Lujaa mennään joka tapauksessa. Muista, että kaikki harhapolutkin ovat tässä tilanteessa tarpeellisia oppiläksyjä. Mikään ei mene hukkaan. Tässä on kyse Sinun kohdallasi samasta motiivien puhdistuksesta kuin koko maailmantilanteessa. Olet muutoksen pienoiskuva.

Rakkaus

Paineen alla tarvitset tukea. Sinun on oltava rehellinen haavoittuvuudessasi ja tunnustettava todelliset tunnelmasi. On tärkeätä, ettet kuormita itseäsi enää ainakaan lisää ihmissuhteissasi, vaan pyrit hakemaan niistä tukea. Älä siis sairastu vahvuuteesi. Tämä on nyt luultavasti sinulle aika vaikeaa, mutta pyrkikää yhdessä hakemaan sellaisia ratkaisuja, joilla Sinun kantamaasi taakkaa voi hieman helpottaa. Ajatus ei Sinulla oikein kulje, joten ota siinäkin apua vastaan.

Vesimies

Tasapainon löytyminen taitaa Sinulle olla se kuukauden teema. Merkurius kulkee Vaa’assa ja auttaa Sinua ratkomaan käytännön kysymyksiä. Jos Sinusta suinkin tuntuu siltä, että palloja on samaan aikaan vähän liikaa ilmassa Sinun jonglöörinkyvyillesi, on aika päästää jotkut vain kylmästi putoamaan maahan. Ne joko pölyyntyvät sinne tai sitten ne voi sieltä myöhemmin poimia, kun niiden aika on koittanut. Et oikein pääse sisäiseen ääneesi kiinni, jos kaikki aika menee sähläämiseen. Ei tässä niin kiire ole.

Rakkaus

Keskitypä siis olennaiseen, koska rakkauselämäsi näyttää aika mainiolta. Kun pyrit äsken mainittuun tasapainoon, alkavat omat toiveet ja tarpeet toteutua, hymyjen ja myötätunnon kautta. Näyttää siltä, että Sinulle on nyt varattuna ihmeellisiä yllätyksiä, jos seuraat vähän kummallisempiakin intuitioita. Ne näyttävät täältä katsoen aina siltä, että niihin sisältyy samaan aikaan vaara ja mahdollisuus. Älä yritä pakottaa sydäntäsi mihinkään suuntaan, vaan kysele sen tahtoa. Mielesikin kirkastuu sumuista sydämen valolämmössä.

Kalat

Sinulle sisäisen selkeyden etsintä on tämän kuukauden teema. Etenkin tunteiden sekamelska häiritsee tätä. Olet ehkä eristänyt itseäsi ulkopuolisesta maailmasta ja ihmisyhteydestä sen verran, ettet ihan tiedä, missä menet enää itsekään. Kun Aurinko on nyt oppositiossa Neitsyessä oman merkkisi Neptunukseen, on aika tavoittaa se lämpö, jolla elämäsi sydänvoimin ohjautuu. Mielesi on kutonut taas epätoden verkon, joka on aika siivota pois. Kaikki alkaa selkiytyä kiinnittämällä huomiota ympäristön pieniin vihjeisiin.

Rakkaus

Selkeys. Se sana tulee taas mieleen. Kaikenlaiset kuvitelmat ja fantasiat kamppailevat tilasta sisälläsi. Kun huomaat vähitellen taas, missä Sinun on hyvä olla, kenen kanssa ja mitä se vaatii, alkaa sydämesi tehdä myös tunteellista siivousta. Epämiellyttävä ja valheellinen on sitä ja sellaisena pysyy. Harmoniaa rakentava taas pysyy rakentavana. Kun menet sisäisen selkeyden suuntaan, saatat joutua luopumaan jostakin katinkullasta, joka kiiltää kyllä kovasti, mutta todellisesti haavoittaa Sinua. Et kestä mitä tahansa.

X