Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi toukokuu 2020

Teksti:
Sissi Sundell
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Saturnuksen ja Pluton yhtymää Kuun laskusolmulla on aika mahdoton ohittaa kaikkein vahvimpana tekijänä toukokuun kartalla. Se on kuin moottori autossa, jonka ajamisessa toki tapahtuu paljon muutakin. Kun tämä voimakaksikko majailee vielä Kauriissa, on tämän moottorin vääntö aika hurjaa. Kaikki me elämme nyt aikaa, jossa valheelliset suhteet ja rakenteet murtuvat valtavalla ryminällä. Me voimme helposti ajautua täydelliseen neuvottomuuteen ja voimattomuuteen, jos tunnelma alkaa olla se, että omassa elämässä mennään kuin lastu laineilla.

Varsinkin toukokuun alku lupailee melkoista astromyrskyä ja rankkoja kohtalon tuulia, mutta ainahan tällainen aika avaa uusia ikkunoita ja ovia. Eihän tämä astrologia tietenkään koskaan näin yksinkertaista ole. Hyvin samoissa asteissa ovat myös Jupiter Jousimiehessä ja Neptunus Kaloissa tehden keskenään neliötä. Tämäkin kuvio, vähän löystyen ja kiristyen, on voimassa oikeastaan koko vuoden. Nyt kaikki nämä kosmiset ja omat vapauttavat voimamme pistävät tunne-elämään ja ihmissuhteisiin paljon painetta ja sähinää.

Tunnelmat ovat takuuvarmasti vahvoja heti kuun alussa, kun Mars tulee keskustelemaan Jupiterin ja Neptumuksen kanssa, ja Pluto ja Saturnus ahdistavat Venusta neliöasetelmalla. Ahdistavuutta ja muutosten pakollisuuta ei taida päästä oikein minnekään pakoon, eikä mikään merkki ole ihan katveessa näistä kuvioista. Tällä tavalla luonnehdittuna toukokuu toki näyttää kaikelta muulta kuin helpolta. Kuukausi alkaa todella tiukalla puristuksella, kun Jupiter suorastaan vaatii Marsia Kaksosissa liikkeelle.

Oman elämänilon ja luovuuden pelastamiseksi on pakko tehdä jotakin, ja Neptunus sekoittaa soppaa huolella. Siinä samalla, suuntaa hakiessa, ihmissuhteet ovat kovan paineen alla. Pluto ja Saturnus tuovat yhteen ihmisiä ja erottavat heitä. Jo unohtuneet karmalliset siteet tuovat hyvin vakavia kysymyksiä pintaan, eikä asioiden siirtely tai väistely ole enää mahdollista. Venus kohtaa vielä Vestan samalla kun Pluto ja Saturnus painostavat neliöllään. Vesta ei anna millekään kompromissille mahdollisuutta: jäljelle jäävät joko ja tai.

Oinas

Kuun alku on ratkaisujen aikaa. Sinulla kulmat ovat kohdallaan, mutta aavistat varmaan itsekin, että ratkaisut täytyy tehdä nyt ihan omalta kannaltasi asioita tarkastellen. Et voi tehdä mitään kompromisseja, ja tämä luo paljon paineita ihmissuhteiden ja käytännön järjestelyjen puolelle. Kun Mars on Kaksosissa liikuttamassa suunnitelmaasi, Sinun ei kannata suhtautua kuitenkaan liian vakavasti ratkaisujesi pysyvyyteen, aina voi kokeillakin. Mutta pakkohan jonkin on nyt muuttua!

Rakkaus

Nyt on juuri se hetki vuodesta, joka ratkaisee rakkauselämäsi laatua koko tälle vuodelle. Tuntuu suorastaan pelottavalta sanoa näin, mutta kuvio on kyllä sellainen, että vakavuutta on aika vaikea välttää. Oman hyvinvointisi voimatekijät ja ongelmat näkyvät äärimmäisen selkeästi ja tämä vaatii tekemään ratkaisut ainakin sisälläsi, sielussasi. Tunnet niin vahvasti kaiken, mille haluat omistautua ja kaiken sen, mikä vain syö elämänvoimiasi ja mistä haluat eroon. Tarvitset aimo annoksen rohkeutta.

Härkä

Kuukausi on Sinulle aivan erityinen. Tärkeintä on löytää oma sydän, jos näin voi sanoa. Sinuun kohdistuu paljon kaikkea ulkopuolista painetta ja Sinulta pyydetään yhtä sun toista. Se saa Sinut palaamaan yhä uudestaan sen ääreen, mikä tuntuu oikealta, mikä on oikein tehty omasta kohdastasi elämässä. Sinun on oltava nyt äärimmäisen rehellinen ja tehtävä vaikeatkin ratkaisut täysin siitä motiivista käsin, mitä omatuntosi Sinulle kertoo. Sinulla on nyt suuri valta ja vastuu. Käytä niitä oikein.

Rakkaus

Ympärilläsi tunteiden meri kiehuu ja kuohuu. Silloin on vaikea jäädä kylmäksi itsekään. Kuitenkin on Sinun aurinkokuukautesi ja se tarkoittaa sitä, että tunteiden meressä sinulla on auringon kautta rakkaudenankkuri, joka antaa vakauden ja kiintopisteen. Ymmärrät hyvin, että olet itsekin tehnyt virheitä, jotka nousevat nyt pintaan. Niin ovat muutkin, ja Pluto voimistuneena kehottaa meidät syyttelemään toisiamme. Sinulla on mahdollisuus tuoda vakautta ja rakkaudellisuutta suhteisiisi, tyyntä aikuisuutta.

Kaksonen

Nyt jos koskaan on aika uskaltaa! Tavoitteen selkeyttäminen voi olla Neptunuksen sumuttelun takia aika hankalaa, mutta ehkäpä onkin paras luottaa ”hyvään säkään (?)”. Toimit todella ristiriitaisissa tunnelmissa, mutta Marsin ja Jupiterin oppositio kehottaa ehdottomasti suureen loikkaan. Koko maailman rakenne on kovilla ja monet tuttuina ja turvallisina pitämämme asiat alkavatkin olla pohjaa vailla. Silloin  tulevaisuutta ei voi suunnitella vanhan pohjalle, vaan täytyy heittäytyä tuntemattomaan.

Rakkaus

Menneisyyden haamut nostavat päätään hyvin vahvasti. Saat aivan varmasti palautetta omista ratkaisuistasi. Yleensä ihmiset ovat taipuvaisia antamaan mieluummin negatiivista palautetta ja nyt se saattaa olla todella provosoivaa ja väritetty vielä ihan omilla värikynillä. Tiedät ihan hyvin, ettet ole virheetön ja puhdas pulmunen, mutta tärkeintä meille kaikille on nyt oppia laittamaan tiukkoja rajoja väkivallattomasti ja rakkaudesta toimien. Meidän on ihan pakko oppia pois draamasta ja toistemme loukkaamisesta.

Rapu

Suoraan sanoen näyttää aika hankalalta. Ainoa ratkaisu, minkä täältä katsoen pystyy näkemään, on muutokselle antautuminen. Sinun on aktiivisella omalla toiminnalla ja valinnoilla nähdäkseni aika vaikea saada aikaan mitään kovin kestävää tai toimivaa. Sen sijaan kohtalonvoimat toimivat todella vahvasti puolestasi, joten keskity siihen, ettet laita vastaan. Muutos vaikuttaa takuuvarmasti kivuliaalta ja pelottavalta, mutta se toimii ihan väistämättä oman tulevaisuutesi hyväksi.

Rakkaus

Tunteiden maailma on hyvin myrskyisässä tilassa, etkä sinäkään vakaimmassa jollassa kyllä keiku. Tätä samaa luottamuksen tunnelmaa toivoisin Sinulle tunne-elämänkin puolelle. Nyt kaikki, mikä puheina, tekoina ja ajatuksina liikkuu, ei todellakaan ole totta. Tästä syystä Sinun olisi hyvä pitää hieman etäisyyttä ihmisiin ja myös omiin tunteisiisi. Jos mitenkään mahdollista, yritä nousta hieman tilanteiden yläpuolelle. Jos selviät voittajana, eli et lähde mukaan yhteiseen paniikkiin, olet kuivilla.

Leijona

Pystyt jatkamaan omaa toimintaasi omaan suuntaasi kohtalaisen hyvin, painostavasta tunnelmasta huolimatta. Sinua kiusaavat lähinnä aika suuret epävarmuustekijät, joille et kuitenkaan voi mitään. Tässä tilanteessa on pakko pitää huoli omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Vaikka isojakin muutoksia ja suunnanvaihtoja vaadittaisiin, niihin on oikeastaan pakko alistua. Rakenteiden muutokset ovat niin isoja, ettet omin voimin voi pitää mitään niistä väkisin pystyssä tässä tuulessa.

 Rakkaus

Itsevarmuutta ja samanaikaista joustavuutta vaaditan ihmissuhteissakin. Nämähän eivät ole toisiaan poissulkevia laatuja, vaan joustavuus, kuuntelu ja välittäminen voivat nimenomaan syntyä siitä, että tietää omat voimansa ja oman asemansa. Ole siis valmiina muuttamaan myös omaa totuuttasi kuuntelun ja avautumisen kautta, jos näyttää, että oletkin ollut väärässä. Vahva itsetunto voi tämän aina myöntää. Nyt Sinulta vaaditaan rehellisyyttä ja luottamusta myös läheisiin ihmisiin, sillä liittolaiset ovat välttämättömiä.

Neitsyt

Suunta on aika pahasti hukassa. Nyt kannattaa painaa jarrua ja vaihtaa jopa vapaalle. Näyttää siltä, että oma pyristelysi on nyt enemmän Don Quijoten taistelua tuulimyllyjä vastaan. Tuuli tuulee, mistä tuulee. Neptunus pyytää Sinua sisäiselle matkalle, jossa se on valmis opettamaan intuition käyttöä ja mahdollisuuksia. Se onkin varmaan paras asenteesi nyt ja tässä. Lisäksi tarvitset aimo annoksen luottamusta siihen, että tuuli kaataa vain ne elämäsi lahot puut, ja puutarhasi tulee olemaan kauniimpi ilman niitä.

Rakkaus

Tunteellinen tasapainosi on kovalla koetuksella, ja nyt on pohdittava rehellisesti, mikä tilanteessa on itsesi luomaa ja mikä tulee kehotuksena vetää tiukempia rajoja. Tunnistat kyllä sellaisen kohtelun, joka on kohtuutonta ja jolle Sinun nyt täytyy sanoa selkeä EI. Toisaalta Sinun on oltava valmis myöntämään oma osuutesi, koska voit olla varma, että ilman rakkautta ja myötätuntoa me olemme kaikki pulassa. Tämäkin taite ohitetaan ja Sinun elämäsi liikahtaa lopulta piirun rehellisempään suuntaan.

Vaaka

Etsi omaa tietäsi. Nyt tapahtuu niin paljon ja kaikkialla, että keskittyminen hajoaa varsin helposti. Kun kaikki tuntuu muuttuvan koko ajan ja autopilottia saa säätää jatkuvasti, se käy aika rasittavaksi. Vaakojen kuukausi on kuitenkin aikamoisen energinen ja energiaa kannattaa käyttää. Tarpeeksi monta kertaa, kun yrittää ja erehtyy, alkaa se oikeakin suunta löytyä. Et siis saa antaa periksi pienten tai vähän suurempienkaan vastoinkäymisten edessä. Ole joustava ja vaihda suuntaa tarpeen mukaan.

 Rakkaus

Nyt ollaan isojen asioiden äärellä tunne-elämässä. Kaikki mahdolliset epäselvyydet, pienet valkoiset valheet ja pahempikin manipulointi ja vallankäyttö nousevat pöydälle. Sinunkin on tehtävä suuria valintoja suhteissa. Kuinka paljon voi uskoa muutokseen petetyn luottamuksen jälkeen? Milloin on tullut raja vastaan? Milloin on anteeksiannon aika? Ajan laatu nostaa koko menneisyyden kerrostumat pintaan. Silloin meidän on pakko katsoa itseämme ja määritellä Oman Maamme rajat ja niiden pitävyys.

Skorpioni

Skorpionin toukokuu näyttää aika hermostuttavalta. Astrologiset muuttujat luovat sellaisen yhtälön, jossa juuri mikään ei toimi kovin hyvin. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: isossa kuvassa kaikki on ihan hyvin. Sinusta saattaa hyvinkin tuntua siltä, että mikään ei ota onnistuakseen ja kaikki on hankalaa ja hermostuttavaa. Näin varmaan onkin. Siihen tosin on hyvä syy: kuviot ja muuttujat, joista et voi edes tietää, pelaavat Sinun pussiisi. Säilytä maltti kaikissa tilanteissa. Pää kylmänä!

 Rakkaus

Meidän ihmisten on pakko todellakin oppia sitoutumaan vapaina. Me emme voi väistää sitoutumista, mutta sen hintana ei saa olla se, että joutuisimme hyväksymään manipulointia ja loukkauksia. Sinun suhdettasi mitataan nyt puolin ja toisin tällaisten teemojen suhteen. On aika selvää, että tällainen menee todella helposti tunteisiin ja astraalisen puolemme kiukku vie meidät mukanaan draamojen helvetilliseen maailmaan. Asiat on otettava asioina ja rajat on vedettävä selkeällä päättäväisyydellä.

Jousimies

Mahdollisuuksia on vaikka mihin, mutta kukaan ei ole väittänytkään, että menestys tulee helposti. Tämä kuukausi on selvästi jo sellainen, jossa saat totutella sinua pitempäänkin koskevaan Jupiterin ja Neptunuksen neliöön. Mars Kaksosissa asettaa Sinulle toiminnan haasteen, pakottaa Sinut liikkeelle. Esiin nousee vain kysymykset: mitä luon, miksi, miten? Neptunus painaa myös jarrupoljinta samaan aikaan kun pitäisi kiihdyttää. Samalla se auttaa kuitenkin voittamaan itsensä, löytämään motiivin.

 Rakkaus

Kuukausi on melko vaikea yleisesti ottaen, mutta Sinulla tunnemaailman myrskyisyys ei ole niin tavattoman vaikeaa. Sinulla on niin vahva halu löytää ihmiset ja tehtävät, joille voit omistaa itsesi, ettei Sinulla riitä energiaa ja aikaa ottaa osaa mihinkään teatteriin tai kohtuuttomiin vaatimuksiin. Tiedät oikein hyvin, että moni seikka elämässäsi on suuressa muutoksessa ja keskittymisesi on omassa selviytymisessä ja tulevaisuuden visioinnissa. Sinun on aika helppo ottaa etäisyyttä, jos et koe asiaa omaksesi.

Kauris

Olet aika tottunutkin olemaan ”karman ukkosenjohdattimena”. Et aina edes huomaa millaisia seurauksia omilla valinnoillasi on. Hyvä niin. Omalta kannaltasi kuukausi on hiukan turhauttava, eivätkä tavoitteesi oikein tunnu liikahtelevan. Nyt oma sisäinen tunnelmasi kertoo ahdistavalla, mutta selvällä tavalla siitä, oletko todella sitoutunut valintoihisi. Nyt taitaa olla pakko ottaa riskejäkin, jotta voit täyttää päiväsi vain sellaisilla toimilla, jotka todella innostavat Sinua. Turha jää väkisin pois.

 Rakkaus

Venuksen ja Vestan neliö Oinaasta tekee kuukaudestasi ihmissuhteiden puolella varsin haastavan. Sillä, että kannat nyt hyvin vahvasti välttämättömiä muutoksia, saa yleensä kuraa niskaan ämpärikaupalla. Itsellesi asetetaan se sama vanha kysymys: Mihin voin vilpittömästi sitoutua, kehen voin ehdottomasti luottaa, kuka saa minut voimaan hyvin, kuka on minulle lojaali? On aika käydä vakavia keskusteluja siitä, millainen tämä yhteisö on, missä elät, ja millainen sen pitäisi olla, jotta kaikki voisivat hyvin.

Vesimies

Kaikki sujuu yleiseen tasoon verrattuna Sinun kohdallasi ihan mallikkaasti. Olet yleensäkin varsin sinut muutosten kanssa ja pidät siitä, että elämä virtaa eteenpäin, aina uusiin maisemiin. Nyt kuitenkin hieman epämääräiset huolen tunteet ja epävarmuus pääsevät hiukan häiritsemään. Tämä on kuitenkin niin pientä taustakohinaa, ettet saa antaa sille liikaa valtaa. Nyt on hyvä edetä hiukan kokeilevalla otteella ja tehdä mahdollisimman keskittynyttä ja konkreettista työtä oman luovuutesi koko arsenaalilla.

 Rakkaus

Kuten oikeastaan kaikki muutkin, olet isojen valintojen äärellä. Nyt ihmissuhteidenkin laatua mitataan tarkkuusvaa’alla. Et ole kovinkaan herkkä hermostumaan ja provosoitumaan, vaan haluat katsoa rehellisesti eteenpäin. Isojen kysymysten äärellä täytyy olla valmiina antamaan itselleen ja toisille anteeksi ja Sinulla on siihen hyvät valmiudet. Nyt katsotaan eteenpäin, eivätkä menneisyyden virheet voi saada liikaa valtaa. Suuntaudut tulevaisuuteen vahvasti, vaikka se ei juuri nyt kovinkaan hyvin näy.

Kalat

Ristiriitaiset tunnelmat. Voit rauhoitella itseäsi sillä, että kaikki sujuu kannaltasi hyvään suuntaan, vaikka tuntuukin, että suunta on hukassa. Nyt on mitä paras aika harjoitella yhä vahvempaa ja kehittyneempää intuition käyttöä. Tilanne elää hyvin vahvasti, joten et voi ottaa ”virheitäsi” liian raskaasti. Nyt kaikki ratkaisut ovat omalla tavallaan oikeita. Vaikka huomaisitkin tulevasi umpikujaan, voit samalla todeta oppineesi jotakin. Ehkä juuri sen sisäisen äänen kuuntelemisen: ”Minähän tiesin.”

 Rakkaus

Sinun kannaltasi tämä pöydänputsausaika on todella mainio juttu. Olet varsin herkkä aistimaan kaikenlaisia virityksiä varsinaisten sanojen takana. Itsellesi on nyt tärkeintä olla etenkin itsellesi rehellinen. Voit myöntää virheesi, mutta ensimmäinen kysymys on se, millaisen suhteen itse haluat. Onko tästä suhteesta siihen, mitä se vaatii. Läheinen suhde vaikuttaa niin valtavasti siihen, millainen olet ihmisenä, että Sinun on pakko kysyä: olenko paras mahdollinen itseni tämän suhteen kautta?

X