Päivähoroskooppi torstai 7.7.
Sanan säilä heilahtelee paljon tavallista herkemmin. Omia kommentteja ei ole syytä heitellä ihan miten sattuu, sillä nyt kalahtaa helposti omaan nilkkaan.
Oinas
Näinä päivinä kannattaisi pitää suu kiinni ja hoitaa asiat fiksusti turhia selittelemättä. Hermostut helposti ja ajaudut tarpeettomiin selkkauksiin, mikäli pyrit saamaan ulkopuolisten hyväksynnän ratkaisuillesi. Opettele siis tulemaan toimeen omillasi ja kantamaan vastuu omista päätöksistäsi.
Härkä
Monilla on tänään pinna tiukalla. Sinun ei tarvitse mennä mukaan kiistoihin, sillä pystyt muita paremmin huolehtimaan omista oikeuksistasi. Ymmärrät asioiden välisiä yhteyksiä tavallista paremmin, ja osaat kääntää hetkelliset ongelmat eduksesi, kunhan pelaat täysin omaa peliäsi.
Kaksoset
Ympärilläsi saattaa käydä melkoinen viima, sillä tänään puhutaan asioita halki poikki ja pinoon. Älä sekaannu tänään edes omiin asioihisi, kun toiset niitä pyörittelevät. Moni haluaa purkaa sinuun pahaa oloaan, eikä silloin puhuta todellisista asioista vaan keksityistä syytöksistä.
Rapu
Totuusseerumia on nyt ilmassa sakeana sumuna, joten mieti tarkkaan mitä suustasi päästelet. Valheet ja puolitotuudet paljastuvat usein myös takautuvasti, eikä sinulla ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin myöntää joku aikoja sitten tekemäsi virhe. Älä yritä peitellä mitään, sillä se vain pahentaa tilannetta.
Leijona
Äänenvoimakkuus kohoaa tänään helposti yli desipelirajojen. Asiat selviävät puhumalla, ei huutamalla. Selittäminen ei nyt auta, vaan liikkeelle on lähdettävä omista rehellisistä tunteista. Ellet ole toteuttanut jotakin nyt tärkeäksi osoittautuvaa suunnitelmaa, ainoa vastuullinen olet sinä itse.
Neitsyt
Osaat seurata kanssaihmistesi reaktioita tavallista tarkemmin, ja huomaat heti jos joku puhuu palturia. Sinulla on nyt taito puuttua tällaisiin tilanteisiin hienovaraisesti, ja siksi pystyt kääntämään monta ongelmallista tilannetta puhtaaksi voitoksi. Olet vahvoilla myös kaikissa sopimusasioissa.
Vaaka
Aivotoimintasi on ylijännittyneessä tilassa, mikä purkautuu aggressiivisina reaktioina. Helpottaa jos muistat olevasi oman elämäsi kuningas ja päätät aamusta alkaen toimia tästä lähtökohdasta käsin. Jos yrität seurata jonkun toisen odotuksia tai määräyksiä, seuraukset eivät varmasti naurata.
Skorpioni
Sinulla on erikoista kyvykkyyttä selvittää vaikeaan asteeseen edenneitä erimielisyyksiä ainakin omalta kannaltasi suotuisaan päätökseen. Kun avaat suusi, huomaat puhuvasi suuria totuuksia ja viisauksia. Nyt kannattaa tehdä ja toteuttaa omia suunnitelmia niin paljon kuin suinkin ehdit.
Jousimies
Jos olet tottunut selvittämään asioita puhumalla, tänään se ei toimi. Kaikki selittelyt ovat turhia. Ainoastaan puhdas totuus menee perille ja sitä ei saa paketoitua toiveiden mukaiseen pakettiin. Sanat takertuvat kurkkuusi, ellei sydän ole mukana kaikissa toimissasi.
Kauris
Olet ratkaisevassa roolissa jonkun sinua kohtaavan väärinkäytöksen selvittämisessä. Älä anna tuumaakaan periksi oikeuksistasi tai kenenkään sellaisen oikeuksista, jonka itse tiedät vilpittömäksi. Uskalla puhua arkaluontoisista asioista suoraan ja kiertelemättä, vaikka se loukkaisi kuulijaa.
Vesimies
Väittelyenergiaa on liikkeellä runsaasti, mutta sinulla ei ole juurikaan mahdollisuuksia selvitä selkkauksista voittajana. Ainoa mahdollisuutesi on pitäytyä väittelyiden ulkopuolella ja säilyttää silti oma kantasi, lainkaan sitä perustelematta tai keneltäkään siihen suostumusta pyytämättä.
Kalat
Jotkut keskeneräiset ja vaikeat asiat nousevat pintaan, mutta sinun ei tarvitse hermostua. Saat helposti hoidettua asiat järjestykseen. Järkesi luistaa liukkaasti ja oivallat asioiden välisiä yhteyksiä niin vaikuttavasti, ettei kukaan edes ajattele asettuvansa vastustamaan näkemystäsi.
Annan viikkohoroskooppi ajalle 23.6.-7.7.
Henkisen kasvun horoskooppi – näin kehität luonnettasi horoskooppimerkkisi mukaan
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous