Viikkohoroskooppi viikolle 11/2014
Alkuviikosta tunteet kuohahtelevat helposti, mutta torstaista alkaen asiat rullaavat kivuttomasti omalla painollaan. Viikonloppu on otollista aikaa sopimusten tekemiselle, koska toisia on silloin erityisen helppo ymmärtää.
Maanantai 10.3.2014
Kuu aktivoi kokoontumassa olevaa Suurta Ristiä tänään tekemällä yhtymää Jupiterille. Tunteet kuohahtelevat helposti ja pienikin sanaharkka voi johtaa ankariin seurauksiin.
Tiistai 11.3.2014
Merkuriuksen neliö Saturnukselle merkitsee ongelmia joidenkin annettujen lupausten kanssa – etenkin, jos ne ovat jollain tavalla ylimitoitettuja. Huomaat kyllä, jos olet mennyt lupaamaan enemmän kuin mihin voimasi riittävät.
Keskiviikko 12.3.2014
Tunnemaailmassa ja rakkauselämässä törmäillään tänään miellyttämisen aiheuttamiin ongelmiin. Toisen mieliksi tekeminen on turhauttavaa ja lisäksi hyvin epäkiitollista, kuten moni tänään tulee huomaamaan.
Torstai 13.3.2014
Auringon kolmio Saturnukselle helpottaa monien asioiden järjestelyä, sillä kaikki sinusta hyvältä tuntuvat jutut menevät eteenpäin kuin siivillä.
Viikonloppu
Viikonloppuna asiat sujuvat kuin itsestään Merkuriuksen tehdessä kolmiota Marsille. Asiat ymmärretään puolesta sanasta ja sopimusten tekeminen on tavallista turvallisempaa.
Kurkkaa tulevaisuuteen – Kokeile ilmaista astrokalenteria!
Lue myös:
Mikä horoskooppimerkki oikeasti olet?
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous