Katjasta ei tullut koskaan äitiä, vaikka lapsen saaminen oli yksi suurimmista haaveista: ”Olen pohtinut paljon sitä, mikä jälki minusta jää”

Lopullinen lapsettomuus oli Katjalle suuri suru. Vähitellen elämä alkoi kuitenkin tuntua täydeltä tyhjyyden sijaan.

Lapsen saaminen oli pitkään Katja Helenelundin, 40, yksi suurimmista haaveista. Hänestä ei kuitenkaan koskaan tullut äitiä.

– Tällä hetkellä nautin elämästäni, enkä kaipaa siihen mitään muutosta. Se, että pystyn sanomaan näin, on vaatinut paljon työtä, Katja kertoo.

Katjan oli päästettävä lapsihaaveestaan irti muutama vuosi sitten ja hyväksyttävä lopullinen lapsettomuus, kun lapsettomuushoidot eivät vain tuottaneet tulosta.

Hedelmöityshoitojen alkaessa Katja oli onnellinen ja innoissaan

Katja tiesi jo parikymppisenä, että hän haluaa joskus saada lapsen. Hän asetti puolitosissaan itselleen tavoitteeksi, että jos hänellä ei viimeistään 30-vuotiaana ole kumppania, hän turvautuu spermapankkiin.

Kun kolmekymppiä sitten oli tulossa täyteen, Katja rupesi pikkuhiljaa miettimään asiaa tosissaan. Päätös yrittää saada lapsi itsellisenä äitinä vaati rohkeutta, sillä yhteiskunnassamme on yleisempää, että lasta yritetään parisuhteessa.

– Mietin paljon, voiko näin tehdä ja olenko riittävä hoitamaan lapsiarjen yksin. Olisin sanonut toisille, että totta kai tämä on hyvä tie äitiyteen, mutta oli hankalampaa sallia sitä itselle. Itsellinen äitiys tuntui sekä luonnolliselta että myös vähän pelottavalta.

Vuoden mietinnän jälkeen päätös itsellisestä äitiydestä tuntui Katjasta todella hyvältä ja omalta. Hedelmöityshoitojen alkaessa vuonna 2013 hän oli onnellinen ja innoissaan.

Hoitojen edetessä toiveikkuus vaihtui pettymykseen, epävarmuuteen ja pelkoon

Aluksi Katjalle kokeiltiin inseminaatiota eli siittiöiden ruiskutusta kohtuonteloon. Sen jälkeen kokeiltiin IVF-hoitoja eli koeputkihedelmöitystä.

Hoitojen edetessä paljastui, että Katjan munasoluissa oli paksu kuori sekä muitakin vikoja, joiden vuoksi hedelmöittyminen ei onnistunut tai alkiot eivät olleet kovin elinkelpoisia. Siksi viimeisenä kokeiltiin lahjasoluhoitoja paitsi lahjoitetuilla siittiöillä myös lahjoitetuilla munasoluilla.

Lahjamunasoluilla tehdyn hoidon jälkeen raskaustestiin ilmestyi ensimmäistä kertaa voimakas plussa. Onnellisuus oli valtava, mutta samalla Katja suhtautui tilanteeseen realistisesti.

– Ajattelin, että saa nähdä, miten tässä käy.

Varhaisultrassa sydänääniä ei kuulunut. Kyseessä oli keskeytynyt keskenmeno, ja Katja lähetettiin tyhjennyslääkkeet laukussa klinikalta kotiin.

Lopulta oli helpompaa lopettaa lapsettomuushoidot kuin jatkaa niitä

Lapsettomuushoidot jatkuivat kolme ja puoli vuotta, kunnes Katja totesi, että on aika lopettaa. Hän ei enää jaksanut elää epävarmuudessa ja pitää toivoa yllä.

”Mitä jos minulla on vielä pienen pieni mahdollisuus tulla raskaaksi? Miten voin kääntää selkäni sille?”

– Hoitojen lopettaminen oli lopulta helpotus. Se oli helpompi päätös kuin hoitojen jatkaminen. Mietin kuitenkin pitkään, onko minulla oikeus tehdä näin. Mitä jos minulla on vielä pienen pieni mahdollisuus tulla raskaaksi? Miten voin kääntää selkäni sille?

Katjalla ei kuitenkaan enää ollut voimia uusiin hoitoyrityksiin. Yksityisellä puolella tehdyt hoidot olivat myös tulleet hyvin kalliiksi, sillä itselliset äidit ovat voineet vasta vuodesta 2019 alkaen päästä lapsettomuushoitoihin julkiselle puolelle.

– Lopetin laskemisen, kun 20 000 euroa oli tullut täyteen.

Lopullinen lapsettomuus on suru, jolle ei ole rituaaleja

Vaikka hoitojen lopettaminen tuntui Katjasta oikealta päätökseltä, lapsihaaveesta ei kuitenkaan ollut helppo päästää irti. Lopullinen lapsettomuus oli suuri suru.

Raskainta aikaa kesti noin puoli vuotta. Katja sai apua lapsettomien yhdistys Simpukan vertaistukiryhmästä, kävi terapiassa, piti päiväkirjaa ja luki kirjoja ja blogeja lopullisesta lapsettomuudesta. Hän osallistui myös tyhjän sylin messuun, joka on lapsettomille tai lapsensa menettäneille ihmisille suunnattu hengellinen tilaisuus. 

– Vertaistukitoiminnasta saa tunteen siitä, ettei ole tilanteen kanssa yksin, sekä ymmärrystä omiin ajatuksiin ja tunteisiin. Siellä pystyy myös keskustelemaan lapsettomuudesta niin, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Ja toisaalta saa myös puhua ihan muistakin asioista porukassa, jossa tietää, ettei kukaan kohta rupea kertomaan lapsistaan.

Rituaaleja, joilla surra ihmistä, joka ei vielä ole ollut olemassa, ei oikein ole. Siksi Katja loi niitä itse. Kerran, kun lapsettomuushoidot olivat taas tuottaneet pettymyksen, Katja osti valkoisen gerberan, pudotti sen sillalta jokeen ja jäi katsomaan kukan lipumista virran mukana. Tämä oli osa irtipäästämisen prosessia.

Kun hoitojen loppumisesta oli kulunut 2–3 vuotta, Katja havahtui siihen, että elämä tuntui enenevässä määrin täydeltä tyhjyyden sijaan.

– Toki tunteet vaihtelivat, mutta omaa elämää pystyi vahvemmin näkemään hyvänä.

Jossain kohtaa Katjasta alkoi jopa tuntua siltä, ettei hän enää vaihtaisi omaa elämäänsä lapsiperhearkeen. Pohdinnat omasta arvosta ja elämän sisällöstä olivat tehneet tehtävänsä, eikä elämä lopullisesti lapsettomana tuntunutkaan enää niin tyhjältä.

Adoptio ei ole ollut Katjalle vaihtoehto

Vaikka Katja on oppinut hyväksymään, ettei hänestä tule äitiä, lapsettomuuden aiheuttama suru on välillä hänen elämässään yhä läsnä. Suru tulee aalloittain. Välillä sen kanssa on helpompi elää. Välillä se vyöryy voimakkaammin yli.

– Esimerkiksi viime äitienpäivä oli todella raskas. Olin kiitollinen siitä, että sain juhlia omaa äitiäni, mutta samalla tyhjyys oli vahvasti läsnä. Istuin kalliolla lähellä kotiani ja purskahdin itkuun, kun pieni valkoinen sulka lensi tuulessa ohi. Jokin siinä tuntui symboloivan sitä pientä sielua, jonka toivoin saavani elämääni.

Ystävien ja tuttavien raskausuutisista on myös välillä vaikea ottaa vastaan.

– Helpompaa minulle on, jos uutinen tulee viestillä tai somessa vastaan kuin että se kerrotaan kasvotusten. Silloin on aikaa sulatella asiaa rauhassa, käydä omia tunteitaan läpi ja sitten onnitella uutisesta.

Raskausuutiset ja raskausvatsat ovat saaneet Katjan myös tuntemaan kateutta ja katkeruutta. Erityisen hankalaa on ollut suhtautua vahingossa tai yllätyksenä alkaneisiin raskauksiin, kun itse on yrittänyt kaikkensa saadakseen lapsen.

Adoptiota Katja ei koskaan vakavasti harkinnut.

– Hankalinta hoidoissa oli odottaminen. Ja adoptioprosessi ei ole mitään muuta kuin odottamista.

Lopullinen lapsettomuus on saanut Katjan pohtimaan syvällisesti omaa elämäänsä

Moni lapsen saanut kokee, että lapset tuovat elämään merkityksellisyyden, mutta mistä löytää merkityksellisyyttä, jos lasta ei ole? Mikä arvo itsellä on, jos ei saa olla äiti?

”Olen minä osa aika monien ihmisten elämää. Joten kyllähän minäkin jätän jälkeni.”

– Olen pohtinut paljon sitä, mikä jälki minusta jää maailmaan, vai jääkö mitään. Entä kuka minua auttaa ja kuka minut muistaa, kun olen vanha? Nämä ajatukset rauhoittuivat sitten siihen, että olenhan minä osa aika monien ihmisten elämää eri tavoin. Joten kyllähän minäkin vaikutan ja jätän siten jälkeni.

Katja on miettinyt myös sitä, miten hän tulee tulevaisuudessa kokemaan vaihdevuosien alkamisen. Onko helpottavaa, ettei enää ole biologisesti mahdollista tulla raskaaksi? Vai tuleeko silloin uusi suru? Entä miltä tulee tulevaisuudessa tuntumaan lapsenlapsettomuus, kun ikätoverit puhuvat lapsenlapsistaan ja esittelevät heidän kuviaan?

Vaikka lapsettomuus tulee jollain tavalla vaikuttamaan Katjan elämään aina, hänellä on tällä hetkellä hyvä tunne omasta elämästään. Hän viihtyy sinkkuna ja koska lapsiakaan ei ole, elämä on rauhallista ja vapaata.

Vauvalle hankkimastaan pupu-pehmolelusta Katja ei ole raaskinut luopua.

– Hankin pupun ensimmäisen hoitoyrityksen aikana, tulevalle lapselleni. Siihen on kytkeytynyt todella paljon toivoa ja rakkautta. Siihen liittyy nyt toki suruakin, mutta eniten se muistuttaa siitä, kuinka tärkeä asia tämä minulle oli ja miten toivottu lapsi oli. Katson sitä nykyään lämmöllä itseäni kohtaan.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Julkkikset

   40 vuotta täyttänyt Susanna Laine pohtii elämänsä merkityksellisyyttä: ”En tunne lapsettomuudesta surua, mutta välillä koen ulkopuolisuutta”

2. Julkkikset

   Ellen Jokikunnas on kärsinyt pitkään lapsettomuudesta, Ida-sisko on vapaaehtoisesti lapseton: ”Se ei erota meitä millään tavalla”

3. Terveys

   Joka viides pariskunta kärsii lapsettomuudesta – tunteista puhuminen tärkeää: "Toistuvat pettymykset voivat vaikuttaa kielteisesti kehonkuvaan ja itsetuntoon"