Itsetuntemus

Riikan, 39, ensimmäinen lapsi syntyi Ranskassa ja toinen Pohjois-Norjassa: ”Valintani ovat vaatineet sopeutumista tyttäreltäni”

Vaikka ulkopuoliset kummastelevat kokonaisuutta, tanssija Riikka Kosola kokee, että kaikella on ollut tarkoitus.

Teksti:
Rosanna Marila
Kuvat:
Sampo Korhonen, Riikka Kosolan Kotialbumi

Tanssija Riikka Kosolan tyttövauva syntyi syksyllä 2022.

Vaikka ulkopuoliset kummastelevat kokonaisuutta, tanssija Riikka Kosola kokee, että kaikella on ollut tarkoitus.

”Juureni ovat äidin puolelta Karjalassa ja isäni puolelta Pohjanmaalla. Seitsemänvuotiaana vanhempani veivät minut vähän vastentahtoisena tanssitunnille, mutta kokeiltuani ajattelin: vau, tämä on upeaa.

Siitä eteenpäin olen tanssinut ja tehnyt siitä ammatin. Monta kertaa on tosin tehnyt mieli luovuttaa, lajin fyysisyys on niin totaalista. Nykytanssi on mitä mahtavin tapa tutkia ihmisyyttä juuri kokonaisuutena. Tanssin avulla pääsen tutkimaan naiseuteni koko voimaa.

Fyysisen ilmaisun lisäksi olen vahva matematiikassa. Olen opiskellut sekä matematiikkaa, antropologiaa että poliittista historiaa yliopistossa. Nykyään pystyn hyödyntämään sirpaleista taustaani. Kaikella on ollut tarkoitus.

Tanssin kautta tapasin ensimmäisen lapseni isän, Leon. Opiskelin Lyonissa Ranskassa viiden vuoden koulutuksessa ja valmistuin tanssitaiteen maisteriksi. Myös Leo opiskeli siellä. Seurustelimme viisi vuotta. Päädyimme asumaan Alpeille retriittikeskukseen, joka oli samalla biodynaaminen maatila. Kokkasimme ruoat oman maan kasviksista ja järjestimme taidefestivaaleja.

Olen aina ollut vahvasti intuitiivinen. Jos tunnen vetoa, flowta, tiettyyn suuntaan, menen sinne, vaikka järkeni vierastaisi ajatusta. Alpeilla tunsin, että biologinen kelloni alkoi tikittää todella vahvasti. Lapsi tulikin nopeasti, mutta parisuhde lapsen isän kanssa ei kestänyt.

Uskon, että olimme vanhempina valmiita, muttemme pariskuntana. Emme kumpikaan päässeet yhdessä täyteen potentiaaliimme. Erosimme, kun Ilona oli kaksivuotias.

Minulle oli äärimmäisen tärkeää, että Ilona oppisi Ranskan lisäksi tuntemaan myös suomalaiset juurensa. Niinpä muutimme Suomeen.

Helppoa vanhemmuus kahdessa eri maassa ei ole ollut. Ilona on nykyään kaksi kuukautta minun kanssani, sitten puolitoista kuukautta Ranskassa isänsä kanssa. Hän käy koulua vuorotellen siinä maassa, jossa on.

Kun Ilona oli pienempi, lensin aina lentomatkat hänen kanssaan Ranskaan ja takaisin. Nykyään hän on yhdeksänvuotias ja on lentänyt jo pitkään itsekseen.

Äitinä nämä tilanteet eivät ole helppoja. Olen joutunut harjoittelemaan sen hyväksymistä, etten voi olla aina läsnä tyttäreni elämässä. Minun on ollut pakko opetella luottamaan siihen, että asiat menevät hyvin.

En suostu ratkaisuihin pelon kautta

Suomessa olen tuntenut, että äitiyteeni liittyviä ratkaisuja on kritisoitu. Ranskassa ajatellaan, että vanhemmilla on oikeus omaankin elämään, mutta Suomessa minut hahmotetaan ennen kaikkea äitiyteni kautta.

”Olen läpi elämäni joutunut selittelemään valintojani muille.”

Täällä ei esimerkiksi ymmärretä, miten voin antaa lapseni isälle niin paljon vastuuta. Mutta isä haluaa olla vahvasti läsnä tyttärensä elämässä, ja myös Ilonalla on siihen oikeus.

Olen läpi elämäni joutunut selittelemään valintojani muille. Olen biseksuaali, ja Leon jälkeen seurustelin naisen kanssa. Vaikka minua pidetään Suomessa liian liberaalina ja omituisena, en ole koskaan suostunut tekemään ratkaisujani pelon kautta. Kuuntelen mieluummin sisäistä ääntäni kuin ulkopuolisten mielipiteitä.

Jo lapsena Riikka halusi nähdä maailmaa. Kuvan tilanteessa hän ilmoitti vanhemmilleen aikovansa muuttaa pois kotoa.
Jo lapsena Riikka halusi nähdä maailmaa. Kuvan tilanteessa hän ilmoitti vanhemmilleen aikovansa muuttaa pois kotoa.

Kolme vuotta sitten lähdin ystäväni kanssa kuvaamaan dokumenttia Pohjois-Norjaan ja Saamenmaan alueelle. Siellä yksi tapaamistamme ihmisistä oli merikapteenina työskentelevä pohjoissaamelainen Aleksander.

Kun tapasin hänet, tunsin taas vahvasti, että flow veti minua häntä kohti. Vaikka suhde merikapteenin kanssa tuntui ajatuksena pähkähullulta, sydämeni sanoi, että kaikki menee hyvin.

Pian Aleksin kotikulmilla avautui vakituinen työpaikka norjalais-saamelaisen kulttuurikoulun tanssi- ja teatteriopettajana. Se tuntui kohtalolta. Hain ja sain paikan. Nykyään olen koulun rehtori. Nyt pääsen hyödyntämään sekä tanssiosaamistani että teoreettisia ja matemaattisia taitojani.

Suhteemme etenee turskaparvien vaelluksen ehdoilla

Asumme Pohjois-Norjassa Tanassa eli Tenon alueella, 50 kilometrin päässä Suomen rajasta. Lähin suomalainen kylä on Nuorgam. Yhteinen lapsemme syntyi kaksi kuukautta sitten.

Puhumme sekaisin suomea, englantia, norjaa, pohjoissaamea ja ranskaa. Se ei kuitenkaan ole niin ihmeellistä kuin miltä kuulostaa: tällä alueella asuu paljon perheitä, joissa puhutaan ainakin kolmea kieltä.

Pohjois-Norjassa elämänvalintojani ei ole juurikaan kyseenalaistettu. Täällä ihmiset tuntuvat elävän rehellisemmin ja suoremmin, sillä kylmässä ja pimeässä ei ole tilaa teeskentelylle.

Myös nykyisessä parisuhteessani tunnen olevani vapaa. Aleksissa on kokonaisvaltaista elämän älykkyyttä, jota en ole missään muualla nähnyt. Hän edustaa minulle juurevaa ja intuitiivista tapaa olla suhteessa.

On ollut käänteentekevää elää rytmissä, jossa luonnolla on niin suuri merkitys: suhteemme etenee turskaparvien vaelluksen ehdoilla. Aleks seuraa niitä työkseen kuukausia kerrallaan.

Vaikka asetelmamme kuulostaa todella perinteiseltä – mies kalastaa, kun nainen hoitaa lapset ja kodin – koen meidät silti tasa-arvoisiksi. Olennainen oivallukseni on, että Aleksin työ on hänelle kokonaisvaltainen elämän ja olemisen tapa samaan tapaan kuin tanssitaide on minulle.

Kunnioitamme molemmat toistemme tarvetta toteuttaa itseään, vaikka emme täysin ymmärtäisikään toistemme aloja.

Pohjois-Norjan henkeäsalpaavat tunturi- ja merimaisemat ovat Riikan nykyiset kotimaisemat.
Pohjois-Norjan henkeäsalpaavat tunturi- ja merimaisemat ovat Riikan nykyiset kotimaisemat.

Tuntuu, että saamelaiskulttuurissa osataan kunnioittaa toista ihmistä sellaisenaan ja antaa hänelle tilaa olla juuri sitä mitä on. Harva ihminen ylipäätään mahtuu ratkaisuineen valmiiseen muottiin.

Toki valintani ovat vaatineet sopeutumista paitsi minulta myös tyttäreltäni. Hän käy koulua nykyään pohjoissaameksi. Mutta uskon, että tämä kaikki tuo hänenkin elämäänsä ainutlaatuista rikkautta.”

Juttu on julkaistu Annan numerossa 45/2022.

X