Nuura-Johanna luovutti munuaisensa pikkuserkulleen, jota ei ollut tavannut: ”Osa minusta elää Anettessa”
Ihan kuin minä, Anette Kuntsi ja Nuura-Johanna Ivakko ajattelivat toisistaan tutustuessaan. Yksi asia teki sielunsiskoista entistä läheisemmät: Nuura-Johanna luovutti munuaisensa Anettelle.
– Osa minusta elää Anettessa, ja se tuntuu niin hyvältä, Nuura-Johanna (oikealla) sanoo.
Ihan kuin minä, Anette Kuntsi ja Nuura-Johanna Ivakko ajattelivat toisistaan tutustuessaan. Yksi asia teki sielunsiskoista entistä läheisemmät: Nuura-Johanna luovutti munuaisensa Anettelle.
Munuaisen luovutus omalle pikkuserkulle oli Nuura-Johanna Ivakon, 49, tapa auttaa. Anette Kuntsille, 46, elinsiirto toi uuden elämän. Naiset kertovat tarinansa.
Anette Kuntsi:
”Sain uuden elämän”
”Keneltäkään ei kysytä. Kun minut kolme ja puoli vuotta sitten laitettiin elinsiirtojonoon, vannotin vanhempani hiljaisuuteen. En halunnut, että joku sukulaisistani painostettaisiin luopumaan munuaisestaan minun vuokseni. Kerroin vanhemmilleni, että jäisin mieluummin odottamaan jonkun tuntemattoman aivokuolleen ihmisen munuaista.
Minua kuitenkin pelotti, sillä sopivan luovuttajan löytymiseen voi kulua vuosia, ja minulle se olisi voinut olla liian pitkä aika.
Sairastuin parikymppisenä munuaiskerästulehdukseen eli IgA-nefropatiaan. Se on etenevä, parantumaton sairaus, jonka aiheuttajaa ei tiedetä. IgA aiheuttaa munuaisen vajaatoimintaa, ja osalla se etenee munuaisten tuhoutumiseen asti. Minun munuaiseni jaksoivat sinnitellä diagnoosin jälkeen 20 vuotta.
Munuaiset puhdistavat verta kuona-aineista. Elleivät ne toimi kunnolla, veri on puhdistettava dialyysi- eli keinomunuaishoidolla. Sairaanhoitajana tiesin ja potilaana tunsin tämän. En pystynyt nukkumaan, minua paleli, veriarvoni olivat surkeat ja alaverenpaineeni koholla. Jouduin luopumaan kokopäivätyöstäni apulaisosastonhoitajana poliklinikalla ja antamaan elintoimintoni laitteen hoidettavaksi. Se oli kova paikka.
Dialyysi auttoi vuoden verran, kunnes sain vatsakalvontulehduksen. Sen jälkeen olin entistä väsyneempi enkä jaksanut ulkoilla ja touhuta kotona oikein mitään. Tarvitsin oikean munuaisen, en keinomunuaista.
Toivoni heräsi, mutta myös sammui nopeasti. Serkkuni oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi luovuttajaksi, mutta asiassa ei voitu edetä pidemmälle: luovuttajalla ja saajalla tulee olla sama veriryhmä, ja meillä se oli eri.”
”Minua pelotti, sillä sopivan luovuttajan löytymiseen voi kulua vuosia.”
”Voiko näin hyviä ihmisiä olla olemassa?”
”Toivo virisi uudelleen lokakuussa 2020. Pikkuserkkuni Nuura-Johanna laittoi minulle viestin: hän oli miettinyt pitkään munuaisensa luovuttamista. Hänellä oli sama veriryhmä kuin minulla, ja hän halusi hakeutua tutkimuksiin selvittämään, sopisiko hänen munuaisensa minulle.
Luin viestin moneen kertaan ennen kuin uskoin sen todeksi. Oli vaikea käsittää Nuura-Johannan pyyteettömyyttä ja halua auttaa. Voiko näin hyviä ihmisiä olla olemassa?
Olin tutustunut pikkuserkkuuni keväällä 2018. Hän oli tavannut isäni yhteisen sukulaisen hautajaisissa ja pyytänyt yhteystietojani. Nuura-Johanna halusi sukurakkaana kuulla minusta lisää, ja aloimme viestitellä. Kerroin hänelle erityisherkkyydestäni, rakkaudestani luontoon ja runojen kirjottamisesta, mutta vaikenin pitkään sairaudestani. Pelkäsin, että se särkisi tuoreen ystävyytemme. Myöhemmin näin, kuinka sairauteni vain lujittaisi suhdettamme.
Nuura-Johannan sopivuutta elinluovuttajaksi selvitettiin puoli vuotta. Vaikka hän osoittautui minulle täydelliseksi luovuttajaksi, minua jännitti. Luovuttaja voi perua päätöksensä missä vaiheessa prosessia tahansa, enkä uskaltanut luottaa sataprosenttisesti ihmiseen, jota en ollut koskaan nähnyt.
Nuura-Johanna asuu pääkaupunkiseudulla ja minä Pohjois-Suomessa, ja matka oli minulle tilanteeni vuoksi mahdoton. Mutta kun tapasimme toisemme sairaalassa kaksi viikkoa ennen sovittua leikkausaikaa, minulle tuli rauhallinen ja varma olo. Nuura-Johanna oli niin valmis leikkaukseen kuin voi olla.”
”Aiemmin minulla ei ollut sisaruksia – nyt on”
”Sain uuden elämän 16.6.2021. Olen edelleen sairaanhoitaja, mutta työni on muuttunut asiantuntijatyöksi ja teen osan viikosta etätöitä. Hiihdän ja liikun luonnossa koirani Vertin kanssa. Voin valita lenkkipolkuni vapaasti, eikä minun tarvitse pelätä, että voimat loppuvat kesken.
Kesällä kapusimme Vertin kanssa Kesänkitunturin huipulle. Polku on jyrkkä, kivinen ja karikkoinen, mutta huipulta avautuvat maisemat palkitsivat vaivan. Haluaisin näyttää ne Nuura-Johannalle. Ehkä näkymä kertoisi sanoja paremmin, kuinka kiitollinen olen hänelle ja mitä hän minulle merkitsee. Olen vanhempieni ainoa lapsi, eikä minulla ole ollut sisaruksia. Nyt on.”
Nuura-Johanna Ivakko:
”Munuaisen luovutus oli minulle sopiva tapa auttaa”
”Olin viestitellyt Anetten kanssa vuoden verran, kun hän kertoi minulle sairaudestaan. Kutsuin hänet vierailemaan luokseni, mutta matka olisi ollut hänelle hänen sairautensa vuoksi liian rankka. Korona-aika oli aluillaan, eikä Anette riskiryhmäläisenä voinut juuri poistua kotoaan.
Olin todella huolissani pikkuserkustani ja surullinen hänen tilanteestaan. Halusin auttaa häntä, mutta en tiennyt miten. Aloin kaivaa netistä tietoa munuaissairauksista ja niiden hoidosta. Luin kesäkuukaudet munuaisensiirrosta kaiken mahdollisen, ja syksyllä minulle valkeni: minähän voin auttaa Anettea. Voisin luovuttaa hänelle toisen munuaiseni.
En ollut tavannut Anettea koskaan, mutta viestittelymme aikana hänestä oli tullut minulle hyvin läheinen. Olemme niin samanlaiset, sielunsiskot. Olemme kumpikin herkkiä, hoitoalalla ja kirjoitamme runoja. Tuntui, kuin olisin tuntenut Anetten aina.”
Soveltuvuutta selvitettiin pitkään
”Kerroin läheisilleni päätöksestäni luovuttaa munuainen. Mieheni kysyi, että olenko varmasti tosissani. Vastasin, että olen asiasta varmempi kuin mistään. Osa läheisistäni pelkäsi ja epäili toimenpiteen turvallisuutta. Minä tiesin, että Suomessa munuaisensiirrot ovat turvallisia ja että olen osaavissa käsissä. Osa ystävistäni piti minua rohkeana, mutta minä olen kaikkea muuta. En ikinä uskaltaisi hypätä laskuvarjolla silmät ja aistit auki. Leikkaus tehdään nukutuksessa, eikä nukkumaanmenossa ole mitään pelättävää.
Soveltuvuuttani luovuttajaksi selvitettiin pitkään. Kävin veri- ja virtsakokeissa, sydänfilmissä, keuhkokuvissa ja lääkärintarkastuksissa. Munuaisiani tutkittiin ultraäänellä ja tietokonekuvauksessa, ja niiden toimintaa selvitettiin testeillä. Psykiatri ja elinsiirtokirurgi haastattelivat minua. Tutkimuksia oli niin paljon, että lopussa koin jo marssiväsymystä. Odotin vain, että pääsisin pian leikkaukseen. Eniten minua väsytti kysymys, johon sain vastata aina uudelleen ja uudelleen: haluatko perua päätöksesi? Perääntyminen ei tullut kertaakaan mieleeni.
Leikkaus kesti kolme tuntia, ja kotiuduin sairaalasta kolmantena päivänä. Vatsa oli arka ja sitä piti varoa useampi viikko, enkä esimerkiksi saanut nostella mitään painavaa. Parin kuukauden jälkeen olin entiselläni. Vain arpi alavatsalla muistuttaa toimenpiteestä.”
”Kun luovutin Anettelle munuaisen, sain synnyttää uutta elämää.”
”En ole huolissani ainoan munuaiseni puolesta”
”Munuaisen luovutus ei muuttanut arkeani mitenkään. Elin aiemminkin terveellisesti, en käytä alkoholia enkä polta. Terveyttäni seurataan loppuelämäni ajan erikoissairaanhoidossa. En ole huolissani ainoan munuaiseni puolesta.
Anette kertoo usein, kuinka kiitollinen hän on minulle. Olen koettanut selittää hänelle, että myös minä sain tästä paljon. Omassa elämässäni kaikki oli hyvin. Koin surua niiden puolesta, joilla asiat ovat toisin. Halusin jakaa hyvää sitä tarvitseville.
Olin pitkään miettinyt tapaa, miten auttaa muita ihmisiä. Ilman Anettea saattaisin edelleen miettiä sitä. Minusta ei ollut verenluovuttajaksi. Vaikka olen koulutukseltani terveydenhoitaja, pelkkä ajatus paksusta neulasta kyynärtaipeessa tuntui epämiellyttävältä. Epäröin rahan antamista hyväntekeväisyyteen. En uskaltanut luottaa, että se päätyisi kohteeseen. Halusin tehdä jotain konkreettisempaa. Jotain, jonka eteen joutuisin näkemään vähän vaivaa.
Munuaisen luovutus oli minulle terapeuttista. Annoin itsestäni jotain, mutta sain tilalle vielä enemmän. Olisin halunnut tulla äidiksi, mutta en saanut koskaan lapsia. Kun luovutin Anettelle munuaisen, sain synnyttää uutta elämää. Osa minusta elää Anettessa, ja se teki minusta ehjän. Kesäkuun 16. päivä on myös minun merkkipäiväni.”
Kommentit
Nuura-Johanna! Teit hienon teon, mutta älä turhaan pelkää laittaa hyväntekeväisyyteen. Itse maksan monen järjestön kautta. Fida ja Kirkon Ulkomaanapu käyttävät paikallisia toimijoita ja vaikka ne ovat kristillisiä järjestöjä, ne auttavat ihmisiä uskontoon katsomatta. Isoilla järjestöillä on toimivat organisaatiot, kuten Unicef ja SPR. Lääkärit Ilman Rajoja auttaa uskontoon katsomatta.
Esim HS:n Ukraina-sivuilta löytyy eri järjestöjen tiedot.
Kommentit
Nuura-Johanna! Teit hienon teon, mutta älä turhaan pelkää laittaa hyväntekeväisyyteen. Itse maksan monen järjestön kautta. Fida ja Kirkon Ulkomaanapu käyttävät paikallisia toimijoita ja vaikka ne ovat kristillisiä järjestöjä, ne auttavat ihmisiä uskontoon katsomatta. Isoilla järjestöillä on toimivat organisaatiot, kuten Unicef ja SPR. Lääkärit Ilman Rajoja auttaa uskontoon katsomatta.
Esim HS:n Ukraina-sivuilta löytyy eri järjestöjen tiedot.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous