Terveys

Polven sisäsyrjän kipu on syytä tutkia – ikävälle vaivalle kaksi mahdollista syytä

Polven sisäsyrjän kipu saattaa aktivoitua liiallisen rasituksen jälkeen, mutta taustalla voi myös olla hoitoa vaativa sairaus.

Teksti:
Elina Viitanen
Kuvat:
iStock

Pitkittyessään polven sisäsyrjän kipu voi kroonistua.

Polven sisäsyrjän kipu saattaa aktivoitua liiallisen rasituksen jälkeen, mutta taustalla voi myös olla hoitoa vaativa sairaus.

Iäkkäämmillä ihmisillä polven sisäsyrjän kipu saattaa olla oire polven nivelrikosta, joka on etenevä, parantumaton sairaus. Useimmiten polven sisäsyrjän kivun taustalla on kuitenkin polven sisäosien rakenteiden ylikuormitus.

– Polvi on saattanut joutua liian kovalle rasitukselle esimerkiksi seisomatyön takia tai yksipuolisen liikuntaharrastuksen, esimerkiksi juoksun, vuoksi. Liikuntaa on tärkeää harrastaa, mutta sitä on harrastettava monipuolisesti, fysioterapeutti Eero Hyvärinen Fysios Mehiläisestä sanoo.

Polven sisäsyrjän kipua voi ennaltaehkäistä monipuolisen harjoittelun lisäksi painonhallinnalla, suosimalla terveellistä elämäntapaa ja pitämällä alaraajojen lihasvoimaa yllä. On kuitenkin hyvä huomioida, että myös jotkut rakenteelliset poikkeavuudet, kuten pihtipolvisuus ja länkisäärisyys, voivat altistaa polven sisäsyrjän kivulle.

– Näille rakennepoikkeavuuksille ei aikuisena voi mitään. Toimintaan ja toimintakykyyn pystytään kuitenkin vaikuttamaan.

Polven sisäsyrjän kipu voi kroonistua

Polven sisäsyrjän kipua voi aluksi koittaa lievittää itse vähentämällä rasitusta. Jos polven sisäsyrjän kipu ei lievity levolla tai kipu on niin voimakasta, että se rajoittaa tai estää toimimasta, on tärkeää hakeutua ammattilaisen vastaanotolle. Pitkittyessään kipu voi kroonistua ja silloin sitä on vaikeampi myös hoitaa.

– Yli kolme kuukautta kestänyt kipu luokitellaan krooniseksi kivuksi. Tällöin on riskinä, että hermoissa ja aivoissa tapahtuu muutoksia, jotka herkistävät kivulle ja voimistavat kiputuntemuksia. Tällöin esimerkiksi tietyssä liikkeessä saattaa aistia kipua, vaikka liike oikeasti tuntuisi paineena.

Jos polven sisäsyrjän kipu kytkeytyy liikkumiseen, voi hakeutua suoraan fysioterapeutin luo. Lepokipu taas on syy hakeutua ensin lääkärin vastaanotolle tarkempiin tutkimuksiin.

– Kivun luonne kertoo ammattilaiselle, missä vika mahdollisesti on. Jos kipu lisääntyy rasituksessa ja polvi toisinaan ikään kuin pettää alta, voidaan ajatella, että kipu on lähtöisin nivelestä. Jos taas kipu on voimakkaimmillaan liikkeelle lähdettäessä, mutta lievittyy liikkuessa, voidaan epäillä, että vika on pehmytkudoksessa tai jänteissä, Hyvärinen kertoo.

”Kivun luonne kertoo ammattilaiselle, missä vika mahdollisesti on.”

Fysioterapeutti Eero Hyvärinen

Liiku kivusta huolimatta

Vastaanotolla tehdään kliininen tutkimus eli ammattilainen tutkii polven rakennetta ja toiminnallisuutta. Jos kyse on vanhemmasta henkilöstä, tai jos diagnoosi on epäselvä, saatetaan lisäksi ottaa röntgenkuva. Jos kyseessä ei ole vamma, joka vaatisi esimerkiksi leikkaushoitoa, tehdään lähete fysioterapiaan.

– Fysioterapiassa pystytään tutkimaan polven toimintaa ja hallintaa sekä harjoittelemaan esimerkiksi sitä, miten polven liiallista kuormitusta voitaisiin säädellä arjessa.

Useimmiten polven sisäsyrjän kipu saadaan helpottumaan aktiivisella kuntoutuksella ja monipuolisella liikunnalla.

– On erittäin tärkeää pitää kivusta huolimatta yllä aktiivista elämäntapaa, eikä alkaa pelätä liikkumista. Liikunta parantaa polven toimintaa ja vähentää kipua, Hyvärinen sanoo.

Jos polven sisäsyrjän kipu johtuu pitkälle edenneestä polven nivelrikosta, joka hankaloittaa liikkumista, voidaan päätyä myös tekonivelleikkaukseen.

Lue myös Kotiliesi.fi: Lonkan nivelrikko alkaa usein jomottavana kipuna, joka pahenee liikkuessa – Katso ortopedin ohjeet nivelrikon hoitoon

X