– Koen ristiriitaisia tunteita vammattomiin urheilijoihin nähden. Joskus tuntuu, että viemme vain resursseja – joskus taas tulee hieno yhteenkuulumisen tunne, ratakelaaja Amanda Kotaja sanoo.
Ihmissuhteet

Mistä löytyy tahto kivuta laji huipulle, kun rahaa ja arvostusta ei tipu – Amanda Kotaja ja kolme muuta naisurheilijaa kertovat

Millainen tahto on vienyt jalkapalloilija Tinja-Riikka Korpelan, mäkihyppääjä Susanna Forsströmin, uimari Ida Hulkon ja ratakelaaja Amanda Kotajan lajinsa huipulle – siitäkin huolimatta, että naisurheilijan euro on miehiin verrattuna mitätön eikä arvostuskaan ole ihan samalla tasolla?
Teksti: Asta leppä Kuvat: Heli Hirvelä, Samuli Ikäheimo, Joonas Järventie

Amanda Kotaja haluaisi nähdä radallisen naiskelaajia

– Koen ristiriitaisia tunteita vammattomiin urheilijoihin nähden. Joskus tuntuu, että viemme vain resursseja – joskus taas tulee hieno yhteenkuulumisen tunne, ratakelaaja Amanda Kotaja sanoo.

Amanda Kotaja harrasti lapsena useampaa eri lajia.

Ratakelaaja Amanda Kotaja, 25

Urheilu on ollut minulle aina sellainen intohimo, ettei juuri millään muulla ole ollut merkitystä. Silti voi miettiä, miten suhtauduttaisiin miesurheilijaan, jos hänellä olisi 13 arvokisamitalia kuten itselläni.

Paraurheilijana tuntuu myös siltä, että pitäisi olla huippujen huippu, hyvä tyyppi, kerätä someseuraajia ja vaikka mitä, että saisi tukea. Suomessahan on usein niin, että tukea virtaa vain huipuille, mutta huipulle pitäisi päästä itsestään, tuetta. Se on aika paradoksaalista.

Onneksi minun tilanteeni on paraikaa ta­loudellisesti niin hyvä, että voin harjoittaa ammattiani.

Olen kotoisin pienestä Vampulan kunnasta, joka kuuluu nykyisin Huittisiin. Asuimme viljatilalla, ja uusperheessämme oli viisi lasta, tosin vanhimmat olivat jo muuttaneet kotoa.

Lapsuuteni ei juuri poikennut vammatto­mien lasten lapsuudesta. Uin, hiihdin ja pelasin kavereiden kanssa pesäpalloa. Minä jopa kelasin itse joko pyörätuolilla tai käsipyörällä kilometrin päähän ala-asteelle omatoimisesti. Koko kylä hyväksyi minut sellaisena kuin olen.

Suuri merkitys oli fysioterapeutillani, joka kävi luonamme ensimmäisen kerran, kun olin kolmikuinen vauva, ja jatkoi siihen saakka, kunnes muutin 16-vuotiaana Helsinkiin opiskelemaan Mäkelänrinteen urheilu­­lukioon. Hän antoi vanhemmilleni rohkeutta liikkumiseni suhteen.

Lukioaikana treeniporukkamme oli hyvin miesvoittoinen. Olen treenannut paljon miesten kanssa, ja se on auttanut kehitystäni. Faktahan on, että miehillä on enemmän suorituskykyä, mutta vammojemme taso tasoittaa eroja. Olisin silti joskus kaivannut naisten seuraa.

Usein mietin, miksei Suomessa ole enemmän naisratakelaajia. Suojellaanko tyttöjä vai onko kyse siitä, että paraurheilusta on tehty liian vaikeaa? Seuroissa on ehkä ennakkoluuloja, pelätään, että vammainen urheilija särkyy. Mutta hän vain liikkuu eri tavalla.

Unelmani olisi, että jonakin päivänä meitä olisi Suomessa kilpailemassa koko radallinen nais­kelaajia.”

Amanda Kotaja, ratakelaaja

Asuu: Kotoisin Huittisten Vampulasta, asuu Helsingissä.

Ura: Hallinnut pitkään SM-kisoja T54-sarjassa, 13 arvokisamitalia EM- ja MM-tasolta.

Seura: Edustaa Vampulan urheilijoita.

Lue lisää: Yllättävä yhteistyö – Hanna-Maria Seppälä toimii paralympiatähti Toni Piispasen mentorina: ”Haluan antaa takaisin sitä, mitä itse olen saanut”

Susanna Forsström tekee töitä päiväkodissa selvitäkseen mäkihyppykuluista

– Mäkihyppy on herkkä laji, ja psyykellä on tässä poikkeuksellisen iso rooli. Ulkopuoliset paineet pitäisi kyetä sulkemaan pois, mäkihyppääjä Susanna Forsström kertoo.

– Mäkihyppy on herkkä laji, ja psyykellä on tässä poikkeuksellisen iso rooli. Ulkopuoliset paineet pitäisi kyetä sulkemaan pois, mäkihyppääjä Susanna Forsström kertoo.

Mäkihyppääjä Susanna Forsström, 25

Olin teini-ikäisenä hiihtämässä ja päätin mennä hyppäämään läheiseen mäkeen. Aika monesti vedin lipat ja kerran sain aivotärähdyksen. Vanhemmat kehottivat menemään mäkikouluun.

Jäin heti koukkuun. Vauhtihan tässä kiehtoo. Ennen mäkihyppyä olin pelannut seurassa lentopalloa, joten lajinvaihto oli aikamoinen. Nyt vahvuuksiani ovat ponnistus ja vauhtimäen lasku. Hyppyrin keulalta lähdettäessä nopeus on usein jopa 95 km/h, ja se kiihtyy vielä.

Muutamaa vuotta ennen kuin siirryin lajin pariin, Kansainvälisen Hiihtoliiton silloinen puheenjohtaja mietti, kestäisikö naisen elimistö hyppäämistä. No, nyt meitä on maajoukkueessa neljä naista, ja toimintamme on kohentunut huomattavasti parina viime vuotena. Silti resurssimme ovat yhä pienet – valmentajamme Ossi-Pekka Valta tekee liki kaiken, kun taas isoilla mäkihyppymailla riittää henkilökuntaa. Heillä on leirejäkin ihan toisessa mittakaavassa.

Suomen mäkihyppymaajoukkueen budjetti on yhteinen, mutta varojen jakamisessa mennään kyllä edelleen miehet edellä. Meille annetaan selvästi vähemmän rahaa pukuihin, leirityksiin ja taustajoukkoihin. Olen takavuosina joutunut maksamaan osan kisoista omasta pussistani, jopa maailmancupin kilpailuja. Vielä viime talvenakin budjettimme loppui kesken. Kisasuksia minulla on yhdet. Henkilökohtaisia sponsoreita pari.

Onneksi minulla on keikkatyötä päiväkodissa. Työ mahdollistaa urheiluni ja on sille mielekästä vastapainoa.

Jotta laji lähtisi kunnolla nousuun, tarvitsisimme enemmän näkyvyyttä, esimerkiksi tv-aikaa.

Joskus kun kipuan torniin ja laittelen siellä monoja jalkaan, katsahdan alas levittäytyvää maisemaa.

Ajattelen, että on tämä kaikesta huolimatta niin siistiä.”

Susanna Forsström, mäkihyppääjä

Asuu: Lahdessa.

Ura: Kilpaillut maailmancup-tasolla vuodesta 2013 asti, useita SM-mitaleita.

Seura: Edustaa Lahden Hiihtoseuraa.

Lue lisää: Urheilulääkäri Pippa Laukka toipui seitsemän vuoden terapian jälkeen: ”Salasin syömishäiriöni mieheltänikin”

Tinja-Riikka Korpela: ”Uravalintani ei ollut realistinen vaihtoehto naiselle”

Tinja-Riikka menestyi jalkapallossa jo lapsena, ja se on auttanut häntä eteenpäin uralla.

Tinja-Riikka menestyi jalkapallossa jo lapsena, ja se on auttanut häntä eteenpäin uralla.

Jalkapalloilija, maalivahti Tinja-Riikka Korpela, 34

Teinityttönä huoneeni seinällä olivat David Beckhamin ja Antti Niemen fanijulisteet. En yksinkertaisesti tiennyt ketään naisfutaria. Vasta kun olin täysi-ikäisenä muuttanut pois kotoa pelatakseni naisten liigassa, teippasin yksiöni seinälle hyökkääjä Laura Kalmarin kuvan.

Isä valmensi Oulussa poikien jalkapallojoukkuetta. Olin kuusivuotias perheen iltatähti ja halusin mukaan.

Minua on avittanut se, että pärjäsin lajissani jo heti nuorena. Olin noin 13-vuotias, kun sain pelata välillä seuran B-tyttöjen peleissä. Kun pelasimme HJK:ta vastaan – oululaistytöille kova juttu – minut palkittiin ottelun parhaimpana. Selostaja kuulutti, että palkittu on muuten kentän nuorin pelaaja.

Kun uravalinta tuli ajankohtaiseksi aikuistumisen kynnyksellä, ei ollut realistinen ajatus, että naisesta tulisi ammattilaisjalkapalloilija. Mutten ajatellut asiaa, halusin vain urheilla.

Olen pelannut Suomen lisäksi Norjassa, Saksassa, Ruotsissa ja nyt Englannissa. Norjassa pelatessani en pystynyt vielä elättämään itseäni pelaamisella, vaan olin myös talkkarin apulainen, vaihtelin lamppuja sun muuta. Sen jälkeen olin iltapäiväkerhossa ohjaajana.

Tämänhetkisessä joukkueessani Evertonissa naisten futikseen on alettu satsata, ja Suomenkin maajoukkueen näkyvyys on ihan eri luokkaa kuin takavuosina. Saksassa jos astelin ruokakauppaan seurani Bayern Münchenin vetimissä, fanit tulivat heti juttelemaan.

Miesten jalkapallossa pyörivät kuitenkin yhä huomattavasti suuremmat rahat, koska peleillä on enemmän katsojia ja rahakkaita tv-sopimuksia.

Yksi urheilun opettamista asioista on tunteiden hallinta.

Urani karvain pettymys oli, kun joukkueeni Ruotsissa pääsi Mestareiden liigan finaaliin, mutta valmentaja ei valinnut minua avaus­kokoonpanoon. Jouduin seuraamaan vaihtopenkiltä, kun hävisimme ottelun. Se saattoi jopa olla once in a lifetime -mahdollisuus.

Huikein hetki oli puolestaan maajoukkueessa vuoden 2009 EM-kotikisoissa. Olympiastadionilla 16 000 katsojaa hurrasi, kun voitimme Tanskan ja pidin nollan.

En olisi nuorena voinut kuvitellakaan tällaista uraa.”

Tinja-Riikka Korpela, jalkapalloilija, maalivahti

Asuu: Kotoisin Oulusta, asuu Liverpoolissa.

Ura: Kolme Suomen mestaruutta, ykkösmaalivahtina Norjan mestaruusjoukkueessa, ykkösmaalivahtina kaksi Bundesliigan mestaruutta, Suomen maajouk­kue Helmareiden riveissä 94 maaottelua.

Seura: Nykyinen seura Everton FC.

Ida Hulkko: ”Äiti opetti, että nainen voi pärjätä siinä missä mieskin”

– En ole koskaan hävennyt leveitä harteitani. Kun joku katsoo pitkään ja kysyy, olenko uimari, vastaan ylpeästi: kyllä olen! Ida Hulkko sanoo.

– En ole koskaan hävennyt leveitä harteitani. Kun joku katsoo pitkään ja kysyy, olenko uimari, vastaan ylpeästi: kyllä olen! Ida Hulkko sanoo.

Uimari Ida Hulkko, 21

Olin lapsena ja nuorena aika pitkään huono uimari. Viihdyin silti vedessä, treenien välissä lähdin usein vielä kavereidenkin kanssa hallille. Mutta kisoissa en menestynyt, olin sijalla neljäkymmentä ja jotain. Olin pieni ja palelinkin niin, että hampaat vain kalisivat, mutta uiminen oli vaan niin kivaa!

Harrastin myös futista ja melontaa, hiihdinkin. Koulussa välitunneilla painuin jätkien porukoihin pelaamaan.

Olen saanut kodin perintönä tasa-arvoisen kasvatuksen ja hyvän itseluottamuksen. Äitini on vahva nainen, ja hän vakuutti aina, ettei ole alaa, jolla nainen ei voisi pärjätä siinä missä mies.

Vanhempani ovat puolustusvoimien palveluksessa, äiti siviilinä IT-hommissa, isä on maavoimien komentaja. Niinpä olen pienestä asti ollut seuraamassa esimerkiksi sotilasparaateja. Itsekin suunnittelen Tokion olympialaisten jälkeen pyrkiväni Puolustusvoimien Urheilukouluun.

Pärjään taloudellisesti tällä hetkellä ihan ookoo, sillä uin nyt loka-marraskuun ajan Budapestissa uinnin ammattilaisliigassa. Minun ei siis tarvitse ostaa pelkkää makaronia. Uinnillahan ei ole läheskään samanlaista näkyvyyttä kuin esimerkiksi yleisurheilulla, jossa sponsorirahat ovat vähän toista luokkaa. Nyt toimeentuloni on pitkälti kiinni saamastani valtion urheiluapurahasta.

Tiedän, että sosiaalinen media on avainasemassa sponsorien saamiseksi. Mutta vaikka huippu-uimareita olemmekin, hir­veän mediaseksikkäitä otoksia meistä ei aina saa. Kun itkin ilonkyyneleitä saavutettuani kesällä olympiarajan 100 metrin rintauinnissa, toimittajat tulivat kysymään, miltä nyt tuntuu. Olin märkä ja punanenäinen. Ei siinä paljon ripsiväriä ajatellut.

Muutama vuosi sitten uin EM-kisoissa alkuerien kaikkein nopeimman ajan. Kaikki olivat satavarmoja, että nyt tulee mitali. Menin itsekin asioiden edelle niin, että mietin jo juhla-asua seremo­niaan. Välierässä jäädyin totaalisesti.

Nyt olen oppinut keskittymään jokaiseen suoritukseen.

Tiedän, että jonain päivänä kaikki menee nappiin.”

Ida Hulkko, uimari

Asuu: Kotoisin Mikkelistä, asuu Tampereella.

Ura: Uinut sekä EM- että­ MM-finaaleissa, useita Suomen ennätyksiä ja SM-mitaleita.

Seura: Edustaa Tampereen Työväen Uimareita.

Naisten urheilu Suomessa

• Suomalaisen naisen euro huippu-urheilussa on kolme senttiä, selvisi Yle Urheilun, NRK:n ja SVT:n selvityksessä 2017.

• Viime vuonna naisurheilijoista eniten ansaitsi ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen, joka lopetti uransa 2019. Hän ansaitsi tuona vuonna noin 124 000 euroa.

• Tasa-arvovaltuutettu on kiinnittänyt huomiota urheilun tasa-arvoon muun muassa miesten ja naisten palkitsemiseroissa.

• Naisten urheilutapahtumien katsojaluvut ovat nousseet. Suomalaisten mielestä kiinnostavimmat naisten lajit ovat jääkiekko, yleisurheilu, hiihto ja taitoluistelu.

• Liikenne- ja viestintäministeriö päivittää parhaillaan yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien listaa. Listalla olevat urheilutapahtumat on televisioitava Suomessa niin, että merkittävä osa väestöstä voi seurata niitä maksutta joko suorana tai nauhoitettuna. Ehdotuksen mukaan listalle lisätään miesten urheilutapahtumia vastaavat naisten tapahtumat. Tällaisia ovat esimerkiksi jääkiekon MM-kilpailut.

Lähteet: liikenne- ja viestintä­ministeriö, Sponsor Navigator -tutkimus, Yle.

X