Sukujuhliin osallistuminen voi aiheuttaa riitoja pariskuntien kesken: miten toimia, jos sukujuhliin osallistumisesta tulee ongelma?
Ihmissuhteet

Eikö kumppanisi suostu osallistumaan sukujuhliin? Asiantuntija vinkkaa, miten toimia

Kun oma kumppani kieltäytyy osallistumasta perheen sukujuhliin, ilmaan nousee monia kysymyksiä. Mistä sukuloimisesta kieltäytyminen voi kertoa ja kannattaako puolisoa yrittää pakottaa juhliin? Asiantuntija Minna Oulasmaa vinkkaa, miten toimia.
Teksti: Anniina Nirhamo Kuvat: iStock

Mitä tehdä, jos oma kumppani ei halua osallistua puolisonsa perheen sukujuhliin tai muihin yhteisiin tapahtumiin? Jo ajatuskin sukujuhlista voi tuntua kumppanista niin vaikealta tai epämiellyttävältä, että hän saattaa jopa kieltäytyä osallistumasta tämän kaltaisiin tapahtumiin tai juhlallisuuksiin.

Väestöliiton perhesuhteiden asiantuntija Minna Oulasmaa sanoo, että  kieltäytyminen voi kertoa esimerkiksi siitä, että kumppani kokee olevansa persoonana erilainen kuin puolison sukulaiset.

– Erilaisuus näkyy jo parisuhteissa: usein puolisot ovat törmäyskurssilla sen vuoksi, että heidän lähtöperheissään on keskenään niin erilaiset käyttäytymismallit, Oulasmaa kuvailee.

Kun omassa lapsuudenperheessä vierailee aikuisena, alkavat yleensä vanhat totutut mallit taas päteä. Sen vuoksi kumppani voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi.

Yksi syy voi olla sekin, että kumppani on introvertti. Introvertille persoonalle sukujuhlat tai muut tilaisuudet eivät välttämättä ole ylipäätään kovin miellyttäviä tilaisuuksia.

Kohtuus kaikessa – älä vaadi kumppaniltasi liikaa

Minna Oulasmaan mielestä parisuhteen molempien osapuolten pitäisi olla kohtuullisia vaatimuksissaan: ketään ei voi pakottaa mukaan, mutta aina ei pidä myöskään kieltäytyä. Sellaisen ehdon Oulasmaan mielestä voi kuitenkin asettaa, että jos ja kun puoliso lähtee juhliin mukaan, hänen täytyy käyttäytyä aikuismaisesti.

– Jos kyse on harvoin ja vähän aikaa kestävästä tapahtumasta, jokainen varmaan löytää itsestään sen verran aikuisuutta, että osaa käyttäytyä. Toisaalta ei ole kohtuullista vaatia toista viettämään viikkokausia esimerkiksi sukulaisten kanssa mökillä.

Oulasmaa muistuttaa, että sukujuhlat eivät ole mielenosoituspaikkoja.

–  Juhlien järjestäjä tai juhlittava henkilö joutuu todella ikävään tilanteeseen, jos hänen täytyy alkaa kannatella tulehtuneen ilmapiirin merkkejä juhlissa, Oulasmaa sanoo.

Tarvitseeko puolison päätöstä selitellä?

Kompromisseille tulee tarvetta etenkin silloin, kun toisella on esimerkiksi huomattavasti isompi suku kuin toisella, ja juhlia olisi paljon tiedossa. Tässäkin puolisojen omat asenteet ja arvot nousevat esiin:  toinen saattaa haluta vierailla muutoinkin sukulaisissa useammin kuin toinen.

– Ei puolison aina tarvitse olla mukana, Oulasmaa sanoo.

Mitä sitten sanoa, kun juhlista kieltäytyjän puolisona joutuu kiusalliseen tilanteeseen? Sukulaiset kyselevät, minne kumppani jäi ja tuntuu, että tämän päätöstä pitäisi selitellä muille.

Minna Oulasmaa sanoo, ettei puolison poissaoloa tarvitse alkaa selittelemään tai puolustelemaan muille.

– Mielestäni silloin ihmiset tunkeilevat: se on asia, joka ei kuulu kenellekään. Ei kysyjä välttämättä tarkoita pahaa, mutta sen voi hyvin nopeasti ohittaa. Sanoo vaikka, että ”tällä kertaa tultiin tällä porukalla”, ja vaihtaa puheenaihetta.

X