Sitoutumiskammosta eroon. Mies istuu yksin rantakivellä.
Kari haluaisi jo eroon sitoutumiskammostaan.
Ihmissuhteet

Kari, 48, suree sitoutumiskammoaan ja perheettömyyttään: ”Rakkaudentunnustus sai minut pakokauhun valtaan” – terapeutti jakaa neuvonsa

Kari oli nuorena hurmuri, joka ei halunnut sitoutua. Nyt hän suree sitä, ettei uskaltanut perustaa perhettä, kun siihen oli tilaisuus. Terapeutti Jenni Kiviniemen mielestä vielä ei ole liian myöhäistä.
Teksti: Marjo-Kaisu Niinikoski Kuvat: iStock

Viittäkymmentä lähestyvä Kari haluaisi eroon sitoutumiskammosta, joka on varjostanut hänen suhteitaan nuoresta lähtien. Terapeutti Jenni Kiviniemi tukee Karia tilanteessa.

Kari:

”Olin jo nuorena suosittu tyttöjen keskuudessa. Tytöt tykkäsivät minusta, koska olin iloinen, supliikki ja ehkä komeakin.

Pojat suhtautuivat minuun ristiriitaisesti. He ihailivat ja kadehtivat minua, mutta toisaalta pitivät jo tuolloin naistenmiehenä.

Minulla oli tapana flirttailla tyttöjen kanssa. En välittänyt siitä, mihin se johti. Pääasia oli, että sain kokea hurmaamisen huuman.

Ajatus seurustelusta tai vakavammasta parisuhteesta ei käynyt edes mielessäni. En halunnut palloa jalkaani.Hoin usein itselleni, että kyllä sitä vielä ehtii tylsään perhe-elämään. ­Todennäköisesti keksin tuollaisen tekosyyn, koska minulla oli jo nuorena sitoutumiskammo.”

Terapeutti Jenni:

”Mitä ajattelet nyt vuosien ­jälkeen? Miksi hurmaami­sesta tuleva huuma oli tuolloin tärkeämpää kuin flirttailusta ­mahdollisesti seurannut vakiintunut ihmissuhde?

Sitoutumiskammolla tarkoitetaan haluttomuutta tai pelkoa sitoutua. Juuri tuota haluttomuutta kuvasitkin.

Sitoutumiskammoon voi olla monia syitä. Taustalla voi olla esimerkiksi ­lapsuudessa etäinen tai rakkaudeton ­suhde omaan vanhempaan. ­Tällöin rakkauteen tai toisen läsnäoloon on lähtökohtaisesti ­vaikea uskoa ja luottaa.”

Kari:

”Muutin maalta Helsinkiin ­opiskelemaan. Opiskelija­elämä oli kuin luotu minua varten. Tunsin olevani villi ja vapaa, kuten nuoren miehen kuuluikin olla.

Pääsin nopeasti kaveri­porukoihin. Notkuin baareissa ja yökerhoissa usein pilkkuun saakka. Kuvioihin tulivat myös naiset.

Minulla oli vientiä. Usein se johti yhdenillanjuttuun, ja minut tunnettiin pelimiehenä. Seksi oli minulle irrottelua ja hauskanpitoa, en tuntenut seuraavana aamuna morkkista. En luvannut kenellekään ­mitään, joten en tehnyt mielestäni ­mitään väärää.”

Terapeutti Jenni:

”Kuulostaa siltä, että et nähnyt tapaamisissasi naisissa vakavasti otettavaa kumppanipotentiaalia. Nautit opiskelijaelämän vapaudesta.

Ilmeisesti kuitenkin ­pidit ­läheisyydestä, seksistä ja ­tunteesta, jonka sait, kun löysit seuraa ja sinusta ­viehätyttiin.

Seksipartnerin kanssa on tärkeä keskustella avoimesti ajatuksista. Tällöin molemmat saavat realistisen käsityksen siitä, mitä voi odottaa ja mitä ei. Näin voidaan välttyä toisen ­ihmisen loukkaamiselta.”

Kari:

”Olin 26-vuotias, kun valmistuin ja pääsin töihin. Astuin aikuisten maailmaan, joka oli minulle vieras ja pelottavakin. Näin ympärilläni parisuhteessa, avoliitossa tai avioliitossa olevia. Tunsin itseni ulkopuoliseksi.

Työpaikan naiset kyselivät minulta, joko olin löytänyt elämäni naisen. Vähitellen aloin kokea, että minussa oli jotakin vikaa.

Rupesin miettimään asiaa järjellä. Ehkä voisin kokeilla vaikka lyhyen ajan, miltä tuntuisi sitoutua. Kuvittelin, että minusta olisi siihen.”

Terapeutti Jenni:

”26-vuotias on nuori aikuinen, jolla ei mielestäni tarvitsekaan olla vielä kaikki suunnitelmat valmiina. Kaikki eivät koe ­parisuhdetta tai perheen ­perustamista itselle tarkoitettuna tai tarpeellisena missään elämänvaiheessa.

Muiden asettamien odotus­ten ja oletusten joukosta voi joskus olla haastavaa löytää juuri sitä, mitä itse oikeasti ­haluaa ja tarvitsee.”

Kari:

”Aloitin nettideittailun. Löysin netistä kivoja naisia, joita vein syömään tai leffaan. Olin aina selvin päin. En mennyt kenenkään kanssa sänkyyn ensimmäisillä treffeillä.

Pyöritin samanaikaisesti useampaa naista. Takaraivossani oli pelko: mitä jos nainen ihastuu minuun? Tai mitä jos itse ihastun johonkuhun?

Kaikesta huolimatta aloin seurustella. Nainen oli minua muutaman vuoden vanhempi. Hän oli eronnut, ja hänellä oli pieni lapsi.

Sovimme alkuun, että pidämme lapsen suhteemme ulkopuolella. Nainen ei halunnut esitellä minua tyttärelleen ennen kuin oli varma suhteestamme. Se sopi minulle mainiosti.”

Terapeutti Jenni:

”Kerroit tapailevasi useita naisia samanaikaisesti, mutta samalla pelkäsit aitojen tunteiden syntymistä itsessä tai heissä. Otit kuitenkin askeleen pelkojesi yli, sitouduit ja otit tietoisen riskin pettymyksille.

Uudessa parisuhteessa onkin olemassa riski. ­Hyväksytäänkö minut tai tulenko mahdolli­sesti torjutuksi tai hylätyksi? Ei ihme, että sinussa heräsi pelko.

Joskus voi olla helpompaa työntää ihmisiä syrjään tai olla sitoutumatta keneenkään. Tällöin varmistaa sen, ettei ­joudu kokemaan pettymyksiä ja vaikeita tunteita. Samalla ­sulkee tietenkin pois mahdollisuuden rakkauteen ja läheisyyteen.”

Kari:

”Parisuhde eteni ­rennosti. ­Tapasimme useimmiten ­hänen luonaan tai kaupungilla. Vietimme viikonloppuja ­yhdessä aina, kun naisen lapsi oli ­isällään. Teimme normaaleja ­parisuhdejuttuja. Seksi oli ­hyvää, vaikkei kumpikaan ­vielä tuossa vaiheessa näyttänyt  tunteitaan.

Yhtenä lauantai-iltana ­saunan lauteilla naisystäväni ilmoitti haluavansa keskus­tella kanssani vakavasti. Olimme seurustelleet puolisen vuotta. Mielestäni suhde toimi hyvin, kun molemmilla oli myös oma elämä.

Nainen halusi kuulla, mitä oikeasti halusin suhteeltamme. Hän pudotti pommin ja kertoi rakastuneensa minuun. Minut valtasi pakokauhu.”

Terapeutti Jenni:

”Suhteenne alku vaikutti hyvältä. Se oli sitä, mitä parisuhteen alkuajoista usein toivotaan ja odotetaankin eli mukavaa ja nautinnollista yhdessäoloa. Olit tyytyväinen suhteeseen niin kauan kuin teillä oli myös tarpeeksi etäisyyttä. Kun naisystäväsi kertoi syvistä tunteistaan, sinä pelästyit.

Näin jälkikäteen ­ajateltuna: mikä rakkauden ­ilmaisussa, suurten tunteiden esiin tuomisessa oli sinulle pelottavinta? Mitä pelkäsit tai oletit siitä ­seuraavan tai aiheutuvan?”

Kari:

”Lopetin suhteen ja palasin ­takaisin sinkkuelämään. Olin helpottunut.

Menestyin töissä ja loin uraa. Työkaverit arvostivat minua. Luin silti rivien välistä, että ­kolmekymppinen perheetön sinkkumies ei ollut yhteiskunnan silmissä se kaikkein arvostetuin tyyppi.

Myös vanhempani ja sisarukseni huomauttelivat minulle, että aioinko olla loppuelämäni sinkku.

Tein uuden profiilin nettideittisivustolle. Päätin, että ­tällä kertaa deittailen vain yhtä naista kerrallaan.

Tapailin, seurustelin ja ­päätin suhteen, kunnes aloitin saman kuvion alusta yhä uudelleen. Jätin aina naisen ­ennen kuin suhde ­vakavoitui. Tätä jatkui lähes kymmenen vuotta. Lopulta myönsin ­itselleni, että pelkäsin sitoutumista.”

Terapeutti Jenni:

”Kerroit sinkkuelämän ­olleen helpottavaa, kunnes jälleen ­yhteiskunnan ja läheisten odotukset ja oletukset sysäsivät ­sinua kohti seurustelua. Epäröit myös omaa arvoasi sinkkuna ja perheettömänä miehenä.

Yritit sinnikkäästi jotain, ­johon liittyi suuri pelkosi: ­sitoutuminen toiseen ihmiseen. Hienoa, että tunnistit ja myönsit pelkosi ja pysähdyit sen ­äärelle. Se on alku ja ehto muutokselle.”

Kari:

”En ole enää vuosikausiin etsinyt uutta kumppania. Pelkään, että sama kierre jatkuu. En ­halua tuntea itseäni kerta toisensa jälkeen surkeaksi ihmiseksi ja mieheksi.

Täytän parin vuoden ­päästä 50 vuotta. Se ahdistaa. ­Tuntuu kuin olisin koko elämäni ­paennut jotakin. Iän myötä olen ­alkanut tuntea itseni yksinäiseksi. Suren sitä, etten uskaltanut perustaa perhettä.

En ole koskaan ollut rakastunut. Ikävintä on, jos minusta tulee vanhana katkeroitunut ukko.

Olen kuullut tarinoita ­ihmisistä, jotka ovat löytäneet rakkauden jopa elämänsä ehtoopuolella. En tiedä, ­voisiko se olla mahdollista myös ­minulle.”

Terapeutti Jenni:

”Millainen olisi optimaalinen parisuhde, jossa sinulla olisi hyvä olla, ja kuinka paljon olisit valmis joustamaan ehdoistasi? Mitä sinun mielestäsi on ­rakkaus?

Kannustan pohtimaan ja ­nimeämään asiat, joiden myötä sinun olisi vähän helpompi olla toisen ihmisen lähellä.

Jokainen suhde on erilainen, ja jokaisessa suhteessa luodaan omat pelisäännöt.

Toivon, että et luovuta. Ehkä et vain ole löytänyt vielä sitä ­oikeaa kumppania, jonka ­kanssa voit kokea rakkautta ja tuntea samalla olevasi ­turvassa.”

Asiantuntijana ratkaisukeskeinen terapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja Jenni Kiviniemi.

Artikkeli on julkaistu Kotilääkärissä 2/2022.

X